Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Se on verrattava karjankellojen kalinaan salolla, paimenten huiluihin ja hoilotuksiin, tuulen tohinaan, laineen lipinään ja myrskyn sanattomaan sohinaan. Sen yliasteita kuvaa käen kukunta ja rastaan raksutus kaikuvin, sointuvin kielin. Ei se mitään selvää sano, ei ajatuksia anna, mutta kuulijat se tunnelmiin erivärisiin tuutii, kunkin eri kehityskannan, luonteen ja mielentilan mukaan.
Ruhtinas Vereiskijn kosinta tuli koko naapuriston tiedoksi. Kirila Petrovitsch sai vastaanottaa onnentoivotuksia; häitä valmisteltiin. Mascha yhä vaan kielsi päättävän myönnytyksensä. Samassa tuli hänen käytöksensä yhä kylmemmäksi ja jäykemmäksi vanhaa sulhastaan kohtaan. Ruhtinas ei siitä välittänyt; hän ei pitänyt lukua lemmestä, vaan tyytyi tytön sanattomaan myöntymykseen. Aika kului!
Ja nyt sanoo kylän väki, että isäsi on isänmaan kavaltaja, eivätkä tahdo enää tehdä hänelle työtä, vaan aikovat panna punaisen kukon hänen katolleen.» Siinä se oli. Ja tänä hetkenä katosi häneltä elämänhalu ja elämänrohkeus, kuten kevätmyrskyt riuhtovat puista hennot kukat. Ohitse ohitse menkää moiset kuvat sanattomaan tuskaan kaikotkaa kolkkojen rikosten ja kaiken kalvavan häpeän muistot!
Nyt tuskin vapisevat tunnon-herkät haavat, vain vanhan kaivon vintti joskus narahtaa. On päivän tuskat, riemut loppuun soinehet ja elämä on lepoon käynyt pitkään laihoon. Yön suureen, sanattomaan, kirkkahasen kaihoon, mun sieluni kuin lapsi kehtoon raukenet.
Kreivitär kohosi kiivaasti seisoalleen. Hän tahtoi vastata, mutta ylpeät sanat takertuivat hänen huulilleen, hän tunsi itsensä nöyryytetyksi naisena ja puolisona, ja hänen tunteensa sulivat sanattomaan kyynelvirtaan. Bertelsköld tunsi vihansa lauhtuvan.
Sen teki kumma laulu laulamas, sun silmäis sini ja sun kutreis kulta. Se mikä ennen sytti syömmeen tulta, se kävi kalpeaksi rinnallas. Veit paljon, paljon multa mukanas, vain kaihon kalvavan sain sijaan sulta. Ken lumoissa on metsänneitosen, hän omaa sieluansa etsien käy muille outona kuin unissansa, hän katsoo kaihoin illan hämärään, hän riutuu sanattomaan ikävään ja etsii, etsii omaa sieluansa.
Kuin he olivat lähellä laivasiltaa, sanoi Knut vastaukseksi sanattomaan kysymykseen: »Ei suinkaan se koskaan tapahdu.» Pietari katsoi alas; hänellä ei ollut ainoatakaan lohdutuksen sanaa. Ennenkuin he erosivat, kysyi hän Knutilta, tulisiko hän hänen häihinsä, jotka vietettäisiin aivan kohta. Knut pudisti päätään. »Minä en voi tavata häntä», hän sanoi. Kornelia riensi suoraan huoneeseensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät