Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Valjasti valiot varsat, veden varsat, vaahtoharjat, kokosi kosiokullat, huolitteli huomenlahjat, ajoi neittä kihlomahan, ilman impeä kosihin. Kauvas kaikui ruoskan roiske, kuului kuorskuna hepojen, kauvas kuulti kullan välke, loitos helmyet helisi, ajaessa Ahtolaisen ilman impeä kosihin.
Minä tiedän, kuinka korkealla ne valjaat riippuvat, ja sinun tulevan appesi tunnen minä sisältä ja ulkoa vielä tänään katuu hän silmät päästään, ettei hän sinua mennyt vuonna ajanut ruoskan varrella ulos. Sentähden pane tuumasi tukkuun, kaunoseni, äläkä puhu tuulta taivasta kohden.
Kyytipoika ikäänkuin arvasi hänen ajatuksensa; hän lauloi nyt niin, että vuoret vastaelivat: "Makkarass' on kaksi päätä: Toinen pää ja toinen pää." "Niin on, poikaseni, niin on! Kohtakos tullaan kestikievariin?" He käänsivät samalla oikeaan. "Tuoss' on!" sanoi poika, viitaten ruoskan varrella punaista taloa mäen alla. "Jumalan kiitos! Viimeinkin!" sanoi maisteri.
Mutta Athenelt' ei tuo piillyt vilppi Apollon, luo sotajoukkojen pään Diomedeen riensi hän joutuin, ruoskan tarjosi taas, hevot voimaa henkäsi täyteen, karkasi vimmoissaan Admeton aaluvan jälkeen, katkoi hält' iespuun; hevot silloin toisa ja toisa heittihe syrjään tieltä, ja maahan raukesi aisa.
Mustan suitset olivat jo nilkoissa asti, pian etujalat niihin kietoutuivat... Sen hidas juoksu muuttui vähitellen kävelemiseksi. Sitte katseli se taaksensa, ja pysähty seisomaan keskelle tietä. Ruoskan siima riippui kuten ennenkin. Kapteeni istui liikkumattomana, pää taaksepäin painuneena...
Ei Kristuskaan sallinut temppeliään häväistävän! huusi kalajokelainen ja polki jalkansa siltaan. Ruoskan voimalla hän heidät karkotti, ja jos nämä roistot eivät tästä lähde, niin minä... Joka miekkaan rupee, se miekkaan kaatuu! Sen sanan sanoin minä, mutta silloin hyppäsi hän kohoksi vihasta ja puristi kätensä nyrkkiin minun edessäni.
Ja minä näin ihmisen, joka seisoi näyttämöllä, yhä keskellä joukkoa, Rakelin rinnalla, lähellä äitinsä vuodetta, viistävän selkäänsä, lyyhistyvän kokoon kuin ruoskan iskusta, ja menevän kädet edessään, suoraan eteenpäin kuten sokea niin meni hän. Crangier, Crangier, huusin minä mutta hän ei kuullut. Ylös, ylös, huusi tirehtööri. Esirippu nousi ja hyvähuudot kasvoivat.
Välistä hän saattoi vaipua ajattelemaan, kuinka ruoskan jäljet syöpyisivät hänen ruusunkarvaiseen ruumiiseensa, ja samassa hän tunsi halajavansa suudella ruoskan jälkiä. Hänen päähänsä juolahti, että hän olisi onnellinen, jos saisi surmata hänet. Tämä tuska, kidutus ja epävarmuus kuluttivat hänen terveyttään ja kauneuttaan. Hänestä tuli ankara ja julma herra.
Tämän puheen aikana oli poika koettanut päästää auki solmua ruoskan siimassa; nyt otti hän veitsen taskustaan ja leikkasi solmun poikki. Sormellaan osoittaen siihen sanoi äiti: "Noin sopii sinun kyllä tehdä, mutta tytön ei koskaan. Pidä silmällä, eikö hän kohta leikkaa solmua poikki; siinä on salaisuus siinäkin". "Sen saatan arvata", sanoi poika.
Päivän Sana
Muut Etsivät