United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Esteri naimisiin Storen kanssa! Neiti Smarin koetti kuin äkkirynnäköllä päästä siihen vakaumukseen, että tämä on leikkiä, tahi että se on kaikessa tapauksessa mahdotonta, mutta oli kuin hänen ympärilleen olisi kääriytynyt jättiläiskäärme, joka pusersi, että neiti Smarin tunsi tukehtuvansa. Miina tuli ilmoittamaan, että salissa odottaa herra. Neiti Smarin tarttui kourin rintaansa. Hyvä Jumala!
Miina selitti, että ovikelloa oli soitettu kuin hengen edestä. Hän oli mennyt avaamaan, siellä oli neiti Esteri, joka oli rynännyt huoneeseensa päällysvaatteineen päivineen niin kuin ulkoa tuli ja »Herra siunaa!» ja joutumatta kuuntelemaan enempää neiti Smarin syöksyi Esterin kammariin. Esteri makasi sohvalla ja itki.
Ja se oli niin liikuttava juttu, että minä itkin!» »Mikä ihminen se on?» kysyi neiti Smarin uteliaana. »Muistaneeko neiti Smarin sitä enää se on sama, kun minä en jaksa muistaa nimiä! Eikö neiti Smarin muista? Sitä joka ampui itsensä?» »En.» »Neiti Smarin ei tainnut olla vielä silloin täällä.
Mutta kenelle? Kuka ymmärtäisi? Ainoa olisi täti Smarin! Ainoa! Hyvä Jumala, kun hänellä oli ikävä häntä. Hän sai täti Smarinilta kirjeen. Siitä jäi hänen mieleensä vain, että konsulinna Holma kaikkineen oli muuttanut Helsinkiin. Siinä nyt hänen viimeinenkin toivonsa! Mitä oli hän toivonut? Hänen silmissään oli ollut täti Holma, joka oli katsonut häneen sanoen: Sellainenko sinä oletkin!
Miina kuitenkaan ei ollut kaatanut kuin kyökin pöydän. Mutta näky oli kuitenkin kamala: marjasoppaa, maitoa, munankeltuaista, jauhoja, sokuria, astioita, sanalla sanoen, mitä hyvin varustetun kyökin pöydällä on sen rikkaimmalla hetkellä, se kaikki sekasortona lattialla! »Kun edes osaisin ymmärtää, miten tuo oli mahdollista!» huudahti neiti Smarin enemmän ihmeissään kuin suutuksissaan.
Neiti Smarin taas kalpeni. Esteri istahti keinutuoliinsa ja keikautti sen selälleen. »Mitä minä sanon hänelle?» kysyi neiti Smarin toivonkipinän sytyttyä, että Esteri kuitenkin suostuu vastaanottamaan tuon kauniin nuorukaisen, joka oli taas ilmaantunut oltuaan poissa ison aikaa. Ja neiti Smarinin toivo kasvoi, kun Esteri oli ääneti.
Uudelleen oli soimannut itseään, uudelleen rukoillut. Mutta ei apua! Ei! Ja lopuksi hän rakastetulleen joka oli ollut miellyttävä ja oikein kelpo nuorukainen, ja rakastunut häneen kuin hullu hän oli kirjoittanut, että hän ottaakin toisen, muutaman prinssin. »Se prinssi», jatkoi Miina, »oli tämä Taavetti!» »Saduksikin kauheaa!» sanoi neiti Smarin.
»Ken lieneekin, mutta mitätön mies, sanon minä!» Ja neiti Smarin sanoi paljon muuta tuomiten ankarasti sellaisen ja kaikki sellaiset kaikki! joitten tunteet eivät ole vakavia ja kestäviä. »Elli tietysti rakastaa häntä vielä?» Esteri myöntävästi nyökäytti verkalleen päätään. »Niin niin, ja kärsii!» ymmärsi neiti Smarin, kiihtyi ja teki äkkirynnäkön.
Voi rakas täti, ohjatkaa minua, ojentakaa, neuvokaa ja opettakaa minua.» Neiti Smarin istui hartiat syvälle kumarassa kuin luhistavan painon alla ja tuijotti äänettömänä Esteriin, joka itkien oli painanut päänsä hänen syliinsä. Tuohon äidittömään, orpoon tyttö raukkaan hän oli tarttunut kiinni kylmällä sydämellä kuin vanginkuljettaja. Tunnotonta julmuutta!
Neiti Smarinin hätäileviin kysymyksiin hän vastasi kieltelevillä liikkeillä ja sai viimein sanotuksi: »Odottakaa vähän.» Neiti Smarin istahti syrjään, ajatellen mahdollisia ja mahdottomiakin. Esteri viimein nousi istumaan ja kutsui tädin viereensä sohvalle. »Alussa oli hyvin hauska», sanoi hän. »Mutta sitten tuli konsulinna, täti Holma.» Neiti Smarin oli ihmeissään.