Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Kävelin raskaan taipaleen laivarannasta kotiin. Miksi sittenkin olin ollut niin saamaton, miksen sittenkään tarttunut onneni ohjiin? Siksikö, ettei niin pitänytkään, koska niihin on kenenkään itsensä turha tarttua, turha koettaakaan temmata niitä itselleen ja pakottaa omaan puoleensa sitä, minkä on mentävä toisaanne? Ovat luulleet sen voivansa, maailman valtiaat. Ovat olleet olevinaan ohjissa.
Odotahan vähän, jatkoi vanhus, vielä kerran punniten kultakimpaletta peukalon ja keskisormensa välissä. Paljonkohan tämä kappale voi painaa? Noin yhdeksänkymmentä tukaattia. Tahdotko myydä sen minulle? Miksen. Mitä eno siitä maksaisi? Sinä et voi sille laskea samaa arvoa kuin leimatulle rahalle. Annan sinulle kolmesataa riksiä, jos se on oikeaa kultaa. Eno laskee leikkiä.
Miksen mennyt etelään, jonnekin päivänpaisteisille rinteille, missä mieli kuuluu keijuvan kesät talvet kuin pääsky iäti vihreän maan ja iäti sinisen taivaan välissä? Elämään eikä elävänä hautautumaan? Mitä minua Suomen surut, mitä minua muiden kärsimykset, kun en kuitenkaan voi ketään auttaa? Kun joulu on ohi, niin minä lähden! Mutta ei se päätös häntä päästänyt eikä vapauttanut.
Käsi tarttuu oven ripaan, mutta ei tunnusta sitä omaksi... Ennenkuin avaan oven, kysyn, vedinkö minä venheen maihin vai jätinkö sen siihen... En muista sitä... Ovi kai taas narahtaa, jos vedän, ja herättää lapset. Miksen saa sen saranoita koskaan voidelluksi, vaikka päätän ja päätän!... Mutta sehän ei narahdakaan. Minähän voitelin sen merelle lähtiessäni.
Miksi en minäkin sekoitu yhteen mylläkkään, miksen astu noihin kahviloihin, joissa mustat knallit ja naisten vaaleat puvut sekoittuvat toisiinsa?» »Niin mietin, mutta siinä minä nyt sittenkin olen semmoisena kuin olen. En poikkea mihinkään, vaan saavun aina samoja katuja myöten takaisin asuntooni; ollen tyytyväinen, että niin tein.»
Suo anteeksi, hyvä mies, minulla on täällä pari tyttötuttavaa, mutta ellet välitä, niin tule vaan sisälle. Huoneessa oli yhä täydellinen hiljaisuus. Miksen minä tulisi. No tule sitten. Tavallisella gentlemanisuudella hän auttoi Henrikiä ripustamaan palttoon naulaan, ja kumarteli hänet edellänsä sisälle. Kaksi hyvinpuettua naista oli asettunut ikkunaan päin seisomaan, selin tulijaan.
Hän oli hetkisen vaiti ja jatkoi sitte kuin arastellen: »Ja miksen minäkin voisi olla rehellinen teitä kohtaan. Minun suhteeni mieheeni ja lapsiini ja minun haaveeni ja toiveeni te olette lukenut kuin kirjasta. Ja mitä siihen kolmanteen tulee ... niin, te ette voi ymmärtää millaista elämää minä olen elänyt meitä on satoja, jotka elämme vuosikausia sellaisten lörpötysten varassa.
ALLI: Että hän olkoon hyvä ja pitäköön vähän pienempää suuta, vaikka onkin niin paljon lukenut ja matkustanut. Ei hänen silti tarvitse noin ylvästellä eikä kohdella muita ihmisiä niinkuin pikku lapsia. KERTTU: Sanoisitko sinä hänelle niin? ALLI: Miksen. En minä häntä pelkää. KERTTU:
Hän ei saanut vastausta kysymyksiinsä, eikä hänen tehnyt mieli niistä uudelleen puhua Olaville. Hän ei tahtonut kuulla hänen laimeasti myöntävän sitä, mistä hän sydämessään ehkä oli toista mieltä. Oliko hän pettynyt hänen suhteensa? Eikö hän ollutkaan sellainen, joksi hän oli häntä kuvitellut. »Ette tietysti voi», oli hän sanonut. Mutta miksen minäkin voisi niinkuin Sigridkin?
Miksen olisi voinut sitä varastaa tai ryöstää teiltä, niinkuin te olette sen varastanut tai ryöstänyt joltakin muulta? Sen vuoksi, että te olette ollut varovainen. Mutta tänään te olette tehnyt väärän valan, ja nyt on minun hetkeni tullut. Nyt teidän täytyy antaa minulle sormus. Ymmärrättekö? Sen täytyy tapahtua. Ei koskaan! huusi Larsson.
Päivän Sana
Muut Etsivät