Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Suru on talossa käynyt, mutta Marit seisoo siinä vielä suorana, kuin honka, josta oksat on karsittu, jonka latva tuulessa heiluu, mutta vielä paljaanakin, myrskyn rääkkäämänä nousee taivasta kohti, ikäänkuin sanoen: "ei se auta!" Tore ja hänen äitinsä lepäävät maan povessa.
Hän muisteli lempensä hempeätä esinettä, jonka lemmen hän oli valmis hengellänsä vahvistamaan, mutta jonka määrän hänen kainoutensa ehkä ijäksi kätkisi sydämmensä syvimpään soppeen; hän tosin aavisti, että immenkin povessa häntä kohtaan paloi tunne, joka hänelle oli niin pyhä, että hän ainoasti etäältä rohkeni uneksia siitä ikäänkuin paremman elämän ihanimmasta autuudesta.
Eräs nainen istui penkillä, joka ei ollut kaukana Helenasta. Hän kohautteli olkapäitään, haukotteli ja lähti astumaan. "Minkähänlainen koti tuollakin on?" ajatteli Helena katkerasti ja lisäsi: "ainakin parempi kuin minulla". "Tämä on kuolleiden valtakunta", jupisi Helena hetken perästä. "He eivät ainakaan minua karsaalla silmällä katso, jotka lepäävät maan povessa".
Aato istui syvissä ajatuksissaan ja Elias katseli katselemistaan laivaa, joka ehtimiseen likeni. Näin istua yö-hiljaisuudessa muuttaa ajatukset. Elias muisti lapsuuttaan, jonka rajalta vasta oli ennättänyt; hän muisti Hannaa, jota oli veli-rakkaudella rakastanut. Toiset halut olivat syntyneet sotamiehen povessa; veli-rakkaus ei enää kylläksi ollut. Hanna! sinä tulet, sinä tulet ajatteli hän.
Neitosen sydän sykähti, kimmahti kivinen rinta, leimahti povessa liekki, suonissa säkenet suihki vaan ei vielä ilman impi suostu sulhonsa sylihin. Tuostapa ulapan urho epätoivohon topertui, suri yössä yksinänsä, hämyssä häveten itki, itki ilmoille surunsa, kaihonsa utuna kantoi. Mutta katso!
Kuollutko Anna! ... puhutteko totta? kiljahdin minä, jouduttuani ankarasti hämille. Niin, kuollut ... ja jo useita kuukausia maannut maan povessa. Tämä oli minulle niin odottamattoman outoa, että olin järkeni menettämäisilläni. Se syöksyi kauhuna läpi sydämeni... Nämä viimeiset sanat sanottuaan vaikeni sairas majuri. Tuo muisto näkyi sattuvan vieläkin häneen.
Sillä niiden sysimustien pilvien, jotka ensin olivat näkyneet taivaan kaakkoisella rannalla ja jotka sieltä pian levisivät yli koko taivaankannen, povessa oli kolme merenkulkijoille peloittavaa vihamielistä raivotarta, jotka rajumyrskyn, lumituiskun ja usvan muodossa syöksyivät vihasta ja pelosta korkealle tyrskyvää merta vastaan.
Se jyrisi kuin ukkonen, ja koko huonerakennus tutisi, seinät sujahtelivat ja kipeästi ruskivat myrskyn voimasta. Auno ei hirvinnyt mennä ulos, istui vain vavisten Matin kanssa sylikkäin pirtin rahilla povessa polttava ajatus, missä on isä ja mikä hetki on viimeinen, sillä hän uskoi hautautuvansa asuntonsa murskautuvaan pärtöläjään.
Koko hänen olemuksensa häviäisi, kourallinen multaa maan povessa ainoa, mikä jäi. Ei tullut uni, vaikka nukutti. Hän aukaisi silmänsä jälleen; kuunteli kuinka tuuli vinkui ulkona ja kuinka sade pieksi ikkunanruutuja. Hän kiinnitti katseensa yhteen kohti, tapetin erääsen kuvioon vastaisella seinällä. Sisässä oli hiljaista, pysähtynyttä.
Useimmat näin sanoneista olivatkin jo maan povessa, kun pyrstötähti toistamiseen tuli näkyviin; mutta poikanen, jonka puoleen puikkonen kynttilässä oli kallistunut ja josta äiti oli ajatellut: "hän kuolee kohta!", hän eli vielä, oli vanha ja harmajapää. "Harmaat hapset ovat vanhuuden seppele", sanoo sananlasku, ja hänellä oli monta semmoista seppeltä, hän oli vanha koulumestari.
Päivän Sana
Muut Etsivät