Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Sakris ojenteli kouriaan. Kaikkeen maailmassa tottuu. Nelma oli kuin sadun tyttö, jota kummallinen ja ilkeä peikko hyväili vankinaan. Nelma istui yksin ikkunan luona. Hän ei tuijottanut ulos, vaan itseensä... Tyttö oli harmistunut itselleen ... ja hermostunut. Hänelle oli nyt käynyt samoin kuin sen herrasmiehen kanssa. Eikö hän ollenkaan pääsisi pois häijyn ramman luota?
Ja kun he sitten suuriksi tultuaan muistelivat lapsuuttaan, asettivat he aina pikku Main erityiseen, salaperäiseen yhteyteen isän kanssa? Iloisina hyppivät ja visertelivät pikku tytöt Eugenin ympärillä; Märta ojenteli kirkuen käsiään, ja Mai vääntäytyi irti Julia neidistä, päästäkseen rutistamaan ja syleilemään isää.
Sillä oli jo talven ensi rypyt otsalla, mutta sen helma oli vielä lämmin viimeisistä synnytyksistä ja se ojenteli rehevätä ruumistaan, jolta oli ryöstetty kevään runsas vihreys, vaan joka oli vielä ylpeämmän kaunis, tuosta elämänsä työn täyttäneen naisen toisesta nuoruudesta.
Aurinko paistoi kirkkaasti ja jää oli kuin peili; maakannaksien yli päästessä pani vaan tinkaa, mutta eihän noita, jumalan kiitos, varsin tiheään ollut alkumatkalla. Siinä kun hän vatsallaan kuorman päällä ojenteli, milloin hiljaa hyräili, milloin rallatteli niin, että Räsänen, joka edellä ajoi, kääntyi irvistäen katsomaan, heräsi hänessä vähitellen rohkeita ja iloisia tulevaisuuden tuumia.
Hän pääsi vihdoin seisoalleen, ojenteli ruumistaan ja hieroi silmiään. Mutta sitten hän vajosi hervottomana penkille. Ulla työnsi puut uuniin ja sytytti. Laita, jumalan luoma, itsesi täältä pois. Rouvat jos vaan näkevät, niin kummat tuli. Eivät uskaltaisi tuon koommin käydä saunassani. Elähän pelkää, kyllä korjaan luuni siksi.
Heidän luolansa alapuolella oli hirveän näköistä. Metsä oli kuin lakaisemalla pois pyyhkäisty; siellä täällä vain jokin vanha honka ojenteli oksiaan syvästä lumesta, jossa pienemmät puut makasivat sikin sokin sulloutuneina, ja laakson pohjalla oli lunta pisimmän puun korkeudelta. Nuorukaiset seisoivat äänettöminä hämmästyksestä nähdessään kauhean hävityksen, kunnes Antti virkkoi: "No, Pekka!
Kansleria tai neuvosta ei hänestä nyt myöskään voinut tulla, kun hän oli luopunut lukemisesta. Aika kului, äidilliset rahat niinikään, ja jo toista vuotta ojenteli laiskuri poika pitkät koipensa, joita hän mielellään vertaili Vatikanon Apollon jalkoihin, vanhempainsa pöydän alla.
Sitä ei ollut Liisalle vielä muut sanoneet kuin akat ja niitten puheisiin hän oli jo paatunut, niin ettei niistä juuri välittänyt muuta kuin illalla aina pelotti. Elsan puhe oli aivan kuin joku poika olisi häntä arvaamatta takaapäin niskaan lyönyt, ja sentähden hän äkkiä synkistyi, puristi nyrkkiänsä ja ojenteli Elsaa kohti, joka seisoi kyyristyksissään ja yhdessä kohti kuin olisi kivettynyt.
Samassapa juoksi häntä vastaan pieni liinatukka, poika, huoletonna risoissansa, kädessänsä rukiin siemeniä, joita pureskeli. Lapsi niitä ojenteli myöskin vaarin nähdä. Luojan ihme puhtahinta viljaa! Nosti Markku polvellensa pojan. Tunsi vielä lämmön veressänsä. Viel' ei ollut kaikki toivo mennyt. Oli siemen, oli lapsi vielä.
Montinin rouva meni ottamaan sen ja niiasi. Pukki ojensi taas uuden ja sen meni Montinin herra ottamaan ja kumarsi. Sitten ojenteli pukki aina uutta ja milloin joku vanhempi ihminen, milloin joku lapsi kävi tarjotun hakemassa. Tytöt kinoksella kaula pitkällä katselivat silmiään räpäyttämättä ja henkeään pidättäen. »Vimparin Aappo!»
Päivän Sana
Muut Etsivät