Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Mutta tieto hänen läsnäolostaan oli lentänyt kuin kulovalkea suusta suuhun ja ehtinyt ulos kartanollekin, josta väkeä nyt tulvi sisään näkemään edes vilahdukselta nuorta herraa ja kuningasta. Tungos ovessa kävi niin suureksi, ettei kukaan päässyt sisään eikä ulos, ja siinä seisoi nyt kuningas hämillään ja nolona, miettien, miten parhaiten pääsisi pälkähästä.
Vanhurskauden nahka hartioillani olisin minä niinkuin mikäkin Saulus inter prophetas päässyt eheänä läpi kiirastulen. Mutta nyt kysyn minä sinulta, ystäväni Bertel: miten aiomme päästä tästä pälkähästä? Me murtaudumme läpi. Väki nukkuu, yön pimeys auttaa meitä.
Herrasväkeä vähän arvelutti, kuinka huonon vuoden jälkeen siellä ensinkään ruoan puolesta toimeen tultaisiin, kumminkin luultiin siellä pälkähästä päästävän kun menee suurimpaan taloon asumaan mitä pitäjässä löytyy. Ja niin lähdettiin. Tavarat jätettiin kotiin, ainoastaan otettiin kaikkein tärkeimmät. Molemmat palvelijat otettiin myöskin mukaan.
LOUHI. Pakosta, Kun et päässyt pälkähästä, Teit mulle urostekoja, Et omasta innostasi. ILMARI. Halvennat hyvänkin työni, Kyy kateinen! Mitä vaatisit minulta? LOUHI. Et kysy: tuletko, tyttö? Et kysy: annatko, äiti? Vaan latelet laulujasi Kuin olis tyttö jo omasi! ILMARI. Tyttö onkin mun omani. Kädestä sydämen tunnen. Sitä kuin pihdillä pitelen Enkä herkeä hevillä; Minkä ansaitsin, omistan.
Niinpä hän viljeli nauristakin, tuota kaikkein yhteistä kasvia, ja kun kylän poika-viikarit rupesivat varkaissa käymään hänen naurismaallaan, viritteli hän muutamia ketun sankoja niiden kulkupaikkoihin, ja kun muuan poikaloppi sai ketun sakset koipeensa ja rupesi pahoin älisemään, oli työ ja tuska, jos toiset saivat hänen päästetyksi pälkähästä.
Ja päivä koittaisi jälleen ja minä tapaisin jälleen paljon ihmisiä ja minun täytyisi ruveta toisten taakkoja kantamaan? Ei, se ei voinut olla elämän tarkoitus! ajattelin. Mutta mikä? Minä mietin ja mietin, enkä saanut selville sitä. Mutta minä olin varma siitä, että elämä, joka ei ikinä toistanut itseään, oli kyllä päästävä minut tästäkin pälkähästä.
Joukahainen pääsi pälkähästä, sielu vapahtui ahdinkotilastaan ja elämän Väinämöisääni lakkasi kuulumasta. Taas oli sielu oma itsensä eikä kuitenkaan oma entinen itsensä. Se oli kokenut, se oli kokenut ja nyt elämä siltä jotain odotti. »Olen nähnyt vilaukselta elämän majesteetin ja heikkouteni hetkenä lupasin sille itseni.
Ja huutais: »Näin on aika maan!» ja oman päänsä mukaan vaan hän ajan kellon asettais ja kaikki uskoa sen sais! Ja vaikk' ei ois se tullutkaan niin sekunnilleen oikeaan, ois pälkähästä päästy pois ja jokin aika saatu ois. Mut mies se viipyy, viipyy vaan ja yhä seisoo kello maan ja kaikki toimet nurin käy, kun ajan johtajaa ei näy. LEMMINK
Mutta, hyvä herra, kunnes löydän tuon entisen jälleen, minä nyt kerran olen hullaantunut Tellheimeihin, täytynee tämän nykyisen päästää minut pälkähästä. Kätesi, rakas kerjäläinen! v. Tämä on liikaa! Missä minä olen? Päästäkää minut, neiti! Teidän hyvyytenne kiduttaa minua! Päästäkää minut. Mikä teidän on? Mihin aiotte lähteä? v. Pois teidän luotanne! Pois minun luotani? v.
»Oi sinä, tuolla puolen virran pyhän!» sanainsa kärjen nyt hän käänsi minuun, jot' oli terät leikanneet jo niiden, ja jatkoi viipymättä: »Virka, virka, tää totta onko! Moinen syytös vaatii sun tunnustustas välttämättömästi.» Mun voimani niin voivuksissa oli, ett' ääni tyrehtyi, kun koetti, ennen kuin pääsi elintensä pälkähästä. Hän hetken vartoi, virkkoi: »Miksi emmit?
Päivän Sana
Muut Etsivät