Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Minä makasin vuoteella oudossa kamarissa ja tunsin olevani hyvin heikko. Edessäni seisoi Saveljitsh kynttilä kädessä. Joku päästeli varovasti siteitä, jotka olivat pingoitetut rinnan ja olkapään yli. Vähitellen tulin tuntoihini. Muistin kaksintaistelun ja arvasin saaneeni haavan. Samassa narahti ovi. "Kuinka on?" kuiskasi ääni, joka saattoi minut vapisemaan.
Saveljitshin kanssa ei ollut väittelemistä; minä sallin hänen varustautua matkaan. Puolen tunnin kuluttua nousin hevoseni selkään; Saveljitsh oli ilmaiseksi saanut eräältä kaupunkilaiselta laihan, ontuvan hevosen, jota isäntänsä ei enää jaksanut elättää. Niin tulimme kaupungin portille; vahdit päästivät meidät menemään, me läksimme Orenburgista.
"Aina vaan kuin ennenkin", vastasi Saveljitsh huoaten; "tunnotonna vaan nyt jo viidettä vuorokautta". Yritin kääntyä, mutten jaksanut. "Missä olen? ketä täällä on?" sain töin tuskin kysyneeksi. Maria Ivanovna tuli vuoteeni ääreen ja kumartui ylitseni. "Kuinka jaksatte?" kysyi hän. "Kiitoksia", vastasin heikolla äänellä. "Tekö siinä, Maria Ivanovna? Sanokaas..." En jaksanut muuta.
Saveljitsh hämmästyi kuin olisi ukon nuoli iskenyt häneen. "No, mutta", sanoi hän, melkein itkien, "mitäs ihmeitä puhutkaan? Minäkö syynä siihen, ettäs haavan sait! Minä, totta Jumaliste, juoksin luoksesi suojellakseni omalla rinnallani sua Aleksei Ivanitshin miekalta, mutta vanha ja kömpelö kun olen, niin en ennättänyt. Mutta mitäs minä sitten olen tehnyt äidillesi?"
Minä joudutin hevoseni juoksua ja tapasin uudestaan äsköiset vartijat. Saveljitsh oli heidän keskellänsä. Kiljaisten he syöksivät kimppuuni ja samassa vetivät minut hevosen selästä maahan. Yksi heistä, nähtävästi johtaja, ilmoitti vievänsä meidät heti kohta keisarin luokse ja lisäsi: "Hänellä sitten on valta määrätä: hirtetäänkö teidät koht'sillään, vai odotetaanko Jumalan päivää".
Minä rupesin häntä torumaan, mutta Saveljitsh kävi hänen puolellensa. "Pitipäs vaan olla tottelematon", jupisi hän äkäisenä; "olisi koreasti käännytty takaisin kestikievariin; olisit juonut teetä, maannut makeasti aamuun asti; myrsky olisi tauonnut, sitten olisi taas sopinut lähteä. Ja mikä kiire meillä sitten on? Häihinkö tässä hätä, vai minne?" Saveljitsh oli oikeassa. Mutta mikäpäs enää auttoi! Lunta satoi laaduttomasti. Nietos kasvoi kasvamistaan reen ympärille. Hevoset seisoivat, päät kumarruksissa, tuon tuostakin märähdellen. Kyytimies kulki ympäri, neuvotonna korjaillen valjaita, Saveljitsh mörisi äkäisenä; minä katsoin joka haaralle, toivoen näkeväni edes jonkun merkin ihmisasunnosta tai tiestä, mutta mahdoton oli eroittaa muuta, kuin lumen hurjaa kieppumista...
"No, Saveljitsh", sanoin minä; "anna minulle puolet, toisen puolen saat itsellesi. Minä lähden Belogorin linnaan".
Saveljitsh katsahti häneen karsaasti ja jupisi: "Pudotit tielle! Mikäs sitten povessasi kilisee? Hävytön!" "Jaa niin povessaniko?" vastasi kasakka, vähääkään hämmästymättä. "Mitäs nyt, ukko kulta, ajatteletkaan? Marhaminta siellä vaan on eikä rahat". "Hyvä se", sanoin minä, lopettaen toran.
Matkan jatkamista ei ollut ajatteleminenkaan. Saveljitsh oli rauhaton, ja tuo minua suuresti huvitti. Sillä välin kävin lavitsalle levolle. Saveljitsh päätti kömpiä uunin päälle. Isäntä kävi lattialle. Pian kuului koko tupa kuorsaavan; minäkin nukuin sikeästi. Herättyäni seuraavana aamuna jotenkin myöhään, huomasin myrskyn jo tyyntyneen. Aurinko paistoi.
Hän hyppäsi nopeasti satulaan, odottamatta kasakoita, jotka yrittivät nostaa häntä. Samassa huomasin, että väen joukosta astuu esiin Saveljitsh, menee Pugatshevin luokse ja antaa hänelle paperin. Minä en saattanut ymmärtää, mitä tuo olisi, "Mitäs tämä on?" kysyi Pugatshev mahtavasti. "Suvaitsepas lukea, kyllä se siinä seisoo", vastasi Saveljitsh.
Päivän Sana
Muut Etsivät