United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Mai tarttui molemmin käsin kauniiseen oravaan, jota Eugen leikillisen hitaasti veti esiin käärepapereista. Sitten hän painoi sen rintaansa vasten ja suuteli sitä, ja sitten hän suuteli isäänsä. "Kiitos, kiitos, rakas isä kulta!" Lisbet katseli ihmetellen Eugenia. Hänen jäykät kasvonsa olivat ikäänkuin muuttuneet, ne loistivat onnesta ja rakkaudesta, ja silmät olivat kyynelistä kosteat.
Mai oli kasvanut paljon kuluneen vuoden aikana; toiset tytöt olivat lyhytkasvuisia kuten Eugen ja Dora, mutta Mai oli pitkä ja hento, hänellä oli hienot, kauniit jäsenet ja hänen silmänsä olivat siniset ja kirkkaat kuin kaksi metsälampea.
"Entäs pikku Mai, mitä sinä tahdot?" kysyi Eugen, pannen pois "pikkuisen" ja ottaen Main syliinsä. Mai tuli hyvin vakavan näköiseksi. Hän rypisti otsaansa ja katsoi miettien eteensä, sitten hän kietoi kätensä Eugenin kaulaan ja sanoi hitaasti ja selvästi: "Isän pikku Mai tahtoo pienen oravan." "Minkälaisen?" kysyi Eugen yhtä vakavalla ja toimessaan kuin pikku tyttökin.
Sinä et tiedä itsekään, että Mai hallitsee koko teidän kotianne. Se ei käy laatuun." "Pitänee koettaa tulla ankarammaksi", vastasi Eugen hymyillen leppoisasti. "Mutta en todellakaan ymmärrä, miten se käy päinsä Main suhteen, ja mistä minun pitää kurittaa häntä hän ei ole niinkuin muut lapset..."
Hän tahtoi olla yksin; tämä oli katkerin hetki hänen elämässään; hänestä tuntui, että hän oli kadottanut sekä vaimonsa että lapsensa Doran ja hänen suhteensa ei enää voinut tulla entiselleen, ja Mai ei enää koskaan voisi rakastaa ja kunnioittaa isäänsä... Mutta Dora istui yhä vielä salissa, pää käsien nojassa, ja nyyhkytti hiljaa.
Hän nousi, pyyhki kyyneleet silmistään ja hiipi lastenkamariin katsomaan, joko Mai nukkui. Pikku tyttöjen vuoteen takana paloi yölamppu, jonka valo pehmeänä ja hillittynä lankesi pienten nukkujain pörröisille päille. Dora seisoi hetkisen liikkumattomana, katsellen lapsiaan.
»Rafel mai amech izabi almi», noin huutaa alkoi suu tuo julma, joka ei luotu ollut virsiin lempeämpiin. Oppaani hälle virkkoi: »Tuhma sielu, puhalla torvees, siihen vaivas purkain, kun vihas paisuu tai muu intohimos! Kaulaasi kopeloi, sa hullu henki, niin hihnan löydät, jossa torves killuu kuin laatta poikki laajain ryntähitten.»
Vähän ajan perästä ei Mai näyttänyt välittävän edes toisten lasten leikeistä, hän istui liikkumattomana ja tuijotti eteensä ilmeettömin, samein silmin. Kun Dora koetteli hänen käsiään, olivat ne jääkylmät. "Etkö tahdo mennä maata, lapseni?" kysyi hän. "Kyllä, kiitos", vastasi Mai, "olen niin väsynyt ... niin väsynyt..." Dora soitti Maria, joka riisui Main ja pani hänet vuoteeseen.
Miten iloiseksi hän tulisikaan, pikku Mai miten kiihkeästi hänen pienet kätösensä tarttuisivatkaan oravaan ja miten hänen silmänsä loistaisivat ... hän näki kaiken sen elävästi silmäinsä edessä. Jouluaatto oli meluisa ja rauhaton. Doralla oli suuri vastaanotto; hän oli kutsunut luokseen suuren joukon köyhiä, joille hän jakeli lahjoja ja rahaa.
"Kun näkee tuollaisen näyn", kuiskasi hän, osoittaen kädellään merelle, "ja ajattelee sellaista lasta kuin Mai, voi sattua että oman ... köyhyyden tunto valtaa mielen ... anteeksi ... tiedän kyllä miten tuhmasti puhun..." Eugen istuutui kivelle Julian viereen ja tarttui hänen käteensä. Hän tunsi syvää sääliä ja unohti kokonaan vastenmielisyyden, jonka hänen sanansa äsken olivat herättäneet.