Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Tässä hän ei tunne itseään enää vain Runebergin oppilaaksi, tässä hän tuntee, että hänellä on jotakin uutta ja itsenäistä sanottavaa. Yleiskansallisen runoilijan sijasta tulee hänestä heränneen suomalais-ugrilaisen kansanrodun runoilija. Hänen tehtäväkseen jää lausua silloisen kansallisen liikkeen leimuava tunnus-sana: »Yksi mieli, yksi kieli Väinön kansan soinnuttaa.»
Hänen toverinsa ei häneen katsonutkaan, eikä Ellikään hänelle mitään virkkanut. Sanalla sanoen ... niin, ja vielä eräs kohta, joka todistaa, ettei häntä ymmärretä. Tuossa on Hanna, jonka Runeberg antaa rakastua yhtenä ainoana iltana. Sitä sanotaan epäluonnolliseksi, mutta minun mielestäni se on yksi Runebergin hienoimpia kohtia.
Se mikä kuitenkin vähimmän miellytti hänessä, oli hänen epävakaisuutensa, pieni turhamaisuus, jolle hänen ainainen suuri menestyksensä miesmaailmassa antoi virikettä, ja vanhoilla päivillä eräänlainen pinnallisuus hänen jo Runebergin aikana ilmenneessä, mutta silloin vakavammassa uskonnollisuudessaan.
Jokainen mielenliikutus ei ainoastaan vastaväitteet sai Runebergin kuohuksiin. Emilie Björkstén puolestaan tuli vuosien vieriessä yhä enemmän pelkästään »älylliseksi», ja silminnähtävästi saa hänessä tapahtuva lopullinen murros juuri tästä alkunsa.
Kun hän kertoo seurustelustaan Marcus Larssonin kanssa Runebergin luona, mainitsee hän, kuinka Larsson tahtoi ruveta muuttamaan jotakin eräässä maisemaharjoitelmassa, jonka joku hänen ystävättäristään oli tehnyt ja antanut hänelle, ja kuinka hän yksinään ja vastoin Runebergin mielipidettä puolusti maalaajattaren oikeutta ilmaista ajatuksensa, ennenkuin mitään sellaista sai tapahtua.
Sitäpaitsi täytyy Runebergin vaikuttaa häneen, uutiskorven raatajaan, muotonsa moitteettomalla siloudella, syvällä esteettisellä viljelyksellään ja ylimalkaan sillä inhimillisellä urbaniteetin-piirteellä, minkä vuosisatojen sivistys jo syntymässä usein antaa lahjaksi sunnuntailapselleen. »Mull' onkin puu rosopintaa, myös lienevät höyläni tylsät», saattoi hän usein sellaisella hetkellä huoahtaa.
Olen kysynyt kapteenilta, milloin laiva lähtee, ja hän on vastannut olkansa takaa, huutaen ensin jotain muuta miehilleen: »Noin kello yhdeksän». Nyt se on puoli kahdeksan. Kuljen ohitse Runebergin patsaan, käännyn Erottajalle ja seuraan Bulevardinkatua samaa tietä, jota olin tullut eilen illalla. »Hufvudstadsbladetin» kirjapainossa käy kone ja paperilaukareita lentelee.
Ja hänen henkilönsä suhtautuvat Runebergin henkilöihin miltei samoin kuin Kalevala muinaisgermaaniseen taikka myös muinaishelleeniseen kertomarunouteen: sen voima on suurempi inhimillisyys siinäkin, missä jälkimmäiset voittavat suuremmalla täsmällisyydellään taikka kuvaustensa kirkkaalla uljuudella. Juuri Härkä-Tuomossa ja Saarijärven Paavossa tulee tuo ero esille mitä silmiinpistävimmin.
Hänen intohimonsa oli muuttunut hellyydeksi, mutta ei Runebergin. Hän nauttii sielunsa tasapainosta, jota hän nyt ensi kertaa tuntee tämän lähettyvillä, mutta runoilijaa se ärsyttää. Tämä ei ymmärrä sitä.
»Lännetärtä ja Runebergin runoelmia», vastasi Niini. »Niin, niin!» sanoi Riika. »Runebergin runoelmat ne antoi *hän* minulle. Se oli silloin, ne ajat ovat olleet ja menneet. Miksi opetin lapseni ruotsia lukemaan? Sinä olet suomalainen tyttö, lue suomalaista raamattuasi, lapsi. Jumalan sana on ainoa lohdutus, kun kärsimme täällä maailmassa, ilman sitä vaipuisimme mitättömiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät