Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
Arkuutta ja uhkarohkeutta häilyi sekaisin matamin mielessä. Tuo käsittämätön, sydämmetön sorto huumasi häntä. Olikohan todellakin niin, että rouva sai lähettää poliisin heitä vangitsemaan, vaikka he olivat ihan syyttömät?
»Se on nyt taas niin pahalla tuulella, että teidän on parasta mennä kotiin ja tulla uudestaan. Ottakaa sitten täysikuuloisia miehiä mukaanne. Kuuletteko te?» »Kyllä minä.» »Vallesmanni on niin hääsillä, ettei se jaksa puhua niin kovaa, että te kuulisitte.» »Voi vaivaista! No olikohan se minulle vihassa?» »Ei, mutta nuo toiset hänet suututtivat, eikä hän saa niin pian luontoansa takaisin.»
Enpä minä tiedä tässä olevan tarpeita, sanoi emäntä. Miehetkin ovat kauppiasten kuormia viemässä, jotka tietäisivät paremmin ulkotöistä. Olikohan se sitten tämän talon isäntä, jonka minä tapasin tullessani, ja sehän se ohjasi tänne tulemaan, alkoi Laara selitellä, jos se paremmin auttaisi. Minkä näköinen se oli? kysyi emäntä uteliaana. Semmoinen isonpuoleinen, ja musta parta tuolla oli.
Useinkin nuot kuolinvuoteen vieressä heltyneet sydämet kovettuvat yhtä pian kuin ne heltyvätkin: kun tapaus unohtuu, unohtuvat tunteetkin ja maailman meno, humu ja touhu saa vallan sydämessä. Olikohan nuot Laurin kyyneleet sen laatuisia, että ne olivat pysyväiset sydämessä?
Kun tulin lähemmäs, niin minua alkoi hämmästyttää, että olikohan täällä asukasta ollenkaan, sillä lieju kävi yhä pahemmaksi, ja kun kuu pilkisti, niin sen valossa näin veden kimaltelevan matalan mustan majan ympärillä. Minä nyt näin, että tuli paistoi pienestä nelikulmaisesta akkunasta.
Kylän lapset kokoontuivat hämmästyneinä ja uteliaina tuolle korkealle kinokselle, johon jättiläinen oli uupunut, ja mietiskelivät, olikohan hän syönyt montakin lasta. Mutta eräs pieni tyttö hiihti suksillansa kinokselle ja sanoi: Ei, jättiläinen oli hyvä, jättiläinen ei ole syönyt lapsia. Kirjoittakaamme hänelle hautakirjoitus.
Vielä monena päivänä sen jälkeen kuin Reeta oli vakuuttanut, ettei kuollut koskaan tule takaisin, ajatteli Viija yksinään tuota asiaa. Hän ei ymmärtänyt, miksikä hänen niin hyvä äitinsä kuoli eikä tulisi takasinkaan. Mutta täti oli niin vakuuttanut. Nyt täytyi olla yksinään. Olikohan hän ollut paha äidilleen. Eihän hän hyvin paljon itkenyt. Minkätähden äiti kuoli? kysyi hän kerran tädiltään.
Olikohan siinä tosiaan kaikki, mitä Rautio tunsi aamupäivän taistelun jälkeen, ainoastaan katumus muutamien vihasien sanojen takia, jotka Ellin mielestä olivat aivan paikallaan; ei hituakaan näkynyt palloilemista pettymyksen ja toivonsa raukenemisen takia, vaikka tuo toivo oli kajastanut kirkkaana hänelle koko vuoden. Te olette haaveilija, herra Rautio! sanoi hän ehdottomasti.
Mikähän se oli tehnyt hänen isoisänsäkin niin toisenlaiseksi kuin kaikki muut? "Sen on Hän ymmärtänyt ja sentähden ei Hän ole sinua hyljännyt." Olikohan se mahdollista? Ei ei, hän tunsi itsensä olevan niin äärettömän kaukana! "Eikö nyt ensinkään löydy mitään, jota voisin hänelle tehdä?" arveli Juho taas seuraavana aamuna ja silloin johtui hänen mieleensä ajatus lähettää pappia hakemaan.
"Sen sinä tiedät hyvinkin", hän sanoi hymyillen, ja kuin hänen vapiseva kätösensä oli minun kädessäni, tulin itsekin asiasta vakuutetuksi, vaan samalla jouduin taas ihmeihini, että olikohan tuo mahdollista? Oli hiljasta talossa, hiljasina paloivat lamput näissä kahdessa huoneessa, hiljasina, hyvämielisinä ja osanottavaisina; ja hiljasina mekin istuimme siinä.
Päivän Sana
Muut Etsivät