United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aikoinaan oli hän ruotsalaisten riveissä taistellut Pietari Suuren sotalaumoja vastaan, oli joutunut vangiksi ja, päästyään vapaaksi sitten, saanut haltuunsa tämän töllin ynnä pienen maatilkun sen vieressä. Täällä eleskeli hän nyt nuoren kasvattinsa kanssa, jonka hän maantieltä oli nälkään nääntyneen suomalaisen vaimoihmisen rinnalta korjannut.
Luokissa on valkoinen liina ja aisojen päällä ruumiskirstu poikkiteloin. Perässä kulkee, kuin auran kurjessa kiikkuen, Ville. Hänellä on täysi työ saada kuorma pysymään tasapainossa. Hän oli kovin nääntyneen näköinen, kasvot kellastuneet ja silmät laimean värittömät. Vasta kun olin sanonut nimeni, tunsi hän minut. Mutta mikä on tuo kuormanne tuossa? Vaimovainajani se on. Kuollut? Kuoli pois.
Riutuneen ja nääntyneen vartalon päässä näemme kalpeat, rumapiirteiset kasvot ohkaisine poskipartoinensa ja harventuvine hiuksinensa.
Moni harmennut kunnian kukkuroiss' oli urho, jok' uljaan seppelens' ois tuon nuoren poikasen saamaan halumielin vaihtanut pois. Viistoistias vain, meni nuorna mies; toki murheeseen väen jätti, mi kaikk' kovat tyyten ties, verin nääntyneen; toki unta, min uljaalle tuoni toi, valioimmat sankarit vartioi, ja kuink' oli heille hän kallis, sinä hetkenä nähdä voi.
Tämä ei ollut mikään tavaton tapaus, sillä minä olin maineelta hyvin tuttu useimmille heimon jäsenille, jotka useasti tulivat kiusaamaan minua rupeamaan välittäjäksi heidän pienissä riitajutuissaan Eurooppalaisten naapuriensa kanssa, ja minä ratsastin siis kotiin sen enemmän asiaa ajattelematta: mutta suunnaton oli hämmästykseni kun vanha toverini Ula, murheellisen, nääntyneen ja surkeasti laihtuneen näköisenä astui luokseni erään pienen ulkohuoneen ovelta, ja sanaa sanomatta talutti minut kädestä ainoaan suojaan, joka tässä löytyi.
Monen nääntyneen soturin murretun sydämen valtaavat ehkä nekin ajatukset: tähän saan nääntyä enkä tiedä koska turkkilaiset tulevat, leikellen jäsenen erältään, antaen siten mun tuntea hirveitä sanomattomia tuskia, ja lopuksi kuolema kaukana vieraalla maalla. Ei ole silmiäni kiini painamassa äidin hellä käsi, eikä rakkaat omaiset osanottavaisesti puristamassa vaipuvaa voimatonta kättäni.
Kirjava oli hänen hameensa, punainen vyö oli hänellä vyöllä. Laihat ja suuret hänen ryppyiset kätensä. Pienet mutta terävät hänen silmänsä. Nämä silmät olivat sairaan kasvoihin luodut. Niiden luonnit tahtoivat ikäänkuin tunkeuda sairaan aivoihin saakka lukemaan nääntyneen houreellisia mietteitä.
Kirkkojen sijaan tulevat biologiset museot, jossa ihmiset hartaudella voivat polvistua skvariumin meduusojen eteen ja tyydyttää nääntyneen sielunsa janon katsomalla alkuliman liikkeitä suurennuslasin alla! Kas siinä poroporvarin hengen-leipä koko loistossaan! Itse ei hänen tarvitse ajatella; sen raskaan työn ovat jo muut hänen puolestaan valmiiksi tehneet.
Minä uurastin eteenpäin en nopeasti ja kevein askelin, kuten jotkut onnelliset vaan kuten väsynyt vaeltaja erämaata kulkeissaan. En toivonut koskaan tapaavani tuoksuavaa kukkaa yksinäisellä erakkopolullani, vaan silloin silloin tapasin minä aavistamatta eräissä viattomissa silmissä tuon puhtaan loisteen. Ja juuri te, Magna, tuoksuavan metsäkukan tavoin virkistitte nääntyneen vaeltajan sielua.