Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Sitte sinne saatuansa asetaiksen istumahan kirjavaiselle kivelle, paistavalle paaterelle: kilahti kivi vetehen, paasi pohjahan pakeni, neitonen kiven keralla, Aino paaen palleassa. Siihenpä kana katosi, siihen kuoli impi rukka.
Neitonen ei ollut vallan kaunis; mutta hänen kasvojensa päättävä ja rauhallinen lause, hänen leveä, valkoinen otsansa, sakeat hivuksensa ja erittäinkin hänen ruskeat silmänsä, pienet, mutta kirkkaat ja vilkkaat, olisivat vetäneet puoleensa kenen tahansa eikä ainoastaan minun.
Mikä neuoksi minulle? Mikä neuoksi minulle, Mikä neuon antajaksi? Neuo, neitonen minua, Opastellos orpolapsi! Ei neiessä neuojata, Orvossa opastajata, Neuottu itseki neiti, Opastettu orpolapsi. Enkä huoli huolimahan, Suuresti sureksimahan; Annan huolia hevosen, Murehtia mustan ruunan, Rautasuisen surkutella, Suuripäisen päivitellä.
Pölkkypuron Leena oli sinä kesänä ollut sydänmaalla Sormulan karjan hoitajana. Yksin hän ei olisi siellä suoriutunut, eläimiä kun oli susien tähden paimennettava. Hänellä oli sentähden ollut molemmat lapsensa mukanaan. Entinen tuttavamme Sanna oli silloin jo viisitoistavuotias neitonen ja Paavo oli roteva nuorukainen, joka ei yhtä sutta säikähtänyt.
Ensin kutsuttiin sisään nuori neitonen, joka pastori Svenoniuksen edessä oli syyttänyt itseänsä noituudesta. Todistajia kuulusteltaessa ei ilmennyt mitään, mikä olisi vahvistanut tätä itsesyytöstä, mutta hän pysyi kumminkin väitteessään.
Maa ja taivas sulle aukeaa, Toivon tuot ja kannat kaipauksen, Kaipauksen uutta maailmaa: Kaikk' on kaunis maassa muuttuvainen, Täm' on kuva, tosi tulevainen. Nyt kuules, kulta neitonen, Kun eilen ammuin joutsenen, Sisästä löysin timantin, Tuon loistokiven kallihin! Kuin joutsen, lempilintuni, Sä olet puhdas enkeli, Mi syämen lennät taivaalla, Ja laulat lemmen riemua.
Korkea-arvoisa pappi huokasi syvältä, ja loi surkuttelevan silmän opettajaan, josta hänen sutkahduksensa siirtyi Klytie-hempukkaan. Tämä nuori neitonen kohotti hempeästi pyöreää valkeaa käsivarttansa, jonka viehättelevää muotoa koristi loistava paksu kultainen rannerengas, eräs ihailija oli antanut sen täksi juhlaksi. Kaikki vaikenivat paikalla.
Neitonen laskeutui marmoriportaita ja aikoi mennä sisään sypressien ja muurin välissä olevaa kapeaa polkua pitkin. Samassa tulija, joka oli tuntenut hänen valkopukuisen vartalonsa, astui äkkiä hänen eteensä. Häntä itseään tuskin voi tuntea, sillä hän oli pimeän puolella. Tulija oli korsikalainen. Valeria pelästyi. Hän tunsi tämän miehen intohimoisen luonteen ja oli aina häntä pelännyt.
Ihana neitonen istui vähäisessä kammarissaan yöpöydän ääressä, yllään valkoinen, pitseillä reunustettu yöpuku, josta kauniit pyöreät olkapäät pistäysivät lampun valon hyväiltäviksi. Niiden lumivalkoista hohdetta lisäsivät mustat silkinhienot hiukset, jotka hajallansa, aaltoilevina valuivat alas lumivalkoiselle puvulle. Hänen poskensa olivat kalpeat.
Neiti Lehtinen, vasta tyttökoulun piiristä päässyt neitonen, oli yhtä hämmästynyt ja iloinen aivan odottamattomasta ystävyydestä kuin uudesta tuttavuudestaan ja nosti punastuen kätensä tuon miehen olkapäälle, jonka runonsäkeitä hän oli usein siteerannut ystävättäriensä muistokirjoihin ja saanut takaisin jonkun omaansakin.
Päivän Sana
Muut Etsivät