Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Kuula Savolaisen jääkärin tussarista kaataa Porrassalmen sillan törmälle sen miehen, joka on Savon sotalaitoksen isä ja uudistaja. Haavoitettu viedään tuttavaan Brahelinnaan, missä hän ennen oli asunut rakastettuna isäntänä; nyt hän siinä makaa maan vihollisena verissänsä. "Omat koirat purivat!" mainitaan hänen katkerasti lausuneen.
Hänellä ei ole paikkaa, kuhunka päänsä kallistaisi. Tuolla seinämällä, muiden takana, istuu tosin muuan savolaisen valtiopäivämiehen vaimo, mustassa vihtoriininutussa ja suorassa hameessa. Mutta häneen ei kukaan katsahda. Lehteriltä aletaan soittaa vakavata kävelytahtia. »Sijaa hänen ylhäisyydelleen... sijaa... olkaa hyvät... siirtykää vähän.»
Hän liikuskelee kamarissaan, kävelee ... horjahtelee, löytää tasapainonsa... Hypistelee jotakin kosteudesta ruostunutta rautanaulaa, jonka huomaa seinässä... Kuuntelee ääniä: naisten riitelyä ... ovet paukahtelevat jossakin huvilan toisessa päässä ... ja tuo yksi pienokainen itkee alituiseen. Menisikö hän kivimies Bergmanin tai peltiseppä Savolaisen murjuun?
Ei, peltiseppä Savolaisen kekkereissä ei tapaa niitä, joita Savolainen sanoo uskon-narreiksi. Täällä istutaan punaiset nauhat kaulassa ... tai muutamalla valkea, pieni rusettikin ... jalassa kiiltävät kengät. Päät punoittavat ... sillä kahvinkeitosta kuumentunut keittiö ja vierasjoukosta lämminnyt sali hikoiluttavat.
Niissä on monta runoa, jotka hehkuvat lämmintä isänmaallisuutta; useat niistä ovatkin nyt yleisesti tunnettuja kansallislauluja, esm. Suomen valta ja Savolaisen laulu. Isänmaallisista runoista muistettakoon vielä Miksi aina suret?
Naimisissa oli hän Stiina Savolaisen kanssa. Muita tietoja ei hänestä ole, vaan että hän vilkkaasti seurasi v. Beckerin "Turun Viikkosanomia" 1820-luvun alulla ja niiden harrastuksia Suomen kielen eduksi, osoittavat alempana painetut kaksi runoa, jotka Tuomisen omalla kädellä kirjoitettuina löytyvät Beckerin uudempain runoin kokoelmassa Suom. Kirjallisuuden Seuran kirjastossa.
Yleisen savolaisen tavan mukaan istahti Miina souto-teljolle ja Ville rupesi perään huopaamalla häntä auttamaan. Aurinko nousi punaamaan veden kalvoa ja koko tuo raitis järvi-ilma tuntui täyttyvän pienen pienillä valohiukoilla.
Ja sanoopa sitten Sakris, sanoo juuri samana päivänä, jona Nelma huomasi akkojen häntä osoittelevan, että hän vie kultansa illalla peltimestari Savolaisen luokse visiitille. Savolainen oli nimittäin ihan äsken ostanut itselleen huvilan, aikoi muuttaa pois nykyisestä asunnostaan. Siksi kutsui hän tuttavia ja naapureita luokseen jäähyväisille ... joukossa myöskin Sakris Kukkelman.
Varsinkin savolaisen silmässä, joka on tottunut suurienkin järviensä rannoilla näkemään luonnon niittyjä ja viljelystä, syntyy säälin sekainen kaipuu. Ainoa, mitä tämä järvi tuntuu antavan, on malmi. Sitä nostetaan yhä ja sen haavimamiehiä näkyy nytkin ahertamassa siellä täällä ponttuitten päällä. Se on raskasta työtä ja alakuloinen nostomies tuskin katsahtaa meihin ohi mennesssämme.
Ehkä saisit laulun innon uutta tulta leimuumaan sydämissä Suomalaisten yli kaiken Suomenmaan. A. Oksanen. Savolaisen laulu. Mun muistuu mieleheni nyt suloinen Savonmaa, sen kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt, tää armas, kallis maa! Kuin korkeat sen kukkulat, kuin vaarat loistoiset! Ja laaksot kuinka rauhaisat, ja lehdot kuinka vilppahat, kuin tummat siimehet!
Päivän Sana
Muut Etsivät