Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
SYLVI. Sillä tavoin tein usein isän ja äidin kuoltua. Varsinkin iltasin. Ja kun olin itkenyt itseni nukuksiin, tuntui minusta ikäänkuin helpommalta sitten seuraavana aamuna. Mutta ehkäpä siitäkään ei olisi apua tässä surussa. ALMA. Mitä surua sinulla olisi, pikku Sylvi? Tänäin aamupäivällä olit vielä iloinen kuin taivaan lintu. SYLVI. Tänäin aamupäivällä? Ah niin siitä ei ole sen kauvempaa.
Ei, ystäväni, voinetko käsittää, miten onnetoin olin! Olin pakoitettu polvillani rukoilemaan, mutta en löytänyt suojaa siitäkään... Aah, Robert ... Robert ... sinun täytyy auttaa minua ... jotain tarkoitusta täytyy elämällä olla ... sinun täytyy antaa minulle anteeksi ... olla minulle armollinen ... ohjata minua..."
"Pastori!" huudahti sairas, ja koko hänen katseensa välähti ilosta, "voi, herrajesta!" Mutta tuo ilon tuikahdus sammui samassa hetkessä. "Te jo varmaan tiedätte sen?" kuiskasi hän tarttuen Robertin käteen ja katsellen ympärilleen arasti, kuni rikoksen tekijä, joka on tunnustanut syntinsä, "voi sitä pikku raukkaa, sitä pikkuista raukkaa, mitä siitäkään tulee, mitä siitäkään tulee?
Perhe pienimmästä suurimpaan sullottiin vanhaan reslaan, itse istui hän sepipuolelle, ja niin laskettiin kerta kaupungin ympäri, ennenkuin kulku ohjattiin Kanalaan päin. Siellä iskettiin koni ja ruokittiin kanat. Ja perhe sai jalkapatikassa palata takaisin kaupunkiin. Mutta ei ollut siunausta siitäkään konin lihasta. Kanat söivät sitä kyllä kuin herkkuaan, vaan jälki näkyi munissa.
Sinä olet vielä liian nuori ja kokematon, Antti. Kyllä sinä vielä löydät sen, joka sinulle sopii. Minä en voi olla sinulle muuta kuin vanhempi sisar. Hän nousi edeltäpäin pihaan, ja Antti jäi jälempänä tulemaan. Kuin unessa veti hän veneen maihin, kalkutti tapin auki ja kuuli veden siitä puskevan ulos. Ei siis siitäkään tullut sitä käännekohtaa, jota hän oli toivonut. Mutta nyt se oli tullut!
»Niin niin, kun se nyt kuuluu koko maailmalle se asia!» huokasi emäntä. Sitten he taas vaipuivat entistä raskaampiin ajatuksiin. Pirtin kello löi kymmenen, löi yksitoista ja löi kaksitoista he yhä valvoivat. Ja mitä enemmän aika kului, sitä suuremmaksi heidän hätänsä kasvoi. He puhuivat yhdessä, mutta eivät voineet toisiaan lohduttaa. He rukoilivat yhdessä, mutta siitäkään ei ollut apua.
Eikä tuntunut isoa apua olevan siitäkään, että päällystakkinsa pois nilisti ja käsivarrellaan kantoi ... mutta helpotti se hiukan kuitenkin.
Mutta rangaistusajan viimeisenä päivänä tuli Lagovskoin luo linnaan päällikkö ja luki hänelle määräyksen ... uudesta viisivuotisesta rangaistuksesta... Kaiken aikaa pidettiin häntä pakkotyöläisen asemassa, sillä ainoalla eroituksella, että sai käyttää omaa pukuansa; mutta kun hänen ei sallittu tavata sukulaisiansa, ei siitäkään luvasta ollut käytöllistä etua.
Tuommoinen kello käwi wiimein suntion mielestä wirkaansa kelpaamattomaksi, sillä kun se ei tiennyt aikaa, hiljastui useinkin hänen soittonsa, josta hän sai nuhteita kirkkoherralta. Kyllähän suntio oli kokenut laittaa apua tuolle epatolle seinäkellolle, nimittäin laittamalla aurinkokellon tai tiimapölkyn, mutta eipä siitäkään ollut mitään hywää pilwisillä säillä ja jouluaamuna.
Mutta ei siitä ilosta ja riemusta, joka on Jumalan mielen mukaan ja joka taivaassa autuaita odottaa heidän palkkanansa siitä, miten heitä täällä maan päällä on pilkattu ja kiusattu ja vainottu, eikä siitäkään, minkä syntinen ihminen tuntee saadessaan jo täällä maan päällä osoituksia Jumalan armosta ei niistä tällä kertaa, vaan niistä iloista ja riemuista, jotka ovat pimeyden ruhtinaan mielen mukaiset ja joita suruton maailma itse itselleen joka päivä valmistaa täksi tämänaikaiseksi iloksensa, maalliseksi paratiisikseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät