United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Liisu suurusti ruo'an ja kohensi sitten valkeaa, jotta velli pikemmin rupeisi kiehumaan, vaan eipä ruoka valmistunut, ennenkuin muori kotaan puikahti. Liisu nyt ei kuitenkaan saanut toria, muori vain kertoi, miten hyvänä häntä oli pappilassa pidetty, sekä lisäsi sitten: "Röökinä lupasi peiton ommella, ja vieläpä punaisenkin laittaa, jos Jussilaan emännäksi menet".
Tämä lahja tuotti hänelle paljon iloa, sillä olihan se ikään kuin todistuksena siitä, että äiti nyt tyytyi vävyynsä. Pantuansa kaikki saadut lahjat paikoillensa, meni Liisu asettamaan ruokaa pöydälle; ja olipa hänellä oikein valkoista juhlapuuroa, josta ei suinkaan maitoa puuttunut. Illallisen jälkeen valmisti Liisu kaikille vuoteet, ja äitillensä pani hän tuon uuden punaisen peiton.
Astui hän taasen tupaan, kohotti loimonsa vasemmalle, katsahtaen tyttöihin, jotka makeasti uneksuivat vuoteellansa pehmeän peiton alla, uneksuivat, poski vasten poskea, verevinä kuin kaksi nuorta kesäyön ruusua.
"Valot, lyhdyt loistamahan!" kuuluu erämaassa, Tosin lyhty siellä, täällä tuikkaa kunnahalla Auta, Luoja, ett'ei ois ne valot peiton alla! Sinun henkes säkenet jos poistaa meidän yötä, Silloin muutkaan valon luojat ei tee turhaa työtä!"
»Onhan ihmisellä usein murhettakin», vastasi muori, »ja silloin on musta hyvä olemassa.» »Ei peitolla ikänä tarvitse murehtia», väitti neiti. »Onpa siinä punaisia kukkiakin, joten se sopii ilossa ja surussa. Mutta» lisäsi hän ikäänkuin itseksensä »jos Liisu rusthollarin ottaa, laitan hänelle punaisen peiton ja teen tästä itselleni häävaatteet vaan Jaakolle hänelle on tämä liiankin hyvää.»
Herra Markus puri äimistyneenä huultansa, ajatellessaan viimeisiä hopealusikoita, joista piika eilen niin pontevasti oli puollustanut kumppalinsa, joka oli "uskollinen kuin kulta", myyntihalua vastaan. Vanha rouva katsoi hiljaisena käsiinsä, jotka olivat ristissä peiton päällä, hienon punan noustessa vaaleille kasvoillensa.
Hänen vuoteensa jalkopäässä nukkui Fridolin, istuen pienellä rahilla, käsivarsi peiton päällä ja pää käden nojassa. Vähän kauempana ja ylempänä, akkunan syvässä holvissa seisoi eräs munkki, kumarruksissa vuodetta kohden ja heittäen levottomia silmäyksiä siinä makaavaan, ikäänkuin kärsimätönnä varroten hänen heräämistään. "Mitä kello lienee?" runoilija puoli-ääneen kysyi.
Hän tarttui kuninkaan oikeaan käteen, jolla hän oli käärinyt peiton ympärilleen, ja vetäen sitä vähitellen luokseen, huolimatta kuninkaan heikosta vastustelemisesta, anasti niin sen käsivarren, joka oli kristikunnan tuki ja pakanain pelko, ja kietoen sen ympärille pienet, soreat kätösensä painoi otsansa sitä vastaan ja suuteli sitä.
»Mitä hyvää heillä siitä olisi, että Jussilalle menisin, miksikä he minulle punaisen peiton antaisivat?» »No heh ei, sinäkös nyt kummia mietit, minähän aineen antaisin, mutta pappilassa ommeltaisiin.» »Sen kyllä tekevät, vaikka Jaakollekin menen, kuten menenkin.» »Siitä asiasta saamme vielä jutella. Eihän tuo niin aivan varmaa lienekkään, mutta toimita tupaan ruoka, jotta päivälliselle pääsemme.»
Tämä lahja tuotti hänelle paljon iloa, sillä olihan se ikäänkuin todistuksena siitä, että äiti nyt tyytyi vävyynsä. Pantuansa kaikki saadut lahjat paikoillensa, meni Liisu asettamaan ruokaa pöydälle; ja olipa hänellä oikein valkoista juhlapuuroa, josta ei suinkaan maitoa puuttunut. Illallisen jälkeen Liisu valmisti kaikille vuoteet, ja äidillensä hän pani uuden punaisen peiton.