Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. marraskuuta 2025
Paroonin askeleet olivat epätasaiset, epävarmat tuontuostakin seisahtui hän silmäilläksensä ympärilleen. Tämä näytti eversti Stålsköld'istä epäiltävältä ja hän päätti olla varoillansa. "Minä aavistan jotain petosta ja vaadin pikaista ratkaisua. Jos te teette jonkinlaisia epäilyttäviä liikkeitä, niin pidän minä itseni pakoitettuna laskemaan luodin päänne läpi", sanoi hän.
Arvaten nyt nuoren paroonin sieltä vihdoinkin tulevan isänsä vanhaa ystävää tervehtimään, riensi hän niemen nenään vastuuseen ja asettui seisomaan kivelle, jossa ennen aina oli vanhan parooninkin venhettä vastaan ottanut ja sen kokan kivien lomitse rantaan ohjannut.
Hän viittasi Elviraa istumaan veneen perään, joka oli käännettynä maalle päin, ja tätä viittausta totellen istuutui viimeksi mainittu käärien viittaa huolellisemmin ruumiinsa ympärille. Sillä tavoin istuivat he molemmat siinä odottaen paroonin tuloa. Heidän ylipuoleltansa samoinkuin alaakin päin kuului kosken yksitoikkoinen kohina.
Eversti Stålsköld antoi kätensä hiljalleen vaipua alas. Hän näytti ensi silmänräpäyksessä ikäänkuin joutuneen hämille paroonin sanoista ja heitti vakaisen silmäyksen omaan sydämeensä, jossa hän myöskin keksi kuvan, joka ulkonaisissa piirteissä muistutti sitä hirvittävää kuvausta, minkä Gyllenström juuri oli esittänyt hänelle.
Vanhan paroonin sanaa ei voi muka peruuttaa kukaan muu kuin parooni itse, mutta kun parooni on kuollut... Pitääkö heidän käyttää väkivaltaa? Ottakaa pois ovet ja ikkunat! Mutta seuraavana päivänä tultiin ilmoittamaan, että ukko on kiivennyt uunille ja nukkuu siellä turkki korvissa eikä ole niinä miehinäänkään. Repikää katto, ja jos se ei auta, purkakaa seinät!
Tapaus oli sitä kummempi, kun se oli Turun ylhäisimmissä piireissä tapahtunut, jotta se tietysti sai alkuun puheita, käännöksiä ja väännöksiä keskisäätyläisten seuroissa. Aamupuoleen yötä, kun vieraat olivat jättäneet pitosalin, istui majuri puhellen Harmaalan paroonin kanssa.
Jaanan pitkä palmikko, joka lakaisi maata, oli muistuttanut hänen mieleensä erästä yöllistä hetkeä kaukana laitakaupungilla, jolloin hän oli istunut pahamaineisen talon sohvankulmassa ja jolloin eräs pitkäpalmikkoinen tyttö oli kertonut hänelle itsestään, kodistaan ja heimostaan. Paroonin mieltä oli kiinnittänyt enimmän sukutarina. Miten se taas oli ollutkaan?
On kauheata ajatella hänen tilaansa, kun ottaa huomioon paroonin ilkeän luonteen!"
Sallikaa se aika minulle mietintöajaksi. Ellei Johannesta niiden kuluessa kuulu, niin olen minä paroonin morsian«. «Kiitos, lapseni, tästä tiedosta! Nyt kuolen minä lohdutettuna. Mutta missä viipyy Klaus? Missä on ... Anna? Valkea kiihtyy... Kuule ... kuinka se ... pauhaa!« Marian kummalliset tunteet, jotka tämän puheen kestäessä olivat estäneet häntä ajattelemasta tulipaloa, hämmentyivät nyt.
Kylmä hiki juoksee pitkin paroonin kasvoja. Hänen korvissaan soi ääni, vääpelin ääni: «Ellette anna kiveä, tapahtuu onnettomuus«. Hän näkee nyt, että vääpeli oli ollut oikeassa. Hän pelkää vielä suurempaa onnettomuutta. «Me emme enää pääse perille«, sanoi ylioppilas, kun he Pyhän Maarian kirkon seuduilta silmäilivät tulipesää. «Kaikki tällä puolella on yhtenä leimuna.
Päivän Sana
Muut Etsivät