Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Neiti Smarin katsoi suu auki, ja Miina yhtäkkiä muutti äänensä rukoilevaksi, pyydellen ettei neiti Smarin vastustaisi nuorten rakkautta. Sillä vaikka olikin toinen talonpojanpoika, niin hän on käynyt koulut, on tuomariksi aikova ja voi kohota lähelle majesteettia, ja on rakastanut Esteriä lapsuudesta asti.
»Neiti Holma on hakenut ompelijatarta, joka asuu toisella puolen porttia», sanoi neiti Smarin. »Saattoipa olla silläkin asialla», myönsi Miina ja lisäsi: »Mutta vieraana hän oli neiti Esterillä ja niin neiti Esteriä pussasi että oikein.»
Riisuttuaan kukat rinnastaan hän Laurin tuoman kirjan kääri paperiin, kirjoitti osoitteen ja jätti toimitettavaksi Holmalle. Neiti Smarin seisoi ja katsoi niin kuin katsotaan aavistaessa.
Esteri sanoi viimein: »Täti.» »Puhu lapseni.» Esteri ojensi konsulinna Holman kirjeen. Neiti Smarin sen luettuaan katsoi pitkään Esteriä. Esteri sanoi: »Meidän, Laurin ja minun, kotipihlajassamme olisi raakkunut varis: Alfred Levon.» Neiti Smarin tyrmistyi. Sitten hänen leukansa painuivat rinnalle ja kädet lepäsivät hervottomina helmassa.
»Tunnen toki», vastasi Esteri. »Ottakaa pois silmälasit.» »Sinä tunnet», ilahtui neiti Smarin, viskasi silmälasinsa tietämättä mihin. »
Mutta sitä hetkeä ei näyttänyt tulevan, sairas vuoroon houraili rajusti, vuoroon makasi raukeana kuin kuollut. Lääkäri käydessään pudisti aina arveluttavammin päätään, kunnes viimein julisti varmasti tuomionsa. Oli vain hetken kysymys enää. »Tunnetko minua?» kysyi neiti Smarin kerran, kun oli vuorostaan istumassa sairasvuoteen ääressä ja näki Esterin katsovan häntä pitkään.
Ovi avattiin hiljaa, hyvin hiljaa. Hän luuli, että se on täti Smarin, joka tuli hänen kammariinsa aina kuin avaimen reijästä ja kulki kuulumattomasti kuin vierivä samettipakka, että usein ei tiennytkään, ennen kuin näki suuret silmälasit olkapäällään.
Ja kun Esteri oli sanonut avomielisellä äänellään »täti», niin oli tuntunut aivan kuin hän olisi sanonut: äiti. Esteri ei nyt sanonut mitään. Meni suoraan istumaan, ei lepotuoliin, vaan keinutuoliin, jonka keikautti niin selälleen kuin se suinkin meni. Neiti Smarin ei nähnyt Esterin kasvoja, niin ettei tiennyt olivatko silmät ummessa vai auki.
Ja sitten neiti Smarin selitti, miten lapsi on kasvatettava, puhui varmasti ja vakuuttavasti, syyttäen niin forstmestaria kuin forstmestarinnaa. Forstmestarinna itki, forstmestari istui kädet kasvoilla, äänetönnä, vaan lopuksi kädestä puristaen ja vesissä silmin pyysi neiti Smarinia ottamaan Esterin ojennettavakseen. Seuraavana päivänä neiti Smarin ja Esteri lähtivät kaupunkiin.
Eikö mitään pelastusta? Esteri hypähti ja ärjäisi Miinalle: »Ajakaa pellolle!» Neiti Smarin hengitti. Ja hän lähti itse toimittamaan asiaa, pelkäämättä mokomaa jättiläiskäärmettä. Mutta hän palasi takaisin ilahtuneena kuin olisi salissa ollutkin Pyhä Yrjänä, Lohikäärmeen tappaja. »Se onkin herra Perenius», sanoi hän. Esteri hypähti ylös. »Mutta minähän sanoin, että ajakaa pellolle!»
Päivän Sana
Muut Etsivät