Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Hän lämpeni ja heltyi, ja kun hän näki, että Elli ymmärsi hänet, antoi hän mielialalleen vallan, liioitteli sitä ehkä vähän, mutta tunsi kuitenkin ehkä totisemmin ja selvemmin kuin pitkään aikaan. Aina muistuu minulle tällaisena iltana mieleen Runebergin »Svanen». Tunnettehan sen? Tunnen hyvinkin.
Strömborgin yllälainatuissa riveissä asetetaan Emilie Björksténin ja Runebergin välinen suhde tuon aikaisemmin mainitun traditsion puitteisiin, joka ilmenee rouva Runebergin antamassa kuvassa runoilijan lemmensuhteista.
Elli ei olisi sitä sallinut, ja heille tuli pieni riita vadista. Mutta Ellistä tuntui, että he sen kautta tulivat ikäänkuin tutummiksi. Syötyä menivät herrat isän kamariin, ja kun Elli oli korjannut pöydän, meni hän saliin istumaan. Jotain tehdäkseen otti hän Runebergin »Hannan» polvelleen ja oli sitä lukevinaan. Vähän ajan perästä tuli sinne ylioppilas.
Kirjeestä huomaa, että ihmiset nyt jo olivat alkaneet pitää häntä ja Runebergia ikäänkuin toisilleen kuuluvina, sillä hän sanoo: "ei minulla ole aavistustakaan kuka voisi olla serkkuni Runebergin morsian". Kaikki nämä 1826 kirjoitetut kirjeet ilmaisevat tavallista suurempaa leikillisyyttä ja elämäniloa.
Runebergin oman runouden vaikutuksia kohtaamme jo runojen nimissä: »Vårt fosterland», »Jägargossen», »Flyttfåglarna» täytyy ihmetellä kirjailijattaren rohkeutta, erittäinkin kun jo säkeistöjen rakenne kahdessa viimemainitussa välittömästi johtaa ajatuksen esikuviin.
Kuvaelman ulkonaiset puitteet ovat aivan samat kuin Runebergin runon monumentalisessa loppu-osassa: on yö, »on hirmupäivä päästy päähän», seisoo yksinäinen, miettivä mies keskellä kuoleman hävitystä, sotapäällikkö, joka tulkitsee tunteensa mahtipontisessa yksinpuhelussa. Mutta siihen loppuukin yhtäläisyys.
Jos tulee kysymykseen jonkun »syy», ottaa hän sen omalle osalleen parjaushaluisen yhteiskunnan edessä, joka tahtoo käydä Emilien kimppuun, ja kun tämä vielä viimeisinä aikoina tuntee omantunnonvaivoja ja tunnustaa ne hänelle, lupaa hän toisessa maailmassa »vastata heidän molempien puolesta». Eikö sitten todellakaan voi huomata mitään jälkiä kaikesta tästä Runebergin tämänaikaisessa runoudessa?
Nyt muistan vielä, että teillä oli silloin luettavananne Runebergin »Hanna», jonka johdosta me johduimme väittelemään rakkaudesta. Te ette sanonut uskovanne, että se voi syttyä noin yht'äkkiä ensi katseen yhteen sattuessa. Minä taas väitin, että tuo kohta on yksi Runebergin hienoimpia.
Jo Kuoleva soturi näyttää kuin poleemisessa tarkoituksessa Runebergin saman-nimistä »vänrikkiä» vastaan kirjoitetulta: vieras on se maa ja vieras se kansa, jonka edestä hän henkensä heittää. Ja Tarinassaan hän sanoo nimenomaan: »kuin koirat herrainsa eestä ennen» ovat Suomen talonpojat käyneet taistoon ja kuolemaan.
Hänen Paimenlaulunsa ovat lemmen ja luonnon helkähdyksiä, tuoreita ja tunnepuhtaita kuin Kanteletar itse, hänen Hämäläisen laulunsa yhtyy vilpittömänä Oksasen Savolaisen laulun raikahuttaman kotipaikka-rakkauden säveleesen: jälkikaiku Runebergin Maamme-laulusta, jonka koko isänmaata käsittävä tunnelmapohja vielä puuttuu hänen suomenkielisiltä virkaveljiltään.
Päivän Sana
Muut Etsivät