Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Yksinäisyys ja pimeys täst'edes paraiten soveltuisivat hänelle tuon äärettömän nöyryytyksen jälkeen, jonka hän oli kärsinyt edellisenä iltana, niin ett'ei hän enää koskaan uskaltanut katsoa ketään ihmistä silmiin. Sillä tähän asti ei hän vielä koskaan ollut itseään niin alentanut kuin eilen.
Ja nyt vallitsee täydellinen pimeys ja tyhjyys hänessä ja hänen ulkopuolellaan; entinen elämä on kuollut ja ulkopuolinen on sammunut. Se on tuo salaperäinen hetki, kun uuden elämän siemen alkaa itää sielun syvyydessä... Tunti tunnin perästä kuluu; hän ei enää ajattele, hän vain kärsii, kärsii ... ja odottaa... Tällöin hän on huomaavinaan verta valuvan ristin nousevan eteensä.
Käytävän päässä voitti Durance. Meidän salkomme eivät enää ylettyneet pohjaan. Virta veti meidät mukanaan hurjassa voiton ilossa. Ja nyt sai se tehdä meille, mitä tahtoi. Me emme enää toivoneet. Me syöksyimme eteenpäin hirvittävällä nopeudella. Suuria, likaisen rievun näköisiä pilviä kulki taivaalla; kun sitten kuu peittyi, tuli synkkä pimeys. Me vyöryimme eteenpäin ikäänkuin kaoksessa.
Hänen ympärillään oli sysimusta pimeys, hänen sisässään täydellinen tyhjyys, jossa värähteli kaiku noista juhlallisista sanoista: "Saul, Saul, miksi vainoot minua?" Hämmästyneinä katsoivat leviitat toisiaan peljäten, että Sauluksen olisi salama tappanut.
Isonvihan muisto on nimittäin tähän päivään asti jättänyt niin syviä, vaikkakin vaalenneita jälkiä kansan muistiin, että Pohjanmaalla kuullaan, puoleksi leikillä, puoleksi todella, puhuttavan "siitä ajasta, jolloin oli niin kylmä, että tuli jäätyi takassa". Toinen taru puhuu ajasta, "jolloin oli niin pimeä, ettei nähnyt seinässä palavaa pärettäkään". Mielikuvitus ei voinut keksiä kyllin kamaloita vertauksia kuvatakseen näiden aikojen hirmuista hätää, ja jälkipolvet arvelivat sentähden, että Isonvihan aikana vallitsi ylen suuri pimeys ja sanomattoman kova pakkanen.
Pian otimme purjeet alas, ja sitten paneuduttiin ylön uupuneina hetkeksi lepäämään. Minä ainoastaan jäin peräsintä hoitamaan ja toinen mies pitämään tarkasti silmällä, sattuisiko ketään purjehtijaa näkymään. Pian saavutti meidät myös yön pimeys; mutta ei tällä kertaa kauheana, riehuvana, uhkaavana, vaan hiljaisena, melkein tyvenenä, rauhaa tuottavana, lepoa suovana.
Poika-poloinen ei yksinään minnekään osannut ja isänsä Matkatalon nimen oli hän unohtanut. Pimeys lisääntyi aina. Lisäksi rupesi satamaan lumiräntää eikä yhtään ihmistä näkynyt kadulla. Siinä nyt seisoi poika-rukka läpimärkänä sateesta ja värisevänä vilusta. Hän ajoi muutaman askeleen väsynyttä hevostansa ja seisahtui taas.
Senjohdosta tulee väkisinkin ajattelemaan hyvän ja pahan ikuista taistelua, ja likeltä pitää, ettei kallistu dualismiin, siihen muinaisten idän kansojen uskoon, että valo ja pimeys alati kamppailevat keskenään hengen maailmassa niinkuin luonnossakin, ja että toiset olennot jo alun pitäin kuuluvat hyvän, toiset pahan valtakuntaan.
"Ei poikaseni", vastasi äiti hymyillen, "ei ne todellakaan taivaasen kutsuneet, mutta kun syksyllä, ennenkuin talven kolkkous luonnon kuolettaa; kun silloin pimeys peittää vaippaansa koko maan, niin kehottavat nuo ylhäällä vilkkuvat valot meitä luoksensa liihoittelemaan, mutta pimeys ei tahdo sitä.
Ja eessä on pimeys loppumaton, En pelkää, on valoisa matkani pää Ja Jeesus mun purttani johtaa, Jo kaukana kauniisti hohtaa Mun kotini kirkas en matkalle jää! Söderlingskan ajatukset olivat taas kulkeneet omia teitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät