United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Te kenties ette ole milloinkaan nähnyt tappelua, rouvaseni? ROSINA. Enkä tahdo nähdäkään. KREIVI. Ei mikään ole kuitenkaan niin hupaista kuin tappelu. Ah! ah!... Kas niin ... tulihan minun opettaa teille ammattini salaisuudet... Todellakin sangen varomaton nainen! eikö hän huomaa lempikirjettä, jonka hän pudottaa taskustaan? BARTHOLO. Antakaa se minulle, antakaa.
"Sinä arvasit, että minun piti tulla tätä tietä, armas Greetaseni; oi, annappas kun oikein katselen sinua, kuinka näytät kauniilta ja olet tullut suureksi! Mutta, olinhan unohtaa, minulla on mukanani rakas vieras; niin, voit tuskin häntä nähdäkään, polku on niin kapea, että hän on aivan piilossa takanani.
Ja se ylöspäin kiertävä kumina se riipaisi sydämen pohjasta niin mukaansa, että piti palttoo käsivarrelta maahan nakata ja kiiruhtaa ylös muiden jälkeen... Ja niin tuntui, että jos ei juokse, ei saa nähdäkään enää ja että muut sen ennen ottavat ja vievät kaikki... Odota, Elli! Elä jätä! huusi toveri jälkeen. Mutta Ellillä ei ollut aikaa odottaa.
Pian sen jälkeen ruhtinas Golitsin löi Pugatshevin Tatishtshevan linnan luona, hajoitti hänen joukkonsa, vapautti Orenburgin, antaen siten kapinalle nähtävästi viimeisen, ratkaisevan iskun. Surin oli siihen aikaan määrätty kapinallisia Bashkirilais-joukkoja vastaan, jotka hajosivat, ennenkuin saimme heitä nähdäkään. Kevät pakoitti meidät pysähtymään erääsen tatarilaiseen kylään.
Enpähän ole minä niitä kauppakirjoja nähnyt. Ei niitä ole sinun ollut tarvis nähdäkään ... sinä asut toisen maalla. Vaan pirtti on minun, ja minulla on oikeus sitä kymmenen vuotta arennitta hallita. Mikä oikeus? kysyy insinööri. Niin on puhuttu isännän kanssa. Onko sinulla kirjat? Ei ole kirjoja, vaan niin on puhuttu.
»Huutaa pitäisi ... eipähän tuota muuten tänä aikana saane rahaa nähdäkään...» »Anna minä huudan ... se on hyvä sukankutoja.» »Huuda sitten ... minä lähden tieheni ... johan noita mulla on kolme syöttilästä ennestäänkin!» Hän pakkautui oven suuta kohti ja minä käytin tilaisuutta päästäkseni ulos yhdessä avauksessa. Takimmaisessa penkissä istui vanha puolisokea eukko ja kaksi lasta, tyttö ja poika.
Hän ei sitä tuon koomin enää käyttäisi, ei kärsinyt nähdäkään mokomata, joka niin huonon onnen hänelle toi. Hän pysytteli uskollisesti kotona pitkät ajat sen jälkeen. Monet tanssiaiset olivat menneet sivu; joka kerran hän odotti kuulevansa, että siellä olisi kaivattu häntä, mutta turhaan.
Se on totta, teillä on se viheriä Esplanadi, teillä on viileä Kaivopuisto ja Else Moser ja avara, vilkas meri. Teillä on Hesperia ja »Sirkus veden alla» ja Korkeasaari ja Kaisaniemen päivälliset musiikin kanssa. Mutta mitä se on kaikki ? Jahah! Vihdoinkin siis posti viikon päästä! Mitä ? Onko Kappeli jo avattu!? Se uusi, komea, lasiseinäinen Kappeli, jota minä en saanut nähdäkään! Totta tosiaan!
Eihän tahtonut kieli oikein suussa kääntyä, ja ne ainoat suomalaiset, jotka hän täällä oli tavannut, olivat olleet niin ylpeitä, ettei niiden kanssa tullut mitenkään toimeen. Eikä ollut oikein niistä tämän valtakunnan ruuistakaan, kun ei rukiista leipää saa nähdäkään ja täytyy nieleksiä palasensa ilman voita ja piimää.
»Noinko sinä mammalle ärjyt. Nyt en missään tapauksessa sinua auta. Kehtaat vielä itkeä. Mene heti pois. Mamma ei tahdo nähdäkään semmoista poikaa.» Alma hajoitti nenäliinansa ja kostutti sen hajuvedellä. Nymark odotti häntä salissa. »Kuinka mainion kaunis tuo havannaväri on», sanoi hän, kun Alma astui sisään. »Ihanko todella?» kysyi Alma hymyillen.