Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Näkevä olet hänet autuaana, hymyileväisnä kukkulalla vuoren.» Ma hälle: »Rientäkäämme, Opas hyvä! En enää väsynyt ma ole lainkaan, ja huomaan, että vuori luo jo varjon.» Hän vastasi: »Me tänään kiipeämme niin paljon kuin vain jalka jaksaa; mutta on asemamme toinen kuin sa luulet. Taas Päivän, joka törmän taa nyt peittyy, niin ettet enää säteitänsä taita, saat nähdä ennen kuin me vuorell' ollaan.
Istun rannan kuusen alla, päivä mailleen laskeutuu, Aallot laulaa kehtovirttä, kunnes silmät sulkeutuu, Kaikkialla hiljaisuutta, ilta vitkaan hämärtyy, Kummat varjot, oudot aaveet sielun silmään ilmestyy: Hurmerusko äkkiänsä taivon synkän punottaa, Tykit paukkaa, säilät säihkyy, haavan saaneet voivottaa, Torvet soipi, hevot hirnuu, sinkoo hiekka tanteren, Kunnes sauhuun peittyy kaikki, lasken verhot yöhyen.
Hämärtyy jo suvi-yöhyt, päivän viime puna iltapilveen peittyy, järvi peilityynnä kimmeltävi, raksahtavi rantalehdon rastas; polskahtavi hauki ruohikossa, kuuluu kauempata koiranhaukku, aironsounti viiden virstan takaa; eikä sitten enää kuulu mitään. Näin he istuneet on kaiket kesät.
En tiedä, kuinkahan lienee, Kun murhe mun valtaa näin; Sen vanha tarina tiennee, Mi ei mene mielestäin. On vilpas, päivä jo peittyy, Rein-virta tyynenä on; Vain vuoren huippuhun heittyy Säde ilta-auringon. Siell' istui neito nuori Tuoll' yllä tenhossaan; Ja kultasäihkeessä suori Hän kultakutrejaan.
Milloin elämä oikeastaan lakkasi, milloin kuolema tuli, sitä ei voinut kukaan huomata. Sehän olikin vain uuden elämän kynnys, niin kuin iltarusko ainoastaan joksikin ajaksi peittyy yön pimeään, vaan kohta jälleen uudistuu aamuruskona, uuden tulevan päivän alkuna. Marfa Ivanovna, mitä tahtoi se kuoleva sanoa? Mikä se sana oli, jonka hän vei kanssansa hautaan? kysyi Helena.
Toiset kiiruhtavat hänen luokseen ja ottavat pudonneen hänen sylistään. Herra von Weissenbach nousee ylös ja sanoo: "Hän on kreivi von Lengsfeld; viekää hänet heti huoneesen ja juoskaa hakemaan lääkäriä!" Sen saa hän vaan sanonneeksi. Sitten suhisee hänen korvissaan; mustaan yöhön peittyy kaikki, mitä hän näkee ympärillään, ja tainnoksissa putoo hän ympärillä seisovain käsiin.
Hurtta alla hurstiteltan taskumatistansa maistaa, heittää taakse kypärheltan, silmät hurjat päässä paistaa, partaan pullon kaula peittyy; katsahtavi matkan menoon, maiskahuttaa huulta, heittyy ylpeästi selkäkenoon: »Kun lie koski Lemmon luoma. Lemmon lentoneuvot saamme, kun lie laskematta uoma, ensi kerran laskekaamme!
Tätä ulkokultaisuutta hän ei kuitenkaan ollut koskaan huomannut Hannassa, joka aina totisesti rakasti Anttia, mutta onnen päivinähän kaikki peittyy. Kun onni vuotaa oluena, silloin kaikki kaunihia, on sananlaskukin. Mutta nyt kovan onnen päivinä arveli Jukke ottaa selkoa minkälainen mieli on Hannalla Anttiin!
Kuta pysyvämmiksi ne käyvät, sitä sopusointuisemmaksi, sitä ihanammaksi minulle maailma käy. Kun ihmisen järjestämä elämä kerran pääsee toimimaan samalla täsmällisyydellä kautta koko maapallon kuin aurinko noustessaan ja laskiessaan... Mutta sehän toimii jo! Auringon kello peittyy pilveen ja pettää, mutta kronometrikello ei koskaan petä.
Nojatuoliss' istuu donna, Jakkaralla ritar istuu, Ja hän raskaan päänsä uinuin Laskee syliin armaan immen. Ruusuvettä pullosesta Valaa donna kaihomielin Kutrillen Almansorinsa, Jonka rinta huokuu, riehuu. Sulo suukon viehkein huulin Painaa donna kaihomielin Kutrillen Almansorinsa, Jonka otsa pilviin peittyy.
Päivän Sana
Muut Etsivät