Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Kova oli taistelu Pekalla kestettävänä itsessään, mutta onneksi muisti hän, että "eihän tuo ole oman läänin maaherra, mitäpä se minulle voipi;" ja hän vastasi tarjoukseen: "ei rahasta eikä rakkaudesta." Kuitenkin pysyi omatunto pitkän aikaa niinkuin pikkusen levottomana, vaikka jalomielinen Varsa ei ollut asiasta tietävinäänkään, vaan koetti olla ihan ennallaan.
Ja sen sijaan kuin muut renkimiehet olivat vapaaviikolla tuhlanneet melkein oteri vuoden palkkansa tähteet, lepäsi Pekalla sen viikon palkkana kauniita hirsiä valtainen rypäjäs Lehmipuron korven tummassa kohdussa.
No mikäs siinä. "Kolahduttakaa nyt puun kylkeen, Taneli!" pyysi Antti ja ensi iskulla oli näädän pää taas näkyvissä, mutta vetäyisi nytkin yhtä nopeasti takaisin, eikä Anttikaan ehtinyt ampua, vaan seisoi siinä naama yhtä nolona kuin Pekalla äsken. Nytkös naurettiin hetkinen, ja Taneli arveli, että olisi paras molempien tähdätä yht'aikaa koloon ja laukaista pyssynsä heti kun näätä tulisi näkyviin.
Yksi oli kuitenkin Pekalla huoli, se, ettei saanut käymään lankaansa sitä jänistä, jota mieli olisi kaikista eniten himoinnut. Se oli pihajänis sekin, joka kaikilla uusilla lumilla laukkaili talon ympäryksen jälkiä täyteen. Se oli tullut sen entisen pihajäniksen sijaan, joka oli Pekan ensimmäinen saalis, niinkuin uusi jänis usein ilmestyy entisen olinpaikoille.
Molemmat sisaret tietysti voivottelemaan sitä, kun eivät saaneet sanoa Almalle hyvästiä. Jos ehtisi vielä mennä! Mutta ei nyt enää ehdi. Kun Antti kuuli Almasta puhuttavan, tuli hänen katseensa epävarmaksi, ja hän tunsi punastuvansa. Pekalla oli kapsäkkinsä koko ajan kädessään, ja sisaret kehoittivat häntä viemään sen laivaan ja tulemaan sitten takaisin vielä juttelemaan.
Hänet saatettiin saliin ja rouva Helle otti hänet hyvin ystävällisesti vastaan, sinutteli häntä kysyen: "Kuinka voit sinä nyt rasittavien tenttaamiesi jälkeen?" Pekalla oli siihen ainakin vastaus valmiina. "Totta tosiaan luulen liiaksi itseäni rasittaneeni, koska vielä nytkin voin hyvin huonosti." "Voitko huonosti! Voi rakkahani!" huudahti Aino, tullen hänen syliinsä. Voi kuinka ihana hän oli.
Kun me olimme parhaassa touhussa, isossa ympyrässä, riihen ovi keskellä pöytänä, jyrähti halon lyömä riihen seinään, ja samassa tuokiossa oli äitini erään emännän kanssa riihen ovella. Se oli niin kuin salahman isku kaikkiin, ja yksi hyppäsi sinne, toinen tänne. Enin osa töytäsi ovea kohden, työnsivät eukot syrjään ja niin pääsivät karkuun. Erään karkureista saivat eukot niskasta kiinni ja sanoivat: »anna sukkelaan ne kortit tänne». Karkulainen sanoi hätäyksissänsä: »ei minulla ole kortteja, Pekalla kortit ovat». Minä en tohtinut paikalta liikkua, sillä minun oli paha omatunto ja häpeä vallanneet. Kaikkein mentyä ja minun vaan jäätyäni, rupesivat he minun kimppuuni.
Lääkärit ja erään suunnan fysioloogit olisivat tätä vaimo raukan tilaa, jos se olisi ollut meidän aikoinamme, sanoneet jonkunlaiseksi somnambulismi-kohtaukseksi. Kaiketikin olivat nämä oireet Inkerin kiihottuneen sieluntilan ja vallitsevan kulkutaudin yhteisesti vaikuttamia. Senkaltaisessa tilassa oli Inkeri sinä iltana, jolloin Pekalla ja Hannalla oli edellä kerrottu yhtymyksensä.
Yksi oli kuitenkin Pekalla huoli, se, ett'ei saanut käymään lankaansa sitä jänistä, jota olisi mielensä kaikista enimmin himoinnut. Se oli pihajänis sekin, joka kaikilla uusilla lumilla laukkaili talon ympäryksen jälkiä täyteen. Se oli tullut sen entisen pihajäniksen sijaan, joka oli Pekan ensimmäinen saalis, niinkuin uusi jänis usein ilmestyy entisen olinpaikoille.
Saaliin aika loppui kuitenkin pian eikä Pekalla ollut juuri sanottavasti mitään tekemistä. Hän päätti sen vuoksi katsella muitakin seutuja ja lähti itään päin käydäkseen kenties Oren metsissä Yrjänän ja Heikin tuttavien suomalaisten luona. Missä hän liikkuikin oli ylen vähän merkkejä ihmisistä, mutta sitä enemmän metsäneläinten jälkiä ja loppumattomia metsiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät