Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Kodin niukka toimeentulo oli pakottanut hänet hakemaan palvelusta, ja kun hän melkein koko Ahvenanmaalla jo oli tunnettu "vanhan piian" nimellä, piti hän parempana muuttaa Ruotsiin. Hän tuli ensin Norrteljeen, ja oli hänellä siellä se onni, että kunnollinen talonpoikaisemäntä Odensalasta pestasi hänet. Samassa talossa palveli Kalle Petteri renkinä.
Näistä sopisi sanoa, että Ahti niissä soittelee, miten kansanrunoissa metsätkin kanteletta soittelevat, ja Tapiolan ehtoisan emännän herättää aamusin metsän piian simapilli. "Kohinat koskien ja huminat honkien" ovat meidän maan luontoa. Mutta sen omituisena, ihmeellisenä pohjasävelenä on sittenkin joku vienonsuruisen tyyneyden vivahdus.
Hän ansaitsi jo niin paljon, että saattoi pitää piian hoitamassa pikku Rikhardia, joka oli liian nuori olemaan äidin mukana liikkuvassa seuraelämässä; mutta kun äiti tuli kotia, oli hänellä aina taskut täynnä namusia, ja samalla kulki moni kiiltävä taalerinraha säästöpankkiin. Se oli oleva pikku Rikhardille, kun hänestä tuli iso. Niin kului vuosia, useita vuosia.
Vanha herra oli pahemmassa kuin pulassa hänen kanssaan. Sinun pitää siis saada paikka täällä, hän sanoi. Kyllä se olisi kovin hyvä. Piian paikka? Niin. Ettekö te ottaisi? En tarvitse. Mutta tässä on kaksikymmentä markkaa sinulle, että voit vähän aikaa elää. Ehkäpä sinä saat jonkun paikan. Jaana meni pelkästä kiitollisuudesta ihan lyykylleen. Jopa te nyt kovin hyväksi rupesitte, hän sanoi.
Eip' on maaten maa pietty, Istuen isosen pelto; Ei suannut suuri pelto, Maa ei sallinut savinen, Miestä verkaista vaolla, Koriata kuokan päässä, Piian pitkiä hameita, Sukan vartta valkiata. Nyt tämä nykyinen kansa, Sekä kansa kasvavainen, Maaten maitansa pitävät, Penkin päässä peltojansa; Syövät maansa makkaroina, Itroina isonsa pellon. Juomarin toimi.
Kun hän siinä yksinään seisoi, pidellen käsillään puutarhan aidasta, kurkisti toisesta talosta yli vanhan ja matalan väliaidan entinen matami, joka eilispäivänä niin vihaisena oli pois lähtenyt. "Kuinkas käypi siellä uuden piian?" kysyi matami. Elsa huomasi, ett'ei mummon äänessä enään ollut semmoista äkäisyyttä kuin eilispäivänä.
Hällä oma kynttilänsä; mestarmies on pitkä Jyrkö, rokon-arpi, nokka känsä, irstas, yksisilmä yrkö. Muiden puheista ei piittaa, hoitaa Jyrki oman homman, väliin naskalilla viittaa, paiskaa pahasuisen komman, tuikkaa piian pakarahan; kirkaisevi tyttö kovin, tuosta rengit nauramahan, torumahan Pirkko tovin.
"Ja sitä vielä kysytte", huudahti toinen. "Ettekö huomaa, että olen kauhean utelias tuntemaan verrattoman uuden piian". Hän riensi eteenpäin ikäänkuin ensimäinen, kevyt tuulenpuuska, joka männyissä suhisi, olisi häntä vienyt.
"Kuinka usein olen minä sinulle sanonut, ettet sinä saa laskea hanhia ulos?" sanoi Swartin emäntä ja salama iski piian niskaan. Sitte oli tupapiian vuoro. "Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäriä? Pitääkö tuonkin tuolla seistä ulkona, että senkin vanteet menisivät irti? Jos sinä teet vielä kerran niin, niin minä sinun opetan!"
Kun ma koipuri olisin; Ei oisi kuuessa kylässä, Pitäjässä seitsemässä, Piikoa pitämätöntä, Akkoa ajamatonta, Leskeä likentämättä. Ajaisin joka akalla, Pitäisin jokahi piian, Joka naisen naurattaisin, Ja lesken likenteleisin. Pahin omalla maalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät