Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Vanha koira on rientänyt luo, tarrautunut jänikseen kiinni, puree sitä, että luut rutisevat ja karvat pölisevät. Mutta Leila on hänkin iskenyt hampaansa jäniksen takajalkaan ja riuhtoo sitä kuin raivostunut, häntä jousella, selkäkarvat pystyssä, ja murajaa. Mutta metsästäjä erottaa koirat saaliistaan, hänen rintansa kuohuu, silmänsä säihkyvät Leilasta tulee siis sittenkin metsäkoira!
Oi, miks en rauhaan, rauhaan jäädä voi, Min ammoin saavutin jo, vähää vailla? Kas, kaiken mitätyys ei liikuttanut mua, Ei elon turhuus, kaihot ihmishaamujen, Maan yläpuolla seisoin, rauhan mailla, Nirvaanaan pyrjin, sopuun yksinäisyyden. Sä, sävelvuo, mun rauhaan jäädä suo, Nirvaanaan päästä, miss' ei kaihon syitä! Oi, taikaa, mikä viuluss' soi! Se riuhtoo, tempoo, vie mun mukanaan
Ja tietää, että hän ei voi sammuttaa janoaan. Ole siis tyytyväinen sinä, sanoin minä itselleni. Mitä se rintasi siellä riuhtoo ja sydän kiljuu! Eihän sinulla ole hätää, kun ei ole pelastustakaan. Torkkuva ajuri luuhottaa rattaillaan kadunkulmassa, läähättävän kaasuliekin alla. Bulevardinkadun tuuheat puut ovat synkkänä holvina pääni päällä.
Kunnes yht'äkkiä lyö sadekuuro harmaantuneelta taivaalta; kunnes kylmä tuuli ajaa veden vaahtoon ja riuhtoo pensaikossa; kunnes koko maailma näyttää epätoivoiselta ja tuntuu siltä, kuin olisi kesän sijasta tullut syksy ja kuin olisi kaikki vain valhetta ja petosta... »Olisit jäänytkin kesämaillesi, lintuparka, kuka käski sinun tullakaan tänne kuolemaan ... täällä on vain kyyneliä, surua ja vilun väristystä, ja aurinko hukkuu öiseen sumuun.»
Siinä on ryskettä ja röykettä, kun jäät toisiansa töykkien murskaantuvat tuhansiksi muruiksi, joista suurimmat sitte mielettömässä, räiskävässä sekasorrossa hyrskien hyppivät toistensa hartioille, ja innokkaasti pauhaavat aallot, vimmoissaan tyrskien, paiskelevat noita vapautensa vihollisia rannan järeitä, vankkumattomia kallioita vasten. Siten selkä toisensa perästä riuhtoo kuorensa rikki.
Yhä uusia ja taas uusia pilvihirviöitä riuhtoo myrsky irti alkuperäisestä pilvivuoresta ja hurjassa raivossa kiidättelee niitä hujan hajan tummaksi käyneelle taivaan laelle. Siellä ne kohisten tungeksivat toisiansa ja pimittävät ilman, mutta kuitenkin samoavat kaikki samaanne päin, uhaten hävitystä ja kuolemaa kaikille.
Nahkaset reväistään päältäni, yksi nostaa jaloista, toinen kannattaa turkin kauluksesta, kolmas vyöstä riuhtoo ... nauretaan, hihkutaan, koira haukkuu, porokello älisee ruunan pudistaessa valjaita se on kaikki, sanalla sanoen, niin suloista epäsointua, sellaista niin kaunista kakafoniaa, että olisi turha yritys saada siinä oma äänensä kuuluville, jonka vuoksi en yritäkään enää jatkaa.
Vihdoin hän syöksähtää äitinsä luo, riuhtoo häntä käsivarresta ja Lovisa herää, kuullen tyttärensä läpitunkevan hätähuudon: "minä olen tappanut lapseni!" Lovisa kavahtaa sängystään, katsoo Helenan kauheasta tuskasta vääristyneitä kasvonpiirteitä eikä tahdo uskoa silmiään eikä korviaan. Vihdoin hän ymmärtää, että Helena on maannut lapsensa kuoliaaksi. "Toinnu, Helena!" sanoi nyt Lovisa.
Yksi viha Vain salamoi mun sielussani nyt, Lyö suonissa ja jäntereissä riuhtoo, Ja sitä ei voi kenkään taltuttaa. Vie sanani, ja vihollista vastaan! OBADJA. Kuin tahdot, herra; palvelijas olen. Te toiset varustakaa joukkomme Pikaiseen marssiin kohden Ramotia. P
Päivän Sana
Muut Etsivät