Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Päätin kiskaista itseni niistä irti ja juosta alas rouva Hartmanin puolelle, puhelemaan muista asioista. Hän istui kammarissaan ja ompeli. Liisi, sepä hauskaa, että tulit. Tässä sinua juuri ajattelin Minkä johdosta? Tiedätkö sinä jo uudesta kihlauksesta? En. Enkä minä semmoisista välitäkään. Et välitä? Kuka nyt ei välittäisi kihlauksista? Nehän ovat hauskimpia uutisia, mitä olla voi. Minusta ei.
Mammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi. ELISABETH. Kiitos, minä tyydyn yhteen. MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro. HANNA. Kuinka monta? MAIJU. Yksi vaan! Herra Rastas, olkaa niin hyvä! TEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä. MAIJU. Juur'ikään uunista otetuita. Jussi, sinä, hyi, tuota veijaria, kun sieppasi kaksi. Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä? ELISABETH. Ei sovi moittia.
Ukon kummallinen näkö, hänen illallinen käytöksensä ja emännän wiimeinen lause, nehän ne waan pyöriwät alati mielessäni. "Kuka ja mikä oikeastaan on tuo Fabiani?" ajattelin itsekseni. Yön warjokas siipi oli luonut semmoisen tyynen hiljaisuuden ja rauhan koko tupaan, ett'ei risahdustakaan kuulunut. Eipä olisi luullut niin iloisesta melusta ja hyörimisestä tulewankaan niin hiljaista oloa.
Muuan melalahtelainen kertoi Antinlahdessakin olleen tässä takavuosina isännän, joka oli ollut mainittava oulussakävijä. Julman vankka mies ja sydämetön. Itse oli aina laskenut Oulujoen kosket... Paljonhan niitä on nytkin, jotka laskevat itse kaikki kosket kiantalaiset, hurjat, joka mies... Kyllähän niitä on. Semmoiset, jotka ikänsä ja aikansa rymyävät koskivesillä, nehän ne kyllä.
AINA. Pikimältään vaan... Eikö siellä siis ollutkaan hauska? Hyvä että päätin olla sinne menemättä! ELLI. Kyllä kai siellä hauska oli. Mutta isä lähetti minua noutamaan kotia, kun meille oli saapunut vieraita naapuripitäjästä. Kosiomiehiä taas arvaan ma. Nehän nyt tuskin päiväksikään jättävät sinua rauhaan! ELLI. Sanoppas muuta! Heidän kuitenkin hyvin pitäisi tietämän...
Loman kanssa saivat nyt hajalleen. Latvoja taittelivat vähän riiheen, mitkä paikat eivät olleet niin kankeina, mutta enimmästä osasta ei ollut riiheen vietävääkään"... "No nehän ne ovat!... Kyllä ne on ihmisiä... Ei nyt osata närettäkään tehdä. Kyllä se on vähän paha asia.
"Niin, nehän siellä owat, pikku Kerttuni ja pikku poikani", sanoi isäntä ja koetti hiukan hymyillä, mutta ei se onnistunut. "Kiitos Jumalalle!" huokasin silloin sydämessäni ja pyysin isäntää taas jatkamaan kertomustansa. "Niin. Heti kun waimoni kuoli otti pikku Kerttu pienen weljensä hoitaaksensa, sillä hän ei uskonut sen hoitoa minulle.
"Teille miehille se on kultainen toive tai kultainen muisto. Meille naisille se on elämä. "Toivon saavani takaisin edes yhden päivän siitä ajasta, jolloin annoin sinulle ruusuja ja sinä kirjoitit minulle runoja." "Ruususi olivat kauniita, Teodora, mutta minun runoni eivät." "Minusta ne olivat kauniita. Nehän olivat minulle omistetut.
Pidetäänpä tässä iltamaa, jonka ohjelman suorittamiseen kukin meistä ottaa osaa, eikö niin?» Kaikki olivat myöntyväisiä, mutta miten päästä alkuun? »Sinä, Kaarlo, saat kunnian alkaa!» »Kiitän nöyrimmästi, mutta kaikki kunniavirat ovat rasittavia. Pane sinä, Aune, vaan alkuun. Naiset, nehän nyt etunenään työntäytyvät.»
Ja nehän minulla oli vielä siihen aikaan! ja mitä puuttui, sen voisin saavuttaa. Voitte ehkä arvata, ett'eivät askeleeni paljoa painaneet, kun palasin toimistosta asuntooni. Minä olin siis sanomalehtimies, minä kuuluin »Suuren Suomalaisen» toimitukseen!
Päivän Sana
Muut Etsivät