United States or Zambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Helsinki, 4 p:nä toukok. 1888. Ellen suuresti erehdy, en ole ainoa sanomalehtimies, joka juuri tällä hetkellä istuu pöytänsä ääressä ja ihailee tuota mielestään kuvaavaa otsaketta siihen uutiseen, jossa ilmoitetaan, että Björnson on saapunut Suomeen.
Oikeistolaisetkaan eivät halveksineet valtiollisen murhan käyttämistä aseenaan. Helmikuun 12 p. tehtiin "juutalaisvaltiosäännön aikaansaajaa", kreivi Witteä vastaan murhayritys, joka epäonnistui. Maaliskuun 27 p. muuan "juutalaiskadettinen" sanomalehtimies, tri Jollos, Moskovassa takaapäin ammuttiin, josta kadettien sanomalehdistö nosti äänekkään valituksen.
Olin silloin alkava sanomalehtimies, aaterikas ja toivehikas, ensi kertaa uskottu kesätoimittajan edesvastaukselliseen asemaan. Ja minulla oli "hyvä ajatus toimestani", niinkuin sotamiehellä käsikirjan mukaan tulee olla. Tunsin elävästi, että isänmaan kohtalo suureksi osaksi oli minun varassani tämän kesän.
En tiedä, olivatko lukijat loukkaantuneet lehden »henkeen». Jos olisivatkin niin tehneet, niin sai ainakin sen toimittaja, tuo maamme ensimmäinen »epäuskoinen» sanomalehtimies, täyden korvauksen kärsimästään vääryydestä. Omituista kohtalon leikkiä näet on, että hänen tekemiään virsiä nyt veisataan kaikissa kirkoissa ja hänen kuvansa riippuu joka pappilan seinällä.
Ja nehän minulla oli vielä siihen aikaan! ja mitä puuttui, sen voisin saavuttaa. Voitte ehkä arvata, ett'eivät askeleeni paljoa painaneet, kun palasin toimistosta asuntooni. Minä olin siis sanomalehtimies, minä kuuluin »Suuren Suomalaisen» toimitukseen!
Saisinhan käydä edes Helsingissä, jos ei muuta. Ja kohta joulunpyhäin jälkeen taisi olla vuonna 1881 läksin minä »omalla hevosella» ajamaan pääkaupunkia kohti. Eihän se ollut mitään sanomalehtimiehen kyytiä. Mutta enhän minä vielä ollutkaan mikään sanomalehtimies, en totta tosiaan ollutkaan. »SUURI SUOMALAINEN JA ENSIM
Kansanvaltaiset harrastukset eivät kukkuloilla saavuta sitä vastakaikua, minkä ne saavuttivat laaksossa. Mutta ne, jotka ovat jääneet laaksoon, alkavat nurista siitä, ett'eivät he enää kuulekaan niitä tuttuja ääniä, joilla heidän paimenensa heitä ennen houkutteli. Sanomalehtimies, jonka pää nyt on pilvissä ja jonka kuitenkin täytyy pitää jalkansa maassa, joutuu ristiriitaiseen asemaan.
Ei sanomalehtimies kuitenkaan ole oikein ehtinyt tähän aatteeseen perehtyä ja muodostaa siitä »kokemukseen perustettua vakaumusta», ruveta sen puolesta puhumaan muutenkin kuin vaan toisten lausumia mielipiteitä kertomalla, kun näköpiiriin jo ilmaantuu uusi laiva, joka täysin purjein laskee länsimailta Suomen rannikolle ja jota hänen aikaansa seuratakseen täytyy olla satamassa vastaanottamassa.
Kun hän oli matkalla Yhdysvalloissa, kysyi häneltä Chicagossa eräs sanomalehtimies, mitä hän pitää tästä kaupungista. »Chicago», hän vastasi, »on pienoiskuva helvetistä». Vähän aikaa myöhemmin, kun hän oli lähdössä paluumatkalle, haastatteli häntä eräs toinen sanomalehtimies ja kysyi, oliko hän muuttanut mielipiteensä Chicagosta. »Olenpa niinkin», hän sanoi. »Nykyisen mielipiteeni mukaan helvetti on varmaan pienoiskuva Chicagosta.»
Jannsen oli aivan erinomainen sanomalehtimies, sillä ensinnäkin hän tunsi lukijakuntansa ja tiesi mitä se enin kaipasi, ja sitten hän aivan toisella tavalla kuin sikäläiset papit ja opettajat hallitsi vironkieltä. Siihen asti oli eesti-sanalla tarkoitettu yksinomaan talonpoikaa.