Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Ei mikään kolkko suru viivy herttaisen nuorukaisen haudalla. Henrikin siskot kaipaavat häntä syvästi mutta nöyrästi Gabrielle ehkä kaikista enemmän. Päivällä sitä ei huomaa. Silloin hän on enimmäkseen iloinen kuin ennenkin; pieni laulu, iloinen leikkipuhe, pieni kodin koristus virkistää niinkuin ennenkin hänen vanhempiensa sydämmet.
Hän ui kuin kalalokki, juoksi kuin nuori varsa, hyppäsi kuin orava. Hän oli leikkien kuningas; ei kukaan heittänyt palliansa paremmin kuin hän, ei kukaan tarkemmin ampunut nuoliaan. Vanhemmat siskot, kumppanit, kaikki rakastivat häntä, sillä hän oli yhtä hyvä kuin väkevä, yhtä tottelevainen kuin rohkea.
Niin selvään hän muisti, ettei kukaan heistä maannut rahtuakaan koko yönä, paitsi pikku Yrjö, joka lakkaamatta veti syvää, onnellista lapsenunta. Mutta äiti ja siskot itkivät hänen ympärillään... Ja sitte taistelu leivästä, tappava taistelu elämästä ja kuolemasta.
Niin maantien kaihoova kukkanen kysyy: "Siskot, valkeat, tuoksuvat kielot, miten saatatte te niin raittiisti tuoksua ja kukoistaa ja miksi kaihoomme me?" Ja kielot vastaavat: "Tuoksumme ja kukoistamme koivun suojassa, emmekä muuta tiedä. Mutta kysykää ruusuilta. Katsokaa, kuinka rehevästi ne kukoistavat!" Ruusuja kasvaa rinteellä tiheässä.
Näittekö kuinka hän on kiduttanut minua, sysännyt minut sairasvuoteelle? Kuuletteko miten lapset valittavat? Lapset, jotka isän rääkkäämisen vuoksi liian aikaisin näkivät päivän valon ja jotka nyt kuolevat. Antakaa lapsille ruokaa Jumalan laupeuden tähden, siskot! Antakaa minun kuolla, mutta auttakaa lapsia! Nyt he vaikenevat! Kiitos! Kiitos! Kuolenko minä huomenna?
Kyllähän minua kunnian ja voiton himo pyrki vielä sittenkin riipomaan pois oikealta tieltä, kun olin jo päässyt tietämään, että rakkaus lähimmäisiin on Jumalan käskyistä tärkein. Mutta nyt olen sen kiusauksen voittanut ja menen kotiini ja koetan tehdä minkä voin kärsivän äitini hyväksi. Onpa siellä vielä isäpoloinenkin sekä siskot, jotka ovat jo hyvällä alulla itsekkyyden tiellä.
Vielä lauloi Lemminkäinen, vielä lauloi ja saneli, lauloi hiekat helmilöiksi, kivet kaikki kiiltäviksi, puut kaikki punertaviksi, kukat kullankarvaisiksi. Siitä lauloi Lemminkäinen, lauloi kaivon kartanolle, kultakannen kaivon päälle, kultakapan kannen päälle, josta veikot vettä juovat, siskot silmiä pesevät.
Illalla minun täytyy esiintyä yleisölle, olla sen ihailemana, kuulla kättentaputuksia, hyvä-huutoja, nähdä seppeleiden putoavan jalkojeni eteen! Katsokaa siskot, se on komeata, se on hetki, jonka edestä maksaa elää, oikea ilonhuumaus! Katsokaa kuinka on valoisata, kuinka minä loistan! Kuuletteko myrskyisiä mieltymyksen osoituksia! Kuuletteko miten se myrsky pauhaa? Mutta miksi se vaikenee?
Hänen lähdettyään otti sairas esille paperia ja lyijykynän ja kirjoitti heikolla, vapisevalla kädellä seuraavat sanat: «En ehdi perille, tunnen sen! Hukun ennen kuin ehdin satamaan. Oi, kasvatusvanhempani! armaat siskot!
Niin on Väinön laulun taika kuin on Suomen myrsky-aika, kaunis niinkuin kansan tarmo, armas niinkuin taivaan armo; missä kuljen, minne kaadun, tuon ma tunnen laulun laadun. Terve, Eesti, terve, veljet, terve, siskot Suomen sillan, terve, että murtui teljet, päättyi puhde pitkän illan! Taara auta kansaa kahta, jotka kaitsee Suomenlahta!
Päivän Sana
Muut Etsivät