Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Sille kohtaa astuminen oli niinkuin astuminen madon päälle: koko mato monin kerroin kiertyy tuskasta; tai vielä niinkuin kynttilän syttyminen öisen varkaan silmien edessä: varkaan sydän sätkähtää eivätkä jalat auta pakoon. »Suuttuikohan se, kun ei mitään vastaa?» ajatteli Martta itsekseen. Mutta samassa Kinturi olikin jo päässyt selville mihin mansikkaan lonkerot kuuluivat.
"Mene, mene...", huusi hän ja osotti vapisevin käsin ovea, "kuinka uskallat ... kuinka ... kuinka ... sinä kurja mato ... matelija... minä ... minä ... potkin sinut ulos ... ammun sinut..."
Ja kirjoista jos alun sai sun miekkasi heilutus niin kirjallistapa laatua kai myös mun oli turnaus. Minut, surullisen hahmon mies, lyö ritarikuntahas. Mihin vienee viiripäinen ties, minä marssin matkassas. Eron pienen meissä jos huomaiskin, se ei kuulu asiaan kas kertapa viisaan, tuhmankin syö mato kirkkomaan.
Tapani ei tähän virkkanut mitään, istui vaan kuin tuomittu ja katseli maahan. Tunsi että on paras pysyä äänettömänä. Tapanin äänettömyys ei kuitenkaan Dampbellia lepyttänyt, hän vaan yhä puhki katsellen syvillä kiiluvilla silmillään kuin mato mättäästä ja matki Tapanin sanoja: "Väärään sanoivat menevän... Lähtivät kesken pois... Ne ovat päällikön sanoja ne!"
Niinpä sinun pitää myös ansaittu palkkasi saaman. Tästä hetkestä lähtien leimuaa siellä vain vihan ja kostonhimon liekit. Minun kiroukseni seuraa sinua aina kuolemaan saakka, vielä haudan tuolle puolenkin se ulottuu. Se painaa hartioitasi kuin vuori, se kalvaa rintaasi kuin mato, yötä päivää se sinulle muistuttaa kenen onnen ja elämän olet sortanut. JOHANNA. Auttakaa minä pyörryn.
Mörskyn Marketta sylkäsi kolmeen ilmansuuntaan ja alkoi loihtia: Mato musta maanalainen, Taakka tuomen karvallinen! Tieän mä sinun... Opettaja sanoi ... pitää imeä! virkkoi Hietalan Hilma hypätessään siihen ja painoi samassa suloiset huulensa Samun otsaan, imi myrkytettyä vertä suuhunsa ja sylki sen pois. Tämä kaikki tapahtui muutamissa sekunneissa.
"Voi, voi! Voi minua, voi minua, minä vaivainen mato!" marmatti maalarin Maija kyyristyneenä lauteiden alle ja itki katkerasti. "Voi sinua todellakin!" sanoi Sussu, "voi sinua, minkä teit! Eihän kastamatonta lasta saa siunaaman ajaksi ristittä heittää." "Ylpeys on vika sangen suur', lauletaan jo virressäkin," sanoi Liisa pisteliäästi Maijalle.
Luultavasti sama nainen, joka seurasi kreiviä syntymäpäiväsi ehtoona, Maria!« huusi hän. «Minä jo aavistan«, lausui kolkosti parooni. «Työväkeni jutteli aamulla hänestä. Nainen ei ollut kukaan muu kuin Kärmälän Katri«. »Hän käppyröitsi niinkuin rääkätty mato« lisäsi ylioppilas. «Hänen omallatunnollansa oli sitä paitsi murha, joka samana yönä linnassa oli tapahtunut.
Mutta järvikulussa se samainen isäntä oli ollut mato. Kun vain lie ollut purjetuuli, niin hän kuului laskeneen, tuuli sitten kuin kovasti tahansa. Sitä kummaa ei kuulu nähdyn, jotta hän olisi tuulen takana ollessa sääpitoa pitänyt. Päänsä vaan aina oli kuitenkin pelastanut eikä äyrin vahinkoakaan koskaan saanut. Yhden kerran oli omaan rantaan pääsemäisillään tuuli tupsauttanut veneen kumoon.
"Lien mato maassa ollut, en polo ihmisen poika, kun impeni muuksi muuttui, kun alkoi kuusena kukoistaa. Ah, oravainen oisin, kevyt keikkuja kuusenlatvan, niin onnen valtias oisin, en polo poika ihmisen!" Deus. "Ecce Deus!" tähdet ilkkuu: "Uuden taivaan luojan näät: taskuss' almut mieron kiikkuu, kyynel kastaa poskipäät.
Päivän Sana
Muut Etsivät