Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Hän kertoi Olaville avonaisesti, että hän ennen aikaan, luettuaan Ibsenin »Noran», oli tuominnut häntä siitä, että hän jätti lapsensa, mutta että kun Olavi nyt selitti, ettei muuten ollut mahdollista ja että Noralla oli velvollisuuksia itseäänkin kohtaan, se alkoi tuntua Ellistäkin välttämättömältä.
Nyt hän kertoi pastorille heidän heinänteostaan, puhui pappilaisten käynnistä heillä ja heidän käynnistään pappilassa, josta pastori taas sai aihetta puhua Liinasta ja ehdotella häntä Olaville. Ellikin otti siihen leikkiin osaa. Se oli Olavin mielestä kaikista selvin todistus, että hänen eiliset päätelmänsä sittenkin olivat oikeat, ja hänen yöllinen mielentilansa palasi takaisin.
Olavi tunsi sherryn hajua, portterin ja oluen hajua ja kaiken maailman hajua hän tuskin saattoi hengittää. »Onko se toverinne jo ylhäällä? Olisi asiata», sai hän vaivoin sammalletuksi. »Kyllä, jumaliste! Kyllä se ylhäällä on katsokaa itse!» Ja hän ryntäsi sisään ja tuli tuulena takaisin, ojentaen Olaville ruttuisen postipaperiarkin.
Suurin kuluin Kyrialaks nyt kirkon rakennutti Pyhälle Olaville siihen, missä Tää miekka makas'; yli alttarin Se sitte ripustettiin niin kuin täällä Yl'alttarin on hänen arkkunsa. KOLBEIN. Kuink' kumman lailla kuorin hämärässä Tuo kultalipas loistaa. Liekö totta, Isä arvoinen, ett' Olav' kuningas Se kummittelee? BJ
Te olette kuin nälkäiset sudet sitä yhtä ja samaa te kaikki tähtäätte!» Hän puhui niin karmivan ivallisesti, ettei Olaville johtunut mieleenkään puuttua puolustautumaan tunsi vaan niinkuin olisi saanut selkäsaunan, mahdollisesti liian ankaran, mutta asiasta. »Mikset mitään puhu, mikset nouse sukuasi puolustamaan? Tai aja minua ulos, kun minä teitä sätin, te narrit! Mitäs te meille tarjootte?
Se tuli kuin tervehdys kylän yhteisen kisakentän laelta, kiiri tanssien kentän rinnettä astuvaa Olavia vastaan, kohotti jalkaa ja vaati askeleet tahtiin. Kentän taustalla kasvavat puutkin näyttivät huojuvan tahdissa, tyttöjen hennot kesähameet hulmuilivat ja siellä täällä vilahti heleävärinen lettinauha. »Piiriin, Olavi, piiriin!» Joku tytöistä avasi piirin ja ojensi Olaville kätensä.
Ettekö käy istumaan?» »Eipä ole oikein aikaakaan ... minulla vaan on teille vähän kaupunginterveisiä. Syötin toissa iltana Välimäessä hevostani, ja sieltä niitä lähetettiin tällaisia näin!» Mies otti povestaan pienen paperikäärön ja ojensi sen Olaville. Nuorukainen karahti korviaan myöten punaiseksi ja sai vaivoin kiitetyksi.
Hän ei saanut vastausta kysymyksiinsä, eikä hänen tehnyt mieli niistä uudelleen puhua Olaville. Hän ei tahtonut kuulla hänen laimeasti myöntävän sitä, mistä hän sydämessään ehkä oli toista mieltä. Oliko hän pettynyt hänen suhteensa? Eikö hän ollutkaan sellainen, joksi hän oli häntä kuvitellut. »Ette tietysti voi», oli hän sanonut. Mutta miksen minäkin voisi niinkuin Sigridkin?
»Tämä poika ei pelkää vainajia eikä aijo itsekkään vainajaksi tulla, kyllä se vaan laskee!» huutaa ylimielisesti toinen kilpailijoista, jolla on tulipunainen takki. »Peruutukaa te!» sanoo Moisio Olaville »ei tuo toinen yksin viitsi laskea. Tiedättehän itsekkin, ettei tästä yläkoskesta ole kukaan ennen uskaltanut, eikä ole uskaltamista.» Olavi tarkastelee mietteissään koskea.
Ukko hymähti myrkyllisen hymähdyksen ja hänen kasvoillaan ilkkui alaston iva. Mutta tytön poskille kohosi lämmin puna ja silmä lennätti Olaville salaisen kiitoksen. Olavi seisoi kuin elämän ja kuoleman edessä, tyttö seisoi yhä lattiaan tuijottaen heitä molempia katseli ukko ilkamoiva iva kasvoillaan. Silloin tytön pää hiljaa kohoutui ja hän ikäänkuin kasvoi ympäristöään korkeammaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät