United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Margaretha hyppäsi tanssiaskelin Esterin luo, ja pudisti Esterin kättä: »Gratulor!» Forstmestari havahtui, meni ja suuteli Esteriä. Esteri tunsi tukehtuvansa pimeyteen. »Huomenna käymme Esteri-vainajan haudalla», sanoi forstmestarinna liikutettuna ja sydämensä halusta saada aikaan täysi sovinto.
Boleslav tempasi auki ikkunan, sillä hän tunsi muuten tukehtuvansa. Sitten hän silmäili ympäri huonetta. Se oli ahdas ja jokseenkin viheliäinen ahdettu täpötäyteen mitä erilaisimpia kaluja, jotka nähtävästi olivat tulipalosta pelastettuja.
Hän tunsi täytyvänsä paeta piiloon, ja ryntäsi saliin. Alkoi kävellä kiireisesti ympäri tunsi lattian polttavan jalkojaan ja alkoi miltei juosta. Sitten hän äkkiä pysähtyi. »Nyt ne astuvat vaunusta alas. Kaikki vilkuttavat silmää ja nauravat: kas kun ei »isä» ole tullut edes vastaan hm!» Hän tunsi tukehtuvansa. Ulos! Pihalle ennätettyään hän kuuli uuden vihellyksen.
Mutta lupaan, ett'en puhu enää asiasta yhtä vähän sinun kuin äitisi kanssa. Anna hänelle ja tädillesi, mitä he tarvitsevat elääkseen huolettomina, ja sitten olkoon koko juttu kuollut ja kuopattu, niinkuin kaikki muu tässä elämässä, joka meidän täytyy kätkeä maan poveen..." Ester luuli tukehtuvansa tuskasta ja mielenliikutuksesta.
Esteri naimisiin Storen kanssa! Neiti Smarin koetti kuin äkkirynnäköllä päästä siihen vakaumukseen, että tämä on leikkiä, tahi että se on kaikessa tapauksessa mahdotonta, mutta oli kuin hänen ympärilleen olisi kääriytynyt jättiläiskäärme, joka pusersi, että neiti Smarin tunsi tukehtuvansa. Miina tuli ilmoittamaan, että salissa odottaa herra. Neiti Smarin tarttui kourin rintaansa. Hyvä Jumala!
Eversti Stålsköld henkäsi syvään ja hän luuli tukehtuvansa kiukusta, joka paronin kurjamaisen menettelyn takia oli kiihtynyt hurjimmilleen. Hän koetti keventää rintaansa huutamisella ... kirouksella, siunauksella, sadatuksella yhdentekevää millä hyvänsä! mutta hänen huulensa pysyivät yhteen puristettuina ja hänen oli mahdoton saada sanaakaan suustansa.
Mutta älä suutu... koetetaan ottaa selkoa kuinka se oikein on.» He menivät peräkanaa kiireisesti porstuan läpi. Tytär seisoi muurin luona kuin kivettynyt, katse maassa, kasvot tuhkanharmaina. Keskitalo tunsi tukehtuvansa. Hän oli aikonut kysyä jotain Uutelasta, nyt se oli tarpeetonta. Ainoastaan suuren synnin tehnyt voi olla tuon näköinen. »Onko se totta?» sai hän vaivoin kysytyksi.
Hänen raskas hengityksensä oli käynyt vinkuvaksi ja niin vaikeaksi, että tuntui oikein tukalalta olla hänen lähellään. Paroni, joka oli nähnyt hänet joka päivä, ei ollut huomannut tätä hänen huonontumistaan, ja kun paronitar valitteli alati tukehtuvansa ja yhä työläämmin voivansa liikkua, niin vastasi paroni vain: Eihän toki, kultaseni, tämmöinenhän sinä olet ollut aina.
Hän oli jo monesti ollut likellä kuolla, sillä sitte syksyn oli hänen paha yskänsä yltynyt niin, että hän joka kerta luuli tukehtuvansa, ja niin vihdoin kävikin. Niinkuin kylätuomari-tohtori oli hänestä ennustanut, niin laita olikin. Petrovitschillä ei ollut muuta rikkautta kuin määrätty vuotinen elinkorkonsa, jonka hän oli itsellensä lunastanut lopulla omaisuudestansa.
Keskitalo luuli tukehtuvansa, muut katsahtivat hämmästyneinä toisiinsa, Riitan silmissä välähti salaperäisesti ja nuori emäntä karahti verentipahtavan punaiseksi. Uutela huomasi ainoastaan viimemainitun. »Mitäs siinä nyt punastelet», myhäili hän yhä tyytyväisempänä. »Tottahan pulska emäntä on talolle kunniaksi.» Hän katsahti nauraen Riittaan. »Savolaisenkin mielestä vai kuinka?»