Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Mai oli tänä talvena alkanut käydä koulua, ei vielä "oikeata" koulua, vaan valmistavaa lastenkoulua. Oli hyvin juhlallista, kun hän ensi kerran lähti sinne äidin itsensä saattamana. Hän oli saanut lahjaksi lukukirjan, koululaukun ja muutamia muita pikkutavaroita, ja hän oli hyvin arvokkaan ja vakavan näköinen, kun hän laukku kainalossa sanoi hyvästi "pikkusiskoille" ja äidin kanssa lähti kouluun.
"Milloin me laulamme sen, oma armaani?" kysyi Dora vapisevalla äänellä. Mai katseli eteensä mietiskelevän näköisenä. Oli kuin olisi jokin ajatus välähtänyt hänen mielessään ja sitten heti jälleen hävinnyt. "En tiedä", vastasi hän surullisena.
"Onko?" kysyi Mai ihmetellen, "ei, ei sinne ole pitkä aika... Kohta on kesä, ja me menemme ulos kylvämään... Minä tahdon hyötymansikoita, isä, saanko? ... ja sitten tahdon reseedoja... Andersson sanoo, että ne menestyvät niin hyvin... Oi, miten ikävöinkään pientä maatani!" Hän löi kätensä yhteen ja hänen silmänsä säteilivät ilosta.
"Ehkäpä", vastasi Eugen, kohottaen epäilevästi olkapäitään, "mutta minä en voi antaa anteeksi itselleni. Enkä voi antaa anteeksi sinulle ... että me olemme eläneet niin, että olemme vahingoittaneet omaa lastamme ... lasta, jonka tien olisin tahtonut kukilla siroittaa ... niin, niin, älkäämme puhuko siitä nyt... Jos Mai kuolee, on minun elämäni hukassa..."
"Olisin", vastasi Eugen häikäilemättä, "sillä silloin en olisi tuntenut itseäni sinun murhaajaksesi, mutta jos Mai kuolee, tunnen, että minä olen hänet murhannut.
Nyt hän osasi jo melkein kaikki laulut, joita äiti oli laulanut, Doran ei tarvinnut muuta kuin pari kertaa laulaa jotain laulua, kun Mai jo oppi sen ja lauloi mukana. Siinä hän nyt istui isän sylissä ja lauloi, katsoen isää silmiin, otsa hieman rypyssä ja kasvoilla milloin vakava, milloin veitikkamainen ilme, toisen laulun toisensa perästä, kunnes vihdoin arveli isän saaneen tarpeeksi.
"Tervehdys Mailta", ajatteli hän. "Kaikki taivaan tähdet putoilevat päälleni ... sanoi Mai ... niin se on, se on sanoma taivaasta ... sanoma ylösnousemuksesta ... jälleennäkemisestä, juuri kun ruumis, joka on katoava, peitetään multaan... Nuku hyvin, armas lapseni ... nuku hyvin ... ylösnousemuksen aamuun näemme vielä toisemme ... rakkaus on väkevämpi kuin kuolema ... rakkautemme ei voi kuolla ... Jumala on laupias."
Pettymyksen tunne kouristi pikku tytön sydäntä ja hänen kasvoilleen tuli jäykkä, umpimielinen ilme. Ja kun Julia neiti tuli hänen luokseen, ja syleili häntä ja iloisesti ja ystävällisesti kyseli häneltä, minkälaista koulussa oli ollut, vastasi Mai hänen kysymyksiinsä niin lyhyesti ja torjuvasti kuin suinkin saattoi, olematta epäkohtelias aivan kuin isänsä.
Mutta samalla hän otti kellon taskustaan ja merkitsi muistiinsa silmänräpäyksen, jona Mai oli lakannut hengittämästä. "Mai pikku Mai!" huudahti hän, heittäytyi polvilleen vuoteen ääreen ja hyväili rukoillen hänen kasvojaan ja käsiään. Mutta kukaan ei vastannut ... ja kukaan ei puhunut enää. Ainoastaan värisevä nyyhkytys häiritsi kuoleman suurta, juhlallista hiljaisuutta.
"Emme vielä", vastasi Dora, "kellohan on jo yli viiden, ei ole enää kuin muutama tunti aamuun. Heti aamulla soitamme." Eugen ei vastannut, ja Dora ja hän istuivat seuraten kaikkia hänen liikkeitään. Mai oli nukahtanut, mutta hänen rintansa kohoili raskaasti ja hän valitteli nukkuessaan. He huomasivat, että hänen oli hyvin vaikeata hengittää.
Päivän Sana
Muut Etsivät