United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olen valamies, nimeni on Nehljudof ja minun täytyy välttämättömästi tavata syytettyä Maslovaa, sanoi Nehljudof nopeasti ja päättävästi, punastuen ja tuntien tekevänsä jotain semmoista, mikä on ratkaisevasti vaikuttava hänen elämäänsä. Yleinen syyttäjä oli lyhyenläntä, tummanverinen mies, tukka lyhyt, harmahtava, silmät kirkkaat ja vilkkaat, tuuhea, leikattu parta esiinpistävässä alaleuvassa.
Oikeudenpalvelijat, asianajajat ja oikeudenjäsenet käyskentelivät sinne tänne; anomuksien jättäjät, vapaalla jalalla olevat syytetyt harhailivat haluttomina seinien vierustalla tai istuivat odottamassa. Missä on piirioikeus? kysyi Nehljudof eräältä vahtimestarilta. Mikä oikeus? On olemassa siviiliosasto, ja on rikosasiain osasto. Minä olen valamies. Siis rikosasiainosasto.
Herra puheenjohtaja, sanoi Nehljudof lähestyen häntä juuri sinä hetkenä kun tämä puki päällensä vaaleata palttoota ja otti vastaan vahtimestarilta hopeapäistä kävelykeppiänsä: saanko puhua kanssanne asiasta, joka äsken päättyi? Minä olen valamies. Kyllä, tietysti, ruhtinas Nehljudof.
Tällä osastolla oli ollut se juttu, josta äskeinen komean näköinen valamies, joka oli oikeusasioiden tuntija, oli kertonut valamiehille. Väliajalla tuli tästä salista ulos se vanha rouva, jolta nerokkaan asianajajan oli onnistunut riistää omaisuus liikemiehen hyödyksi, vaikka tällä ei ollut omaisuuteen minkäänlaista oikeutta.
Vahtimestari ei olisi häntä laskenut, vaan sanoi, että syyttäjä oli työssä, mutta Nehljudof, kuuntelematta häntä, meni sisälle ja kääntyen vastaan tulevan virkamiehen puoleen pyysi tätä ilmoittamaan yleiselle syyttäjälle olevansa valamies ja että hänen oli välttämätöntä tavata syyttäjää erään sangen tärkeän asian vuoksi. Nehljudofin ruhtinaallinen arvonimi ja hienot vaatteet auttoivat häntä.