United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
THEKLA. Sanotteko niin? Ja toisin uskoisin toki. Mutta minuun ei hän luottakoon. Enhän voisi minä vaihdella kurjaa luontoani, nyt olla myrsky, nyt tyyven ilma, sillä minä olen vaan tuommonen pieni, kurja lähde. KILIAN. Mutta lähteen kirkkaana pintanapa teidän silmänne kuvaa meille taivaan. Sillä tällä hetkellä olen teissä ihastellen katsellut ilon hiljasta autuutta.
Kolme vuotta oli rouva Lindistä pitkä aika, vaan Hiljasta menivät ne kuin uni; onnellisena ei lue päiviä, ja nämä kolme vuotta olivat olleet iloisinta aikaa hänen elämässään. Yleensä puhuen ei Hiljan elämässä juuri koskaan ollut ylenmäärin ollut iloa tahi päiväpaistetta.
Hiljasta taas hänen Knuutinsa alkoi kehittyä siksi, minkä hän mielessään oli hänestä kuvaillut tulevankin. Hänestä oli tullut leveäharteinen, pystypäinen, näytti terveeltä ja voimakkaalta ja pienet mustat viikset somistivat häntä erinomaisesti.
He näyttivät Hiljasta niin vierailta kuleksiessaan hitaasti päivänpaisteisella kadulla. Ja aina tämä uudistuva näky viilsi ehdottomasti hänen sydäntään. Ei ollut niinkuin olisi pitänyt olla; hänen olisi pitänyt olla Esterin sijalla siinä kävelemässä ja vielä käsikädessä Knuutin kanssa, niin että koko maailma olisi saanut nähdä, että he kaksi kuuluivat toisilleen.
"Sen sinä tiedät hyvinkin", hän sanoi hymyillen, ja kuin hänen vapiseva kätösensä oli minun kädessäni, tulin itsekin asiasta vakuutetuksi, vaan samalla jouduin taas ihmeihini, että olikohan tuo mahdollista? Oli hiljasta talossa, hiljasina paloivat lamput näissä kahdessa huoneessa, hiljasina, hyvämielisinä ja osanottavaisina; ja hiljasina mekin istuimme siinä.
Hetken kuluttua tuli Hilja takaisin voileivät muassaan. "Hyvästi nyt", sanoi hän. "Hyvästi, hyvästi", sanoi Juhani. Ja niin he läksivät matkalle kumpikin seuraten oman puronsa vartta, Juhani Kohisevan ja Hilja Sohisevan rantaa. Mutta nyt jakaantuu satu kahteen kertomukseen, toinen Sohisevasta ja toinen Kohisevasta. Minkä näistä ensin kerromme? Kenties Hiljasta ja Sohisevasta?
Muistui mieleeni kuinka usein olen nähnyt tuota hiljasta jokapäivästä työntekoa näissä syrjäsissä paikoin valastavan suurella rakkaudella, joka on syntynyt alttiista itsensä uhraamisesta, nerollisesta toimeliaisuudesta, uskollisuudesta ja kärsivällisyydestä, jotka tekevät nämät työt suuremmiksi kuin monet maailman mainiot ja runoiliain ylistämät valtatyöt.
Morsiameni alkoi ilosesti, että »jokos alkaa tulla pitkät ajatukset, eikös olisi ollut parempi katsoa kuin katua. Se on hiljasta hiiren haukotella kun on kissa puolen syönyt.» »En ole katuakseni tehnyt. Hätä ei ole tämän näkönen», sanoin ja rupesin laulamaan, että »Mitäs minä huolin, kun olen poika nuori ja maata olen kulkevainen. Isästä ja äitistä erotettu enkä ole surevainen.»
Muutaman päivän jälkeen oli maamme itämaakunnat jo kaukana; erottavien vuoritunturien aavain lumikenttäin yli olin jo myöskin kulkenut, ja ajoin nyt aika menoa alas erään länsimaakunnan rinnettä myöden, enkä koskaan ole pitemmän väliajan perästä voinut uudestaan nähdä sen vuoria, sen vuonoja, sen kohisevia virtoja, sen synkkiä salometsiä, sen pieniä, ryhmittäin rakennettuja taloja tuntemattani sisällistä äänetöntä hymyä taikka hiljasta riemua suonissani, jota ei voi sanoilla selittää.
Muutama päivä sen jälkeen jättivät nuot hyvät ystävät Valdemarsborg^in, jossa taasen oli hiljasta. Nuori kreivi Frans sai, heidän pois mentyä, vallan toisen luonteen. Hän puhui kuinka tuskallista maalla olo oli, kuinka mieluisasti hän matkustaisi Tukholmaan. Eräänä päivänä tuli posti, ja kreivi sai tuon odottamattoman ilmoituksen, että hänen kälynsä, eräs vanha neiti du Valmy, oli kuollut.