Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Minä olen valamies, nimeni on Nehljudof ja minun täytyy välttämättömästi tavata syytettyä Maslovaa, sanoi Nehljudof nopeasti ja päättävästi, punastuen ja tuntien tekevänsä jotain semmoista, mikä on ratkaisevasti vaikuttava hänen elämäänsä. Yleinen syyttäjä oli lyhyenläntä, tummanverinen mies, tukka lyhyt, harmahtava, silmät kirkkaat ja vilkkaat, tuuhea, leikattu parta esiinpistävässä alaleuvassa.
Pyydettyään heitä istumaan hän kysyi miten voisi heitä palvella, ja saatuaan tietää Nehljudofin tahtovan tavata nyt Maslovaa, lähetti vartijan tätä hakemaan, sekä valmistui vastaamaaan niihin kysymyksiin, joita englantilainen heti alkoi Nehljudofin kautta hänelle tehdä. Kuinka monen hengen varalle vankila on rakennettu? kyseli englantilainen. Kuinka monta on vankia?
Kun Kartinkin ja Botshkova tulivat ulos, istui hän yhä vielä paikallansa ja itki, niin että santarmin oli nykäseminen häntä mekon hihasta. Ei, tätä ei voi enää jättää, sanoi Nehljudof itseksensä kokonaan unohtaen tuon inhon tunteen, ja itsekään tietämättä miksi, kiirehti käytävään vielä kerran nähdäksensä Maslovaa.
Haetteko Maslovaa? kysyi hän, lähestyessään päävartijan seurassa erästä käytävään päin avautuvien koppien ovea. Päävartija, kolistellen lukossa rautaisia avaimiansa avasi kopin oven, jolloin sieltä tulvahti vielä haisevampi löyhkä kuin käytävässä olikaan, ja huusi: Maslova oikeuteen! ja jääden odottamaan sulki jälleen oven.
Tuo piirre, ettei hän nimeksikään koettanut viehättää, ihmetytti erityisesti ja sentähden veti Maslovaa hänen puoleensa. Maslova näki, että Maria Pavlovna tiesi, jopa oli hyvilläänkin kauneudestaan, eikä kuitenkaan ollut milläänkään siitä vaikutuksesta, minkä hänen ulkomuotonsa teki miehiin, vaan päinvastoin pelkäsi sitä ja suorastaan kammoi rakastumisia.
Väliajat kuitenkin yhä pitenivät ja vihdoin kaikki kokonaan hiljeni. Kaikki makasivat, muutamat alkoivat kuorsata, ainoastaan vanha eukko, jolla oli tapana kauvan rukoilla, yhä vieläkin teki kumarruksia jumalankuvan edessä, mutta lukkarin tytär, naisvartijan mentyä, heti nousi ja alkoi jälleen kävellä edes takasin kopissa. Maslovaa ei nukuttanut.
Tämä kutsui vartijan ja hyväntekijän läsnäollessa antoi rahat vartijalle. Muistakaa että viette oikein perille, sanoi Kitajeva vartijalle. Vartija loukkaantui tästä muistutuksesta, ja sentähden olikin kohdellut Maslovaa niin äkäisesti. Maslova iloitsi rahoista, sillä nämä antoivat hänelle sen ainoan, mitä hän tällä hetkellä halusi.
Maslovaa koskeva kysymys herätti kiivaan ottelun. Esimies väitti häntä syylliseksi sekä myrkytykseen että ryöstöön, kauppias samoin kuin översti, puotipalvelija ja varusmestari olivat toista mieltä, muut olivat ikäänkuin kahdenvaiheilla, mutta esimiehen mielipide alkoi yhä enemmän päästä valtaan, erittäinkin siksi, että kaikki valamiehet olivat väsyksissä ja mieluimmin kallistuivat siihen suuntaan, joka lupasi kaikkein pikemmin saada heidät yksimielisiksi ja siis vapauttaa.
Enkö ole nyt vapaa juuri tuon hänen käytöksensä tähden?» Mutta tuskin oli hän tehnyt tämän kysymyksen kun hän jo ymmärsi, että pitämällä itseään vapautettuna ja hylkäämällä Maslovan, hän ei tule rankaisemaan Maslovaa, kuten olisi tahtonut, vaan itseänsä, ja häntä kauhistutti. »Ei, se mikä on tapahtunut, ei voi muuttaa vaan ainoastaan vahvistaa minun päätöstäni.
Jos siis käy päinsä niin lähtisin. Maslovaa on nyt vähän sopimaton nähdä, sanoi tirehtööri. Kuinka niin? Te olette itse syypää, sanoi tirehtööri hiukan hymyillen. Hyvä ruhtinas, älkää antako hänelle rahoja käteen. Jos haluatte, antakaa minulle. Kaikki joutuu hänelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät