Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. marraskuuta 2025
Ei auta mikään nyt muu, täytyy nuorin sisar Liisa lähettää kylästä apua hakemaan. Hän lähtee juoksemaan syksyisen yön pimeyteen ja juoksee niin paljon kuin vaan jalkansa kannattavat Pynnölään. Kamalan mustaa on ollut nuoren arkamaisen tytön yksinään pimeässä syys-yössä juosta tuo synkän metsän läpi kulkeva taival.
Viimein toipuivat he kumminkin hämmästyksestänsä ja sieppasivat seinältä luoti-pyssynsä joilla he alkoivat ampua akkunoista summassa yön pimeyteen, sillä kaikki talon miehet olivat metsästäjiä. Hirveä oli tuo näky pimeänä syksyisenä yönä. Lapset ja vaimot parkuivat, miesten ampuessa särjetyistä ikkunoista.
Paroni ja Jeanne katselivat hievahtamatta noita yön pimeyteen loittonevia kalastajia, jotka näin joka ilta lähtivät merelle henkensä uhalla elatustaan etsimään ja olivat niin kurjia kuitenkin, ettei heillä ollut koskaan panna lihapalaa suuhunsa. Haltioissaan valtamerta katsellen paroni lausui: Se on hirvittävä ja kaunis.
Margaretha hyppäsi tanssiaskelin Esterin luo, ja pudisti Esterin kättä: »Gratulor!» Forstmestari havahtui, meni ja suuteli Esteriä. Esteri tunsi tukehtuvansa pimeyteen. »Huomenna käymme Esteri-vainajan haudalla», sanoi forstmestarinna liikutettuna ja sydämensä halusta saada aikaan täysi sovinto.
Että se nainen, joka häntä rakastaa, menee iloisena keittiöön ja lyö poikki hienon ruusunpunaisen pikkusormensa, tästä, tästä, keskinivelen kohdalta. Toiseksi, että mainittu rakastettava nainen myöskin iloisesti leikkaa pois verrattoman siron vasemman korvansa. *Rosmer*. Lähdettekö nyt yön pimeyteen? *Rosmer*. Yön pimeys on paras. Rauha olkoon teille. Ooh, kuinka täällä on tukalaa ja raskasta!
Hänen silmissään oli forstmestari, jonka katse oli tuima, käsi ojennettu ja sormi viittasi ovea ulos, ääni kuin ukkosen jylinä: Mars! Ja hän näki itsensä aivan kuin jonkun toisen tytön, kun hän henki salpauksissa syöksyy pihalle myrskyisen syys-illan pimeyteen. Yrittäessään tupaan päin hän lyö ohimonsa johonkin. Kun hän tointuu, tuntuu hänestä kuin makaisi hän äärettömän kuilun pohjassa.
Minä huusin ovea kohden, josta valkea lähetti hauskaa valoansa syysillan pimeyteen: "Kunpa et vaan Katriina parka katuisi tätä kerran". Hänen puolestansa huusi Leena vastaukseksi: "joka uhkaukseen kuolee, se sontaläjään haudataan". Ja niin minä lähdin. Tuntui tuolla sydän-alan paikoilla niinkuin tervaan kastetun sammakon matelemista. Ylös puiden latvoihin katseli Matti.
Hän veti sentähden neidon kantotuolista, asetti hänet käsivarrelleen ja koetti paeta pimeyteen. Mutta silloin Lygia rupesi huutamaan: "Ursus! Ursus!" Hän oli valkeissa vaatteissa, joten hänet oli helppo erottaa.
Sitä ajatusta Kirsti aina koetti karkoittaa mielestään pois, mutta yhä uudelleen se tunkeutui sinne takaisin, varsinkin näin yön aikaan. Ja kun se pääsi hänet valtaamaan, silloin pakeni uni kauas hänen silmistään. Niinpä nytkin. Tunnit vierivät; hän kuuli naapurin seinäkellon lyövän jo neljää. Ja yhä hän valvoi, yhä hän silmät levällään katseli syvään pimeyteen.
Mä aaltojen kuohua Ja tuulta pohjosen kuulen tok'; Se yhä kiihtyen lentää Ohitse korvieni." "Oi, isäni, pohjassa; Yö jälleen nousevi taivaalle Ja päivä vavisten haihtuu Selillä aaltojen pois. Ja pilvien pimeyteen Myös meri peittyvi, harmaana Garmallan kallio päältään Pois hyrskyn vaahtoa luo. Ja valkeat lainehet Jo ryntää rantahan, törmällä Myös honka vavisten huojuu, Kun kiitää vihuripää.
Päivän Sana
Muut Etsivät