United States or Turks and Caicos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kasvot Hämeen immen On hällä kainommat Kuin laaksot, metsälammet Hämeessä hohtavat. Silmäinsä sulo, säihky Kuin Savon tyttären, Saimaalla päivän nousu Ei niin lie herttainen. Jo mainitsenko tukkaa Niin tumman ruskeaa, Kuin salohon syys-ilta Sulattais purppuraa. Vaan armain aartehista On sydän kultani, Kuin Suomen naisen sydän: Sulouden temppeli. Jos olet mun, Tuo syyskin kevähäksi käy.
Hautaudu kultaisen porttisi raunioihin, jos raivoavan gootin sotakirves murtaa sen... "Mutta kuole keisarina. "Germaanien määrätön röyhkeys on häväissyt tätä purppuraa. "Näin heitän sen luotani ja vannon, etten pane sitä ennen hartioilleni, ennenkuin joka ainoa gootti on poissa tämän valtakunnan alueelta." Hän repäisi yltään purppuravaipan ja heitti sen valtaistuimen portaille.
Sitten hän aikoi taas istuutua tuolilleen. Mutta Justinianus veti hänet luokseen ja painoi rintaansa vasten. "Teodora", huudahti hän säkenöivin silmin, "kallis vaimoni! "Sinä et tarvitse purppuraa hartioillasi. Henkesi on purppuraan puettu. "Sinä yksin ymmärrät Justinianusta. "Sota ja tuho barbaareille." Senaattorit vapisivat pelosta katsoessaan tuota omituista näytelmää.
Hän ei aikonut "nöyrtyä", kuten Eugen oli sanonut, hän ei ollut tehnyt mitään pahaa ... hän oli päinvastoin tehnyt aivan oikein, auttaessaan köyhiä ... niin sanotaan raamatussakin ... siinä ei käsketä pitämään jalokiviä ... päinvastoin, rikas mies, jolla oli purppuraa ja kalliita liinavaatteita, joutui helvettiin... Ei, hänen ei tarvinnut "nöyrtyä"... Eugenin piti nöyrtyä, eikä hänen.
Niin kävikin; Aadolf Fredrik kantoi kuninkaallista manttelia jonka päällys kiilsi purppuraa ja kuninkaallista korkeutta, mutta jonka nurealla puolella oli köyhyyttä ja nöyryytystä mutta Loviisa Ulriika kantoi kruunua. Kuningas oli heikko käsi, kuningatar oli neuvokas pää.
Augustianien kesken oli jo kuiskaeltu, että purppuraa oli ennustettu Otholle. Oliko Vinitius häntä huonompi? Ehkä Kristuskin riennättäisi jumalallisen voimansa hänen avukseen, ehkä se on Hänenkin tahtonsa?... »Jospa niin kävisi!» huudahti Vinitius hengissä... Ensi työkseen hän kostaisi Nerolle, että Lygian on täytynyt häälyä alituisessa vaarassa, sekä oman levottomuutensa.
Mutta ett'ei liian uteliaalta mummon silmissä näyttäisi, hän päätti parhaaksi karttaa uudestaan taloon ja mummon pakinoille menemistä. Nyt hän alkoi vapaalla mielellä astumaan reippaasti Munkkinientä kohti. Ilta-aurinko loi purppuraa lännen taivaalle, kun hän asteli noita tuttuja polkuja. Kotiinsa hänen piti menemän, mutta hänellä ei ollut mielestänsä siellä mitään tekemistä.
Ma unta kuninkaanlapsesta näin, Min kasvot kalpeina hohti; Puun siimeess' istuimme vierekkäin, Ja hän painui rintaani kohti. "En tahdo isäs purppuraa, En timanttikruunua varmaan, En tahdo kultaista valtikkaa, Sua itseäs tahdon, armaan'." Hän päätään puisti: ""Ei käy se päin, Mun peittää haudan multa, Ja öin mä vain tulen luokses näin, Kun niin sua lemmin, kulta.""