United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin rupesivat hänenkin jalkansa ihan itsestään soitontahtiin nykähtelemään. Nallenkin olisi tehnyt mieli tanssia, mutta hän ei saanut. Vitjat epäsivät häneltä sen. Nalle ei ymmärtänyt tuota kieltoa ollenkaan. Tosin eivät hänen kömpelöt koipensa olisi ehtineet ehkä noin nopeita askelia ottaa eikä hänen raskas, suomalainen verensä noin tulikuumana kiehua ja kihistä.
Hän pudisti ruskeita kiharoitansa, kääntyi kartanoon päin ja mutisi itsekseen: "vanha Ginga näkyy tuntevan väkensä, vastaiseksi tahdomme kuitenkin olla varoillamme valkoisten miesten nuolia vastaan." Porstuassa havaitsi Emmerich nuoren koiran. Sievästi teki hän sen nahkaan pienen naarmun nuolella. Eläin rupesi kohta värähtelemään, vingahti pari kertaa, oikaisi koipensa ja kuoli.
Näyttää siltä kuin herra tahtoisi ottaa koipensa selkäänsä, ettei tärvelisi housujaan katuliassa, alkoi kivalteri, suupielissään hymy, joka kuuluu yksinomaan poliisilaitoksen palvelushengille. Herra aikoi lähteä maksamatta, luulenma, lausui kapakoitsija, yläruumis eteenpäin kumarassa ja hieroen käsiään polvilumpioihin.
Osnabryck ja Mynster takoo junakin ensiksi verkalleen liikkeelle lähtiessään, sitten yhä tiheämmin taputellen mutta aina vuorottain: Osnabr Mynstr, Osnabr Mynstr... Nukuttaa, en voi nukkua. Kadehdin syvästi muuatta herraa, joka on saanut nostaneeksi koipensa vastapäiselle sohvalle toisen herran selän taa. Hän lepää sangen mukavasti.
»Mitäs täällä? nythän on Mikkeli ja... Saakuriko tuon hevosen on hengiltä ottanut? Mustako se onkin, vai?» kyseli Vennu, kun tuli hevosensa luota oitis tarhaan. »Musta se on», monellakin suulla todistettiin. »Sillä lailla ne meidän kylän pojat ajaa», kehui Kaaperi. Monikin yht'aikaa kiirehti kertomaan, että Esa sillä oli ajolta kotiin tullut, mutta tuohon sillalle oli koipensa oikaissut.
Hiukan uninen hän oli ja hiukan hän mörähti äkkiä niin paljon ihmisiä nähdessään, mutta heti tutut sävelet kuullessaan alkoivat hänen koipensa kohoilla itsestään. Yleisön rauhoittamiseksi oli Matti raatimiehen neuvosta sitonut hänen kaulaansa paksun köyden, joka oli verhon taakse, nurkkaan kiinnitetty.
Hänen koipensa olivat takertua kauhtanan hulmuaviin helmoihin, silmät olivat ison hatun peitossa, joka yhtä mittaa vaappui puolelle ja toiselle, hänen kätensä huitoivat kuin myllyn siivet, hänen jalkansa pärskäyttelivät lätäköitä hänen niiden yli huimasti harpatessaan ja töksähtelivät kaikkia kiviä vastaan; poika vapisi ja oli aivan loan peittämä tästä laukkaamisestaan.
Tulipas myös lopulta eräs vanha varis, lentää kahnustaen halki tyynen ilman, ja ehdittyänsä ihan kohdallenne katsoa mulautti hän kerran alas teidän päällenne, mutta käänsi taasen pian silmänsä toisialle, levitti koipensa ja laski jotakin valkoista, joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tyttöä vasten otsaa, pläiskähti vasten pläsiä vallan.
Kansleria tai neuvosta ei hänestä nyt myöskään voinut tulla, kun hän oli luopunut lukemisesta. Aika kului, äidilliset rahat niinikään, ja jo toista vuotta ojenteli laiskuri poika pitkät koipensa, joita hän mielellään vertaili Vatikanon Apollon jalkoihin, vanhempainsa pöydän alla.
Tämä vaivaloinen ja sanan laajimmassa merkityksessä kun ottaa huomioon hänen korkeasti vapaasukuiset koipensa ja selkänsä nöyryyttävä vaellus läheni kaikeksi onneksi pian loppuaan, mikä ei kuitenkaan ollut niin lohdullinen kuin kreivi oli kuvitellut. Välkkyvät samppanjapullot muuttuivat hänen silmissään sapeliksi, joka oli seinän vieressä maassa. Sapeli! mutisi kreivi nolona ja suuttuneena.