Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Miehet nauroivat kuivaa naurua, ja kolmas mies, joka ei vielä ollut virkkanut mitään, käännähti selälleen ja otti piipun suustaan. "Sen minä sanon," virkkoi hän, "että jokainen täällä, joka on saanut pienen palan maata ja koettaa siinä tehdä rehellistä työtä, on pahanpäiväisesti kyllästynyt tähän narrisotaan.
Josko hintaa kaksijalan askelella, taksaa ollenkaan ei nelijalkaisella. Asu, ruokko oli vauhdin kaltainen, pörröss' ukon pää ja häntä hevosen: tomunsa toi Harmo kototallistansa, noen nenällään toi ukko pankoltansa. Viimeisinä näin he aina kulkivat, naurua, arvaa, saivat molemmat; hepo torkkuin astui, unta veti miesi, miten kuormall' ukko pysyi, Herra tiesi.
TAAKANKANTAJA Läähättäen, värjyvän kuiskaavasti: Taakankantaja! Ihmisten auttaja! Mikäs emäntää painaa? Nauraa outoa, äänetöntä, ihmishengen yöpuolen mailla harhailevaa naurua. IS
Esiin rientävä upseeri kysyi lähimmältä sotamieheltä: »Mitä teillä siellä on meluamista? Mitä väki huutaa?» »Enpä tiedä, ell'eivät huuda kenraalille, joka tuolta kerrassaan meni helvettiin.» Upseeri ei ollut kuulevinaan vastausta. Hän luuli julki kapinan alkaneen ja riensi edelleen. Eläköön!-huudot olivat lakanneet; niiden sijasta kuului naurua, kirouksia ja ihmettelyn purkauksia.
Isästä tämä leikki oli melkein hauskempaa kuin se tytöstä olikaan. Hän oli unhottanut koko maailman ja ihaili vaan lapsensa naurua ja iloisia kujeita. "Täällä, täällä," huusi Anna ja oli antaantuvinaan kiinni. Mutta nyt juoksi tyttö alas radalle ja alkoi hyppiä toiselta kiskolta toiselle. Sinne et saa mennä! Ei millään muotoa sinne! huusi hänelle isä.
Silloin elettiin tässä hienosti; korkeasti jalosukuisia ja jalosukuisia neitiä, ylevämielisiä, korkeasti-jalosukuisia kreivejä, vapaaherroja ja ritareita kävi vieraissa joka päivä. Nuorison uljasta leikkiä, iloista, kaikuvaa naurua ja vallatonta, ylimielistä kisaa oli kuusen ympärillä joka päivä nähtävänä. Voimakkaita ritaripainia ja keveitä karkeloita nähtiin vuorotellen.
Eunike oli jäänyt yksin unctuariumiin. Hetkisen kuunteli hän naurua ja melua, joka, yhä edeten, kuului hikoiluosastosta päin. Vihdoin nosti hän pienen, jalokivillä koristetun norsunluisen tuolin, jota Petronius vasta oli käyttänyt istuimenaan, varovasti hänen kuvansa alle.
Siellä jyrisi rattaat, siellä kiisteli katu-pojat, sieltä kuului iloista puhetta, sieltä naurua, sieltä alituista kävelijäin jalkojen kapsetta ja kaikkea kaupunkielämän liikettä. Mutta siitä ei Antti välittänyt. Ei mennyt akkunasta katsomaan, ei kuulemaan sen tarkemmin. Istui vaan penkissään liikkumattomana ja nautti siitä, että oli yksinään.
Lisbetin värssyt herättivät ilmeisen typeryytensä takia kuulijoissa naurua ja vilkasta kättentaputusta, jotka niiden tekijä otti vastaan kainosti ja tyytyväisenä hymyillen, luoden samassa pelokkaan katseen Eugeniin, joka jäykkänä ja juhlallisella äänellä luki ne.
Kun kommin portaita ylös, luulin kuulevani hupaisen naurun, mutta ei minkään advokatin eikä lakimiehen, ei advokatin kirjurin eikä lakimiehen kirjurin naurua, vaan parin, kolmen iloisen tytön.
Päivän Sana
Muut Etsivät