Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025


Kylmä oli talvinen helmikuun keskivälissä. Härmäisinä seisoivat puut Kaisaniemen puistossa. Kuu paistoi kirkkaasti, ja sen valo laskeutui vuoteelle, jossa lepäsi pieni poikanen. Tämä lapsi oli paronin pikku Tommi. Hilja istui vuoteen vieressä itkien, sillä hänen rakas lapsensa oli kipeänä.

Hiljan suru haihtui vähitellen, eikä illalla, kun hän maata pani, yksikään ikävä muisto enää estänyt häntä unen helmoihin vaipumasta. Kirkkaasti paistoi aurinko toukokuun ensi päivänä. Puut Kaisaniemen puistossa viheriöitsivät jo, ja linnut visertelivät iloiten kesän tulosta. Ihmisiä kulki joukottain puiston käytäviä pitkin.

Mutta ulkona Kaisaniemen tyynessä puistossa pukeutui tuo hoikka koivu, joka säilytti nuorten nimet, toivehikkaaseen vihreään ja kevättuuli hyväili lempeästi sen valkoista runkoa. Tuon hyvin tuntemansa koivun juurella tapasivat Hedvig ja Arvid toisiaan samana päivänä, jolloin Arvidin piti lähteä kiireiselle, pitkälliselle matkallensa laulun maahan.

Kun taistelu myöhemmin kiihtyi kuumimmilleen, tuli sama nuorukainen Hinkin luo uudestaan ja silmät melkein ulkona päästä, soperrellen kuin puolihullu, kävi molemmin käsin Hinkkiin, rukoillen lähtemään hänen kanssansa karkuun Viaporista. Hinkki rupesi ensin laskemaan leikkiä hänen kanssaan, sanoen: taisi olla mukavampi, hempukka kainalossa, mustatukan puheita Kaisaniemen kentällä kuunnella, ?

Ja räikeänä huutona kaikui Kaisaniemen salissa eläköönhuuto, kolmenkertainen kova huuto. "No, onhan tuo huutokin jotakin ... työ se olisi kuitenkin parempi ... työ kansan valistukseksi, oman henkensä vapauttamiseksi ja sivistykseksi ... totuuden ja vapauden työ. Mutta tämä työ se on niin unohduksissa.

Tuon omituisen tuttavuuden viehättämänä meni ylioppilas seuraavana aamuna Kaisaniemen puistoon. Hän näki Arvidin innokkaasti puuhaavan koivun kimpussa, koivun, jonka runkoon nimet olivat piirretyt. Huomatessaan nuorukaisen Arvid nosti iloisesti lakkiansa ja lapiollaan osoittaen rakkaan puun juuria, hän huudahti: "Kaikki on sujuva hyvin! Juurineen päivineen! Juurineen päivineen!

Seuraavana päivänä kiertää hän Kaisaniemen kautta asema-alueelle, nousee ensimäiseen lähtövalmiiseen junaan ja vierii pois epäkiitollisesta Helsingistä. Kerran minä olin junassa joutua pahaan kiikkiin, kertoo hän toisekseen. Minä juttelin erään kauppamatkustajan kanssa, katsellen matkailijayhdistyksen kartastoa. Se herätti junassa olevan santarmin huomiota ja hän ryhtyi meitä mukamas pidättämään.

Neljätoista-vuotiaana pantiin päälleni entisen lyhyen hameen sijaan epämukava pitkä leninki, jossa en enää saanut pitkiä askeleitakaan ottaa. Oo, kuinka minä kärsin nähdessäni lasten Esplanaadin hietikolla kilpaa juoksevan tahi Kaisaniemen nurmikolla viereksivän! Kuinka olisi mieleni tehnyt poikien kanssa laipiolla ratsastamaan!

Vihdoin tulivat kuitenkin kaikki matkalaukut, mytyt ja kääröt paikoilleen, asemakello soi, ja pitkä vaunujono lähti liikkeelle, kiitäen pois kylmässä talvi-ilmassa, ohi Kaisaniemen lehdettömien puitten ja Eläintarhan alastomien lehtojen.

Kuu laski hopeisen valonsa kamarin akkunalle, josta Hilja katseli Kaisaniemen puistoon, miten siellä puista lehdet putoilivat ja miten tuuli niitä lennätteli sinne, tänne. Hilja parka! Hän oli itse kuin lehti, jonka tuuli oli temmannut outoihin oloihin. Hiljan tässä näin katsellessa, tuli kenraalinna sisälle.

Päivän Sana

alankolaisherroja

Muut Etsivät