Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Heitäs, veli pyhä, sankollinen selkääni. Soh, hyvä, hyvä... Onko teillä lapsia? kysyi Shemeikka sen tehtyään. Oli kuin olisi Juha jostakin herännyt. Mitä hän tässä oikein? Kuka se oli tuo, jolle hän oli puhunut Marjasta? Mitä lieneekään puhunut? Ei ole, vastasi hän lyhyesti eikä sen siitään jatkanut. Mutta Marjaa suututti ja hävetti. Semmoinen narri ja höperö!
Minusta oli niinkuin joku ylhäinen herra olisi tullut luokseni ja sanonut minulle: Tahdotko elää ja viettää hyviä päiviä tässä maailmassa? Sama se minulle, vastasin minä, olen saanut selkääni tarpeeksi elämäni päivinä, nyt aion nostaa purjeeni. Mutta jos lupaan tehdä sinut rikkaaksi ja komeaksi? kysyi hän. Sepä olisi hiiden outoa sille, joka imeskelee sillinruotoja, arvelin minä.
Mutta katsos sitä toista, jolla on se nenä ja musta parta", sanoi Witt, "ja hattu kuin ratti! Kas hänpä voi töllöttää! Kun semmonen ilves kiljuu täyttä kulkkua, niin oikein se voi tehdä pahaa ja oikein kylmä tuulenviuhka viiltää selkääni". "Minun tulee häntä sääli", sanoi Swart, "Jumala tiesi saako hän sen naisen, jota hän huutaa niin hirveästi! Katsos vaan! Näetkös häntä, joka seisoo tuolla?
Ei sitä pois otetakkaan, sanoi äitini, vaan se painetaan alas. Ja äiti meni Esterin kanssa, minä otin veljeni selkääni, ja lähdin kotia. Onnellisesti saatiin nauriin pala alaspainetuksi. Vasikka, joka jo oli ehtinyt henkitoreisinsa, rupesi iloisesti ammumaan ja kirmaamaan. Se nyt oli ihmeellinen tapaus, sanoi kotia tultuaan äitini. Ja kummallinen se oli, mutta kuitenkin oli se aivan tosi tapaus.
Hänen äänensä vaan soi minusta vielä enemmän kuin kääritty kello, jota käytetään ainoastaan hautajaisissa, erittäin, kun hän sanoi Fritzin luostariin menosta: "ylistetty olkoon Jumala ja Pyhä Neitsyt ja kaikki pyhimykset. Hän on siis vihdoin kuullut halvat rukoukseni; yksi kumminkin on pelastettu." Kylmät väreet kävivät pitkin selkääni, kun hän lausui nämät sanat.
Sitten teki hän vielä monta muutakin temppua, ja talutti minun viimein ylös korkealle vuorelle; siellä kumartui hän eteeni ja sanoi »astuppas selkääni». Minä kauhistuin, mutta en uskaltanut kynsiä vastaan, vaan kiipesin sievästi hänen niskaansa ylös.
Tämä oli ensi kerta kuin sain selkääni ripille päästyäni, ja se suretti minua sentähden syvästi. Minä olin itse mielestäni jo koko mies ja pidin rangaistuksen häpeällisenä, semmenkin kuin se oli syytöinnä. Minun rehellisyyteni oli loukattu. Sulasta harmista en voinut maata parina yönä.
Huoaten laskin kynän kädestäni ja nousin kävelemään. Vilukin karmi selkääni. Sentähden asetuin uunia vasten seisomaan, kädet selän taakse, ja haukottelin happamesti. Kylmähän se uunikin oli, tietysti, ei koko kesänä lämmitetty. En mistään hinnasta olisi nyt itse katsellut itseäni enkä suonut toisten katselevan, kaikkein vähimmän hänen. Mikä mun toikin tänne!
"Saas nähdä, eiköhän minun selkääni tällä kertaa tavoiteta". Hän sivalsi hienolla niistimellä punaisen pölyn kirkkailta saappailtaan, pisti sen jälleen lakkariin, vihelsi ja jatkoi, asiasta enempää huolimatta, käyntiään.
ESKO. Sinä uskot siis, että täytyy minun välttämättömästi saada selkääni tänä-ehtoona, sinä uskot sen? MIKKO. Uskon ja luotan! ESKO. Ja iloitset ja riemuitset? MIKKO. Iloitsisko puhemies, koska sulhainen selkäänsä saa? ESKO. Miksi puhut sitten näin? MIKKO. Syvästä sydämeni katkeruudesta lörpöttelen; sillä asia on ikävä. ESKO. Vain niin. Minä saan selkääni! Entäs sinä?
Päivän Sana
Muut Etsivät