Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. toukokuuta 2025
Asiasta ilmotettiin heti puhelimitse Enehjelmille, joka käski heidät panna rautoihin ja tuoda Ouluun. Niin tapahtuikin. Käsiraudat ranteissaan saivat nuorukaisemme joista kaksi oli koulupoikia sekä kolmas vasta merikapteenintutkinnon suorittanut Koivun asemalla kahvinkin juoda.
Kuulinpa heidän näin puheskelevan. Nyt ei enään saa pyhänä myllyäkään panna pyörimään, vaikkei olis maanantaiksi leipäpalaakaan suuhun pistää.
Surujen tietäs sumentaa äl' anna; Oot vieras; tääll' ei retkes päätä panna, Kaanaassa vasta vaan. Ylhäällä, tähtein tuolla puolla Saat valkamaan. Ett' täällä täytyi huolla sun ja kuolla Iloitse että ikuisuuden vuolla Unissas näät sen vaan! Sua ei siis Tuonen synkkä kalpa Pelottaa saa; Ei murru henkes, vaan sen kahle halpa; Oi! valon maill' ei usva silmääs salpaa, Vaan autuus kirkastaa. Lohdutus.
Onhan se käsky lukea edeltäpäin niitä ja niitä, mutta kun täällä ei panna pakkoa, eikä heitetä laiskalle, niin tahtoo toisinaan tulla liika vähän luetuksi. Minä pelkäsin tultuani, että joudun aivan mitättömimmäksi toisten tyttöjen rinnalla, mutta ei ne näy olevan ihmisiä kummempia. Me ollaan jo hyvin yksituumaisia ja löylytetään poikiakin aikalailla, jos ne rupeavat kovin miehiksi tököttämään.
Lyseolaiset aikoivat panna toimeen hankiaisretken Kemilänmäelle seuraavana lauantaina ja he olivat tulleet kutsumaan Hannaa mukaan. Kylläpä se olisi ollut hauskaa, oikein ihmeen hauskaa, mutta työt, työt! Ei hän voinut lähteä, ei mitenkään. Woldemar kävi totiseksi. Tahtoi tietää mitkä ne työt olivat, ja Hanna luetteli.
Suvaitsevaisuus, joka tekee kodin pojalle miellyttäväksi hänen kehityskautenaan, on hyvästi käytetty aarre, joka aikanansa hedelmän kantaa. Seikka, johon ei tarpeeksi huomiota panna, on se, että koulutyö juuri lapsuuden ja miehuuden vaihdeaikana vaatii mitä suurimpia ponnistuksia. Poika valmistaikse yliopistoon ja tyttö käy koulua viimeistä vuotta.
Petter katsahti pohjaan päin, ikäänkuin olisi vastausta sieltä etsinyt. "Tottahan nyt olet meillä päivällisellä", sanoi hän, "ehdimmepähän siitä sitte puhua." "Ehkä et nyt voikaan panna lautaan?" sanoi Paavo. "Se olisi vahinko, sillä nyt on tarjouksia useampiakin!" "Minäkö en panna pöytään? Ohoh!
Seuraavana vuonna hän aloitti murhenäytelmän, jolle aikoi panna nimeksi «Kustaa Adolf ja Ebba Brahe», ja joka alkoi seuraavilla erään Delagardie-nimisen henkilön lausumilla sanoilla: «Germanian rannoilta palasi hän rantoja rakkaita katsomaan, pois sodan vaaroista halasi hän nähdäksensä isänmaan. Banér! Mi murheesi, kun kyyneleesi vuotaa? Enk's ystäväs lie, vaiko hulluna toivon ma suotta!»
Kuulin kerran kulkiessa Tämän maailman majassa Napisevan naisen nuoren, Valittavan varpu raukan: "Miks ei suonut suuri Luoja, Ukko ylhäinen osannut Panna naista parrakkaaksi, Tehnyt leukaa leuvakkaaksi?" Tuohon sattui saaren Matti Kujerrusta kuulemahan, Valitusta varpu raiskan. Se tuohon selon selitti, Lohutusta lainaeli: "
Mutta edelleen apostoli ehdoittaa, että olisi maksettava määrä-ajoilla jotakin. Meidän täytyy kaikissa asioissa pitää huolta säännöllisyydestä ja järjestyksestä. Joka määräajoilla ei itseänsä pese, vaan tekee sen, milloin mieli tekee, on siivoton ihminen, vaikka hän nyt vakavasti haluaisikin olla puhdas. Joka ei syö eikä juo määräajoilla, sillä on huono elanto, vaikka hän söisikin mainiompaa ruokaa. Samoin on laita hengelliselläkin alalla. Meillä tulee esim. olla määrätyt hetket, jolloin me tutkistelemme Jumalan sanaa, määrätyt hetket, jotka me käytämme rukouksiin. Sitä paitsi on hetkiä, jolloin meidän sydämeemme koskee ikään kuin näkymätön sormi ja jolloin, maalliseen tapaan puhuen, Jumala aivan yksityisesti ja persoonallisesti tervehtää ja kutsuu sydäntä. Silloin tietysti ei saa sanoa: "Nyt ei ole minun tavallinen aikani, odotapas, kunnes päivä menee mailleen!" Ei suinkaan, vaan kun pyhä tuulenhenkäys Jumalasta suhahtaa halki ilman, silloin tulee meidän heittää kaikki muut siksensä, hinata laivamme purjeet ylös ja tähdätä kompassimme ijäisyyttä kohden, sillä silloin on armonaika, silloin tahtoo Jumala meitä tavata. Mutta kumminkin tulee rukous-elämän säännöllisyyden ja järjestyksen pysyä muuttumatonna. Samaa sanomme me antamisesta. Koska me olemme heikkoja ihmisiä, joita alinomaa ahdistaa ja sitoo itsekkäisyys, ahneus, ja kaikenlaiset lihalliset arvelut ja ajatukset, niin ei meidän sovi antaa vaan sattumalta tahi miten mieleen johtuu. Onhan tosin erityisiä syitä, jotka meitä kehoittavat antamaan jotakin Jumalan valtakunnan hyväksi. Kun Jumala esim. erityisesti siunaa meidän aineellisia suhteitamme, niin onkohan mikään sen luonnollisempaa, kuin että me tuomme hänelle kiitosuhrin? Tahi kun sattuu erityinen kauhea hätä, joka vaatii suurenmoista avunantoa, eiköhän silloin ole aivan luonnollista, että vähän supistaa elantoansa, eikä pidä aikomiansa pitoja, tahi ainakin tekee ne hyvin yksinkertaiseksi, vaikka olisikin mielinyt pitää suurempia? Tahi jos lapsi sattuu kuolemaan ja sen jälkeen on vähemmistä huolta pidettävä, silloin ei tule huo'ata ja valittaa "kovaa kohtaloa", vaan panna se lisä, minkä sillä surullisella tavalla voittaa Herran käteen. Kuoleva tyttö kysyi isältänsä: "Rakas isä, kuinka paljon minä sinulle vuosittain maksan?" Isä ei lainkaan ollut tyytyväinen tähän mielestänsä epärunolliseen ja ei juuri lapselliseen kysymykseen ja tahtoi johtaa lapsen ajatuksia toiseen suuntaan: "
Päivän Sana
Muut Etsivät