Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Ja hän huiskutti käsiään aivan kuin hänkin olisi tahtonut katolle. Mylly-Pekka laskeutui räystäälle ja toisten aavistamatta hänen aijettaan heittäysi lentoon hypäten hiekalle jonkun matkaa Liisasta. »Jalat poikki, varmasti!» huudettiin.
Sehän täytyi myöntää, että Paljas-Pekka oli tapellut kuin poika. Ja niin alistuivat siihen, että kun vain Paljas-Pekka viittasi jotakin poikaa siirtymään pois, että hän pääsee tilalle, niin seurasi toinen viittausta kuin nöyrin alamainen. Sitten sai Mylly-Pekka oikein suuren ahvenen, ahventen ahvenen, niinkuin hän sanoi. Hän nosti pian toisen melkein yhtä suuren.
Hän ei olisi enää välittänyt Mylly-Pekan paikalle pääsemisestä, vaan harmitti se, että hän jäisi alakynteen tässä yrityksessään ja niin nolosti alakynteen, sillä toiset naureskelivat jo hänen siinä toimetonna seistessä, kun Mylly-Pekka saatuaan ongesta irrotetuksi viimeisen ahvenen viskasi taas onkensa veteen.
Mylly-Pekka katseli nurkkausta puolelta ja toiselta, pudisti epäröivästi päätään, mutta sitten viskasi lakkinsa maahan ja lähti kiipeämään vikkelästi kuin kissa. Puolitiessä menossa hän pysähtyi äkkiä ja sanoi: »Pitäkää huoli, ettei lapsi itke.» »Kyllä, kyllä», huudettiin, ja se nisutasku tarjosi Liisalle nisupalaa toiseenkin käteen.
Ja he jäivät äänettöminä tuumimaan itsekseen: Eihän kukaan voi päästä maneesin katolle! Mutta toisakseen taas: Minnekkä ei Mylly-Pekka pääsisi? Ja näin pojilla oli edessään kaksi vastakkaista mahdottomuutta: mahdotonta kenenkään päästä maneesin katolle, mahdotonta Mylly-Pekan olla pääsemättä. Paljas-Pekka hymyillen katsoi äänettömiä poikia, että joko alkavat leikin ymmärtää.
Mutta toisista asia oli niin tärkeä, että se piti saada heti ratkaistuksi, ja he ehdottivat, että otetaan tyttö mukaan, eihän tuo paljon paina. Niin lähdettiin, Mylly-Pekka kantaen sylissä Liisaa, joka maneesin luo tultua istutettiin hiekalle leikkimään ja jolle muuan leipurivaimon poika antoi taskustaan, ainaisesta varastostaan, palan nisuleipää mutusteltavaksi.
Lujasti ja hurjasti oli sakki saanut taistella, mutta sen vaivat ja urhoollisuuden palkitsikin kalajumala harvinaisen runsaalla saaliilla. Mikä lienee ollut vikana, ettei Ahti suosinut kuitenkaan Paljas-Pekkaa. Kun muut nyhtivät sillalle ahvenenkörrejä minkä ehtivät, niin hän sai vain silloin tällöin erehdyksen kaupalla kaikkein tyhmimpiä ahvenia, niinkuin Mylly-Pekka lasketteli leikillisesti.
Mistä lienevät pahanhajuisesta tunkiosta», saneli Mylly-Pekka hänelle ominaisella leikkisällä äänensävyllä ja pitkäveteisyydellä. »Se on minun asiani», sanoi Paljas-Pekka ja komensi: »Siirry, että minä pääsen siihen.» »Mihin siihen?» »Siltä kohtaa onkimaan, toljake, etkö ymmärrä?» »Ei tähän mahdu, kaima kulta, kun tässä on jo mylly ja Pekka», vastasi Mylly-Pekka ja taas nosti ahvenen.
Mutta muuan poika, vähäpätöisin joukosta, sellainen, jota ei pidetty oikein viisaanakaan, sanoi kehumatta, vaan täydellä uskolla ja luottamuksella: »Kyllä Mylly-Pekka pääsee.» Ei kukaan edellistä puhujaa kannattanut, vaan eipä, Paljas-Pekan suureksi hämmästykseksi, yksikään vastustanutkaan. Asia oli siis huonolla tolalla.
Paljas-Pekka poistui ja astui onkimiesten riviä toiseen päähän, ja silloin kuului nauruntyrskettä. Mutta Paljas-Pekka ajatteli: antaa niiden nauraa, nauravat vielä Mylly-Pekallekin. Ja istuttuaan sinne kauas rivin toiseen päähän hän viskattuaan ongen veteen huusi: »Mylly-Pekka, hoi!» Siihen vastasi Mylly-Pekka: »Hoi, kaima! Joko kala keppiäsi syö?» »Ei, vaan mylly palaa!» oli Pekan vastaus.
Päivän Sana
Muut Etsivät