United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Olavi asteli sinä iltana kortteeriinsa, istui Moision kamarin ikkunanpielessä levottomasti odottava tyttö. Ja maantien vieressä odotti ylimmän aidaksen halkeamaan pistetty helottava ruusu. Nuorukainen hypähti ojan yli tytön pää vetäytyi verhon suojaan. Ruusu ilmautui rintaan. Kiitollinen katse kiipesi puutarhan rinnettä ylöspäin, mutta ei tavannut ketään.
Ja äiti puolestaan ilmoitti hänelle aina, kuinka monta kertaa oli kulkenut suurta poppelikujannetta, sitä, joka oli oikealla kädellä Couillard'in moision puolella, toisessa kun ei ollut tarpeeksi aurinkoa.
"Mitäs te tässä paukuttelette? Tässä asuu moision herra". En vielä ennättänyt mitään vastata, ei ollut koiranikaan vielä ennättänyt tuoda luokseni ammuttua lintua jalolla arvollisuudellaan, niin jo kuului nopeita askelia ja metsän tiheiköstä astuu esiin kookas mies, viikset huulessa. Tyytymättömänä pysähtyi hän eteeni.
»Vaan jospa minäkin olisin jotain päättänyt!» Ukko suoristausi, seisoen kuin vanha naavakuusi keskellä permantoa. »Ja nyt voitte kuulla minun päätökseni: Moision tytärtä ei anneta tukkijätkälle hävetköön se, joka kehtaa pyytääkkään!» Hän sanoi sen sellaisella isän mahdilla ja valtijaan varmuudella kuin se olisi ollut päätös, josta ei enää voi vedota. Seurasi äänetön jännityksen hetki.
Couillard'in talossa riisuttiin hevonen valjaista, ja sillä välin kuin Rosalie poikansa kanssa meni asioilleen, tarjoutuivat moision vuokralaiset saattamaan Jeannea kartanoa katsomaan. Kartanon isäntäväki sattui juuri olemaan poissa ja hänelle annettiin avaimet käteen. Hän meni sinne yksin, ja tultuaan vanhan kartanon eteen meren puolelle, pysähtyi hän katselemaan.
Vaimo huoneen joko nostaa ylös mahtiin ja kunniaan tai repii sen alas aina multahirsiin asti. Nyt en puhu talosta, jossa isäntä on vallan villitty, joka hetkessä menettää vuosien hedelmät, siitä talosta en puhu, siinä ei auttaisi moision rikkaus eikä vaimon emännyys, vaikka olis hän vikkelä kuin kärppä ja kitsas kuin juutalais-ämmä.
Tyttö suoristausi: »Ei ole ollut tapana Moision aidan yli kenellekään kukkia antaa jos lieneekin tapa sellainen muualla!» »Jos lieneekin tapa sellainen muualla?» kertasi nuorukainen itsekseen ja tunsi verensä kuohuvan.
Moision vuokraaja Joseph Couillard, ukko Simon ja Ludivine olivat myöskin läsnä. Kirkkoherra Picot'n kanssa tahtoivat he kantaa paronittaren pois, mutta kun he yrittivät nostaa häntä, niin vaipui hänen päänsä taaksepäin ja hame, josta he olivat ottaneet kiinni, repesi, sillä hänen iso ruumiinsa oli kovin painava ja vaikea kantaa. Silloin valtasi Jeannen kauhu, ja hän alkoi itkeä ja valittaa.
Jeanne käveli verkkaisin askelin edestakaisin äidin kujannetta pitkin, Couillard'in moision laitaa. Häntä painosti jokin, aivankuin aavistus vasta-alkavan yksitoikkoisen elämän pitkästä ikävästä.
»Voi lapseni, kurja on äitis', vaan taattosi kurjemp' on Lupauksia äitisi uskoi vävyn uljahan moision; Niin uskoi äitisi kerran, vaan kohtapa viisastui, Sun taattosi uljas petti, jalo-neitohon armastui. Mut entä hän ruokaa soisi, ei mulle, vaan lapselleen, Jos laskisi nääntyvä äiti etehensä nyt polvilleen?