Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Hän karisti lumen hatustansa ja vaatteistansa ja pyyhki sitä pois kasvoistansa, sillä aikaa kuin minä ajattelin näitä. Kun hän oli käynyt istumaan vastapäätä minua jonkun pöydän viereen, selkä päin sitä ovea, jonka kautta olimme tulleet, ojensi hän jälleen minulle karkean kätensä ja tavoitti lempeästi minun kättäni.
Selkä pehmitettynä ja häpeissään hiipi hän kotiinsa ja unhoitti sekä tytön että miehevyytensä. Nyt aikoi hän lähteä pois koko kotiseudultaan. Moisissa oloissa ei hän enää viihdy.
Päivä nousee taivahalle, kevätpäivä kultaisin, Oisko unta ikävintä taisto äsken ollutkin? Unta kaikki miekan kalske, verivirrat vuolahat? Koska kukkii tanterella tuossa ruusut ihanat. Ja kun nousee kukkulalle joukon pienen johtomies, Niin hän kohta veljillensä sieltä ihmetellä ties, Että uljas, aava selkä heidän allaan aaltoilee, Houkutellen retkeilylle kummat henget viittoilee.
Hivuttaun eteenpäin, hän vetäytyy selkä edellä saman verran pois. En saisi häntä kiinni, vaikka hänet tavottaisinkin, hän ei pitele käsillään, puristaa vain jaloillaan, mutta minä en uskalla irtauttaa käsiäni. Siirrytään, siirrytään, hännän päässä minä hänet otan, hän ei uskalla hypätä alas. Mutta hän uskaltaa ja seisoo jo maassa kivellä kädet ojona minua kohti.
»On sinulla lihava selkä... Ihan hyllyy», todisti Jussi.
Järven selkä oli jo soukennut ja supistui supistumistaan kunnes se sulkeutui kapeaksi Tenetin virraksi. »Jussi!» huusi Erkki. »Nousepas laskemaan purjetta, kohta ollaan Tikkalanniemen sillassa.»
Ilvehtivä hymy huulilla teki kasvot melkein vastenmielisiksi ... kyynäspäät ja olkapäät olivat teräviä... Selkä, kun hän piti niskaansa kyyristyneenä, melkein koverrettuna ... koko vartalo hieno ja laiha! Ja kuitenkin oli hän sellainen, että hän yhä enemmän kiihoitti Rejer'in uteliaisuutta, niin että hänen vaan täytyi katsella häntä.
Tuo ennen niin jäykkä ja suora selkä oli köyristynyt vuosien taakan alla; hänen tukkansa oli käynyt lumivalkeaksi, hänen luja, ahavoitunut ihonsa oli kellastunut ja rypistynyt, hänen käyntinsä oli kompastelevaa, ja hänen luiseva, ryppyinen kätensä nojasi vankkaan keppiin.
Tyyneys vallitsi luonnossa, kun erääsen kauniisen Kivijärven lahteen laskeusi punertava aurinko ja veden selkä kimmelsi kuni kulta säteistä maillehen menevän päivän. Silloin laskihe tumman metsän varjokasta rinnettä myöten kostoa puhkuva joukko kauvas järveen pistävälle, kaitaiselle niemekkeelle. Minä onneton astuin eturivissä.
He sälyttivät osan, ja kun minä kiitin heitä siitä, he sälyttivät kaikkensa. Heillä tuntui kullakin olevan liikaa kannettavaa. Lopuksi kuljin minä heidän keskellään kuin kuorma-aasi, selkä taittumaisillaan outojen, tuntemattomien ihmisten taakoista ja rihkamista. Outojenko? Tuntemattomienko?
Päivän Sana
Muut Etsivät