Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Ja ympäristön väki, varsinkin pikkutilalliset, lähteneet tarkoin: eräitten taloista seitsemän, kahdeksan poikaa ja vielä kepin nojassa köpittävä ukkokin. Muttisen päätä alkoi yleinen isänmaallisuus huimata.
Vangit pannaan heti tuomiolle, kenttäoikeudessa... Ovat käyttäneet väärin valkeaa lippua. Sodassa muka käyttäneet väärin. Kuolemaan! kajahtaa Muttisen korvissa. Mitä hän joutuu tekemään? Hän marssii, tuntee järkensä yhä paksunevan. He menevät nyt rantaa pitkin, jonka kahden puolen on lumessa punaisia, niljaisia tahroja.
Ainoastaan ensimmäiseksi suggeroitu oli vaiti ja siisti hänen huonettaan. Mutta venakko oli hänen hurmaava suhteensa. Miehiäkin on Kikka suggeroinut, nimittäin lehtien toimittajia, jotka hän on saanut usein ostamaan hänen kaikkein heikoimmat runonsa, ne vuosia vanhat. Ja nyt viimeksi hän on suggeroinut kirjakauppias Aapeli Muttisen. Muttinen lupasi näet katsella hänen runojaan.
Rahoja ei enää ole jäljellä, mutta sen sijaan paljon runoja; komeana käärönä pullistelevat ne tuossa bonjourin povitaskussa. Ja hallussa on koko elämä, jossa on niin hauskaa olla Ton Juan, viimeinkin. Ne runot ovat nyt lähdössä kirjakauppias Muttisen luokse.
Sillä kun tammikuussa alkoi tämä varsinainen peijakas, oikea sota, ja nuorta väkeä ryntäsi kaupungista ja sen ympäristöstä kilvan Karjalan rintamalle, silloin juoksi Bongman taas Muttisen luokse. Hänellä oli kädessä vanha berdaanikivääri, rinnassa Suomen vaakuna, hänen tukkansa huiskahteli innosta, hänellä oli eväsreppu selässä ja pitkät pieksut jalassa. Ja hän huudahti: »Tule nyt, mainiota!»
Ja ah, Bokkakkio ... ihan oikeako, vanha? Se on erinomainen kirja! Kuvallinen. Tätäpä minä katselen. Hihii», nauraa hän nyt Muttisen Aapelin kanssa. »Mutta pankaa tämä kirja pois ... daamien tähden! Minulla on vielä hemaisevampia kuvia, naisia, saksalaisista kuvalehdistä leikattuja. Tulkaa katsomaan, Muttinen. Tulkaa, taivaan nimessä...»
Nytkin hän on oikeastaan menossa ostamaan tuosta pienestä talosta, siinä asuvalta loisakalta, kananmunia, Muttisen pöytään, jossa hän kesävieraana syö. Talo on nykyään erään tukkiyhtiön; mutta sellaisia ei Lauri Falk ajattele, kun hän pysähtyy kukkulan rinteellä.
He olivat alkaneet keskenään riidellä, kyllästyneet ja eronneet... Monta oli sellaista tapausta jo ennenkuin nämä omenapuut kuolivat. »Perunoita täällä sopii viljellä», oli rahvas joskus hänelle sanonut. Miksi hän olikaan vaatinut liikaa omenapuilta, vasten luontoa? »Hm, miksi ei tosiaan perunoita?» hymähtää Muttisen Aapeli. eli lapsettoman Mannun kosto. Savossa Varkauden tehtaalla vuonna 1918.
eli »Mitä kylvää, sitä korjaa». Muttisen Aapelin tilan nimi on Putkinotko. Siellä hänellä on vuokramies, jonka tulisi hoitaa tilaa ja sen puutarhaa ja vartioida talvisin huvilaa, asuen siitä hiukan syrjemmällä, pienessä mökissä. Miehen nimi on Juutas Käkriäinen. On kesäinen aamu, vielä melkoisen varhaista. Käkriäinen seisoo isäntänsä puutarhassa, sen pengermittäin kohoavan rinteen alareunamaila.
Nyt hän pysähtyy vatsa keikassa kirjakaapin eteen ja huudahtaa tirkistellen kirjan selkää, jossa on kultaisin kirjaimin: »Renan, Jeesuksen elämä», ja katsellen Muttiseen pyörein, kummastelevin silmin: »Jeesuksen elämä? Mitä? Muttisen Aapeli ... Jeesuksen elämää. Mutta kas, mikä tuo kirja on? Paul ja Virginia, ah, ahaa, jotain hempeistäkö asioista, hemaisevista naisista?
Päivän Sana
Muut Etsivät