Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Oikean omansa tahtoi pelastaa! Kuohujen keskeltä, kuoleman partaalta, omansa otti! Ja nyt se asia oli päätetty. Yksi ainoa huoli himmensi Hannan onnea. Usein hänelle muistui mieleen Paloniemen Juhani, ja silloin hän aina kuvitteli vaikka mitä. Kaikkia näitä mietteitään hän ei puhunut Antillekaan, kun itsekin käsitti ne lapsellisiksi. Mutta hän ei sittenkään jaksanut niistä irtaantua.
Kapteeni vaikeni ja kävi miettivän näköiseksi, eikä Helmikään toviin aikaan häirinnyt hänen mietteitään. "Mutta kuule, setä! Miksi sinä asut näin likaisessa huoneessa? Onko Tiina paha sinulle, ettei viitsi siivota sinun huonettasi?" kysyi Helmi totisena kappaleen ajan päästä. "Ei Tiina ole paha. Hän kyllä siivoaisi huoneen, mutta minä aina estän hänet sitä tekemästä."
En uskaltanut häiritä hänen mietteitään, sillä tiesin jo vanhasta kokemuksestani, ettei ollut hyvä joutua hänen kanssaan sanasotasille. Ei varsinkaan ihmisviisaudesta. Sillä siitä oli hänellä omat järkähtämättömät mielipiteensä. MUSTIN MIETTEIT
Mielikuvituksemme liioittelee niin suuresti nykyhetken merkitystä, kiinnittäessään siihen alinomaiset mietteensä ja pienentää siihen määrään iäisyyden arvoa kun se on suuntaamatta siihen mietteitään, että me teemme iäisyydestä olemattomuuden ja olemattomuudesta iäisyyden. Ja kaikella tällä on niin elinvoimaiset juuret meissä, ettei kaikki meidän järkemme pysty meitä siitä varjelemaan.
Hanna joutui siinä vielä jatkamaan mietteitään, niitä, joita oli näinä päivinä mielessään hautonut. Hänelle oli johtunut mieleen montakin kysymystä, joihin hän oli koettanut löytää vastausta ja selvitystä, mutta jotka yhä tuntuivat epäselviltä ja kummallisilta. Hän oli odottanut paloniemeläisten puolelta jotakin erinomaisempaa, kun nämä saivat tietää ja nähdä hänen suhteensa Anttiin.
Herra tohtori, herra tohtori! soinnahteli sieltä äkkiä heleä nais-ääni. Tulkaa tänne! Joko teidän vieraanne on mennyt pois? Ei vielä! Ikkuna sulkeutui rämähtäen... Hän rupesi jälleen hitain askelin permantoa mittailemaan. Seurasi pitkä vaitiolo. Kumpikin mietti omia mietteitään.
Johannes mietti noita mietteitään ylhäällä Notre-Damen korkeudessa, jonne hän oli kiivennyt enemmän oman mielentilansa pakosta kuin kaupunkia katsomaan. Hän oli tuntenut tarvitsevansa raitista ilmaa. Ja lähtenyt jo varhain aamulla yksin kävelemään. Aamu-aurinko oli tehnyt hyvää hänelle.
Ennätin huomata, miten valkoisen kameelin pää oli ikäänkuin hiukan takakenossa. Alentamatta silmiään, leuka ylhäällä ja alahuuli pitkällä lerpallaan se, syvintä halveksumistaan osoittaen, oli työntänyt meidät syrjään. Kameeli siinä kyllä mietti omia mietteitään: »Minä kuulun vanhaan maailmaan.
Hän ei ole vielä täyttänyt seitsemäätoista... Eikähän ole sanottu, että hän ollenkaan huolii tästä kosijastaan. Paavo Kontio mietti hetkisen omia mietteitään. Ne eivät mahtaneet olla aivan kauniita laadultaan, sillä hänen huulensa kiertyivät pian ilkeään, sarkastiseen hymyyn ja hänen silmänsä saivat pahansuovan välkkeen, käyden samalla pieniksi ja pistäviksi kuin tikarinterät.
Hän ei noita mietteitään ja luulojaan ilmoittanut koskaan waimollensakaan, sillä ne eiwät olleet todistetut itsellensäkään ja hän pelkäsi waimonsa woimia, ett'eiwät ne kestäisi elämän entisien huolien päälle laskea niin suurta lisäsurua, waikkapa waan arweluna. Tuommoisessa asemassa kului taas joku aika.
Päivän Sana
Muut Etsivät