United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun loppuu taistelu, me kohdataan. ANNA. Niin, niin, kun loppuu, ... loppuu taistelu. Werner menee. Kuudes Kohtaus. ANNA. Oi äiti!... Tuskaa ei niin raskasta Ja suurta, jot'ei lempi tuottaa taida. Ah, oitis ennustukses toteentuikin! Oi taivas, kuinka sydämeni rikkoi. Ett' vihapäissä tuota rankaiset? Se syntiäkö oil, kun mielin puhtain Se lempivässä sydämessä etsi Vaan autuuttas?
SEPETEUS. Niin, tässä taasen välähtelee koston-enkelin miekka. Taivas, sinua kiitän, ettäs rankaiset, muutoin vääryys, pilkka, riettaus ja petos täällä röyhistyisit ylös pilvihin, anastaisit korkeuden istuimen, ja hävityksen pimeys tulis meille perinnöksi ikuiseksi, mutta tasapainon, o taivas! pitää täällä rankaiseva henkes.
"Tiedän minä sen asian paremmin kuin sinä!" hän huusi vimmatusti. Mutta samassa alkoi lapsi taas Sannan sylissä kipeästi itkeä ja muut käänsivät huomionsa sinnepäin. "Soo lastani, so ... soo... Voi rakas taivaallinen Isä! mitä minä olen tehnyt niin paljon kauheampaa syntiä, kuin muut, ettäs näin rankaiset? mitä, mitähän?" Ja hän itki niin katkerasti. "Kun meitä yksin näin kuritetaan.
Taivaan Jumala, kuinka kovin sinä sentään rankaiset minua, heikkoa ihmistä! Nämä ajatukset lentelivät Paavon päässä monta kertaa nopeammin kuin mitä me olemme ennättäneet kertoa. Ja hämmästyneinä tuossa nyt seistiin. Miehet nousivat vähitellen Rantamäen huipulle ja rupesivat neuvottelemaan keskenänsä mitä nyt tehdä.
TAMORA. Suur' isäntäni, rakas Saturninus, Eloni turva, aatosteni herra, Oi, tyynny, kärsi ukon heikkoutta: Hän poikans' uljaat kadotti, ja suru Sydämmeen syvän leikannut on haavan. Surussa häntä ennen lohduta, Kuin että pientä rankaiset ja suurta Tuon ivan vuoks. Mut, Titus, iskun sait sa, joka tuntuu Sydämmen juuriin! Jos on Aaron viisas, Käy kaikki hyvin: tyyneen ankkuroidaan.
Niin että menettele nyt sen mukaan. VIKTOR. Se ehkä olisikin parasta. Ankarasti sinä rankaiset minua, Sylvi, mutta minä koetan tyytyä kohtalooni ja olla luja. SYLVI. Ei, Viktor, leikkiä se vaan oli. Päinvastoin minä en tanssi kenenkään muun kanssa, kuin sinun. Niinkuin äsken jo sanoin. VIKTOR. Mutta sehän se juuri on vaarallista, Sylvi. SYLVI. Sinähän vasta olet . Mitä vaaraa siinä olisi?
Ilmahan käteni mä nostin, taivaalta armoa pyysin: "Ah kaikkivaltias isä; ansainnut oonko tään suuren häpeän? Näinkö sä rankaiset mua ja minne sä sallit mun viedä, Mistä mä saavuin, ah; munko sallimus hyljännyt onpi?"
Kirkas valovirta tunkeutui näitten sanojen jälkeen sanktuariumista ja sammui äkkiä, kun ylimmäinen pappi lausui: "Siis sinä näyttäydyt valona totuuden lapsille, mutta pimeydellä sinä rankaiset valheen lapsia". "Vieläkö kerran?" Krates kysyi kuten se, joka toivoo saavansa vastaukseksi: "Ei!" "Minun täytyy sitä pyytää," ylimmäinen pappi vastasi.
Taasen leimahti salama entistä kirkkaampana. Taasen kuului jyrähdys entistä hirmuisempi. Tuulen tuimuus löi pirstaksi akkunat. Silloin meni maailma mustaksi Marian silmissä, niinkuin eilis-illalla Johanneksen. Viimeinenkin verenpisara katosi onnettoman naisen kasvoista. Hänen jalkansa tuskin enää kannattivat häntä. «Jumala! Jumala! Sinä rankaiset«, jupisi hän. Ja vielä kirkkaampi salama leimahti.