United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hän suuteli hellästi pikku tytön käsiä ja kasvoja ja kasteli ne kyynelillä. "Tähän kaulaan", kuiskasi Mai ja osoitti kaulaansa, "Mai ei voi niellä." Sillävälin oli Eugen herännyt ja noussut ylös. Dora katsahti häneen tuskallisen pelokkaasti, hän oli kalmankalpea ja hänen kätensä vapisi, kun hän hyväili Maita ja samoin kuin Dorakin kyseli, mikä paikka oli kipeä.
Hänen poskensa alkoivat punoittaa ja liikuttavan epämääräinen ilme hänen silmistään hävisi. Hän alkoi puhella ja laskea leikkiä, kutsui luokseen sisarensa ja isänsä, nousi istumaan vuoteessaan ja tahtoi leikkikalunsa. Silloin riemuitsi koko talo: Mai on parempi ... Mai leikkii ... Mai on kohta terve!
Mai ei vastannut heti. Vihdoin hän sanoi: "Pelkäsin, että isä ja äiti pahastuisivat..." Eugen kääntyi äkkiä poispäin. "Pieni tottelevainen hevonen", ajatteli hän, "tietysti hän kuolee tietysti ... on parasta, että en antaudu toivomusten valtaan ... tietysti hän kuolee ... tietysti..."
Hän ymmärsi, miksi, Eugen oli niin kummallinen, ja hän tunsi syvää sääliä. Hän ei kuunnellut, mitä Eugen sanoi, hän näki vain hänen kalpeat kasvonsa ja kuuli hänen äänensä karkean, kovan soinnun, jolla hän tahtoi huumata tuskaansa. Eugen parka, hänen olisi vielä vaikeampi kuin Doran kestää sitä, että Mai otettiin heiltä pois!
Sillä hänen mielestään ei Mai enää sen illan jälkeen ollut samanlainen kuin ennen. Hänen kasvonsa eivät enää säteilleet päivänpaistetta, ja hänen silmissään ei enää ollut sama iloinen, huoleton lapsenkatse kuin ennen.
Unohtakaamme itsemme ... eläkäämme toistemme hyväksi ... lastemme ... kaikkien kärsivien ja onnettomien hyväksi ... kaikkien, jotka tarvitsevat rakkautta... Ja etsikäämme Jumalaa sitä, mikä on ikuista... Etkö luule, että Jumala on ottanut lemmikkimme, pakoittaakseen meitä etsimään itseään, kaipaamaan hänen asuntoihinsa, missä pikku Mai nyt on? Sano, etkö usko sitä, armas, armas Eugen?"
"Mai antaa anteeksi", kuiskasi hän hiljaa, ja nyyhkytys kohosi hänen rinnastaan. Hän ei jaksanut tänä hetkenä ajatella, mitä Main tuli antaa anteeksi, mitä Julia oli rikkonut; hän tunsi vain raskaan rikoksen painavan itseään, ja hän tunsi ääretöntä sovinnon kaipuuta, anteeksi annon kaipuuta itselleen, kaikille, koko ihmiskunnalle, joka harhailee, tekee syntiä ja kulkee väärillä teillä.
"Menemme toki, hyvä, pieni lapseni!" Näin puheli Mai monta tuntia, sitten hän oli hetken aikaa vaiti, alkoi sitten taas puhella ja kertoi pieniä tapahtumia menneisyydestä, mutta ennen kaikkea siitä, mitä hän tekisi kun tulisi terveeksi ja pääsisi Blombackaan.
Pikku tyttö oli yhä vielä vaiti, kun hän oli päässyt vuoteeseen, sulki hän silmänsä ja makasi pitkän aikaa liikkumattomana, kalpeana. Sitten hän avasi pari kertaa hitaasti silmäluomensa ja katseli ympärilleen huoneessa, ikäänkuin etsien jotain. "Tahdotko jotain etsitkö jotain?" kuiskasi Dora. "En", vastasi Mai ja sulki jälleen silmänsä. Dora huokasi syvään ja raskaasti.
Toiset pienet tytöt olivat juosseet pois isän luota, Mai oli yksin jälellä, Eugenin käsi vyötäistensä ympärillä ja nojaten häneen. "Isän pikku Mai", hän käytti toisinaan tätä nimitystä itsestään, huolimatta siitä että oli jo kuuden vuoden ikäinen, "isän pikku Mai ikävöi isäänsä ja äitiänsä..."