Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Päivän kultaterä loimotti vielä lounaiselle taivaanrannalle, vaan vihdoin se vajosi näköpiirin alle. Syntyvän kuun sirppi siinti iltaruskon ylipuolella; vihdoin tähti toisensa jälestä alkoi kiilua avaruuden sinilaelta. "Enhän minä yötä vasten voi palata kotiini", ajatteli leski, astuessaan alas joelle, "vaan tottahan jossaki yösijaa saanen".
Joskus aikoinaan oli Jorma tästä kautta kulkenut, mutta olisi tuskin enää osannut, ellei Panun latu olisi ollut ohjaamassa. Lopulta muuttui latu ahtaaksi poluksi kahden vuorenseinän välissä, jonne vain vähän taivasta siinti. Miesten täytyi astua alas suksiltaan ja kantaa niitä käsissään.
Kesä-illan hämärässä siinti jo tuolla etäällä Aumola. Vielä moniaita hetkiä ja hengästyneenä sekä hiestyneenä ja tomuttuneena laski Helena lapsen Lovisan syliin ja vaipui aivan väsyneenä tuolille. Kotvan aikaa parkui tulokas, vaan asettui vihdoin ja nukkui. Silloin Helena otti oman lapsensa, kääri sen valkeaan liinaan ja pani pienen ruumiin arkkuseen.
Mieleen työnnähti kaipauksen tunne, ahdistava ikävä kadonneita seutuja, kulunutta aikaa, jotka kuvastuivat viehättävinä, onnellisina, rakkaina. Ja tuntui nyt kuin tuo hymyilevä onni olisi jäänyt avosylin sinne. Ja nyt se tuntui vielä kirkkaammalta, kullan kimaltelevalta, vaan jo siirtyneeksi kauas, mistä se ajatuksiin vain siinti.
Lumi katosi kumminkin viimein, ja vihanta nisun-oras siinti kaikkialla esiin mustien, hiiltynetten kantojen välistä, jotka edellisenä vuotena olivat kantaneet metsän uljaimpia puita. Sahroja oli liikkeessä jok'ajalla, missä näitä hyödyllisiä kapineita voi käyttää, ja sokerinvalmistus-paikkain savu ei enää näkynyt kohoavan vaahteristosta.
Yksi niistä siellä oli pykäläharjainen, olisikohan kotivaara se? Mutta se siinti huikean kaukana soiden, vesien ja korpien takaa. En minä sinne täältä ikinä osaa enkä jaksa. Ja jos jaksaisinkin, mitä minä enää siellä nyt enää? Hän poistui yhä edemmä, toiselle puolelle vaaran, uupui, istahti ja nukahti viimein itkuunsa. Oli aamuyö, kun Marja palasi majalle.
Hän emännän, minä piian, Molemmat isännän lapset. Hän kopea käskijäni, Minä käskyjen alainen, Vaikken aina nöyrä, nopsa Sydämmettömän sanoille. Jo kotona Pohjolassa Silmissä hänellä siinti Korkeat kosiomiehet. Hengenmiestä ei älynnyt, Siksi Väinöä väheksi, Vaan tajusi taitomiehen, Joll' on kultia kosolta, Siksi Ilmarin omisti.
Lähinnä kenttää oli Pietari Brahen v. 1653 Lieksanjoen suuhun perustama Brahean kaupunki. Tyynenä päilyi sen takana Mönninselkä, jonka keskellä Törön saarella kasvoi yksinäinen, tavattoman korkea honka. Kauempana siinti Kinahmo-saaren metsäinen ranta ja sitten yhä etempänä laajan Pielisen ilta-auringon valossa välkkyvä pinta.
Kun kotilahden laineita ma ennen lassa sousin tai kotikummun harjulle kun kevätilloin nousin, niin näin mä kaidan salmen suun ja siitä merta, merta, mi silmiäni viehätti ja kiihoitutti verta. Tuo laaja, uljas ulappa se siinti houkutellen ja sinne aina mieli mun nyt hehkui intoellen: ei auta äidin varoitus, ei kyyneltulvat auta, mun täytyy tuonne otteluun, vaikk' olkoon tuo mun hauta.
Tällä päättyi keskustelu aamiaispöydässä ja pihalle astui toimekas Simo. Vaan sisä-askareihin jäi hetkeksi hilpeä nuoriemäntä ja vanhakas Reetta heijaili tyttärensä nukkuvaa kehtolasta. Silloin siinti etäällä peltokujalla horjuva hevonen, joka, rattaita vetäen, hitaasti Kumpulaan päin kulki.
Päivän Sana
Muut Etsivät